Iloa kieltenopiskeluun IV: ruotsi-suomi –sanakirja

Ikuisuuskysymys on se, oliko muna ennen kanaa vai päinvastoin. Onneksi kielten opiskelu on niin paljon yksinkertaisempaa, sillä kielissä on yhteisiä sanoja tai samaksi sanaksi tunnistettavia sanoja. Näin ollen välillä voi päästä pälkähästä tietämällä, että lasi on glas ja riisi on ris.

Opiskelijan tuntemus viljelyskasveista ja etenkin juureksista oli koetuksella, kun piti kääntää virke, jonka mukaan juureksista, kuten lanttu ja nauris, saa terveellisen lisän ravintoon. Jo pelkkä käsite juures tuotti päänvaivaa, mistä pääsi luovasti sanalla rötter mikä sinänsä ei ole kaukana todellisuudesta. Lanttu kääntyi toiselle kotimaiselle sujuvasti lant. Nauriin kohdalla ei voinut turvautua samaan lyhentämistekniikkaan. Totuuden nimissä on myönnettävä, että nauris on harvinaisempi herkku ruokapöydässä, mutta vielä harvinaisempaa on kuitenkin tarjota opiskelijan ehdottamaa rövar.

Maatilaa käsittelevä kappale kertoi nuoresta isännästä, jolla oli monta rautaa tulessa. Muun muassa hän oli intresserad av bin. Täysin viaton kiinnostuksen kohde, etenkin jos vertaa opikselijan ehdotukseen, joka kuulostaa, jos nyt ei ihan laittomalta, niin vähän epäilyttävältä, sillä tämä nuori isäntä oli kuulemma kiinnostunut hämäläisistä.

Kaupunkilaistuminen etäännyttää meitä luonnosta, mutta minusta ei ole kohtuutonta vaatia, että opiskelijat hallitsevat peruskäsitteet, kuten sen, mistä munat tulevat ja miten, eikä vain pääsiäisen aikaan, vaikka Hönan har inte värpt på många år toteutui kokeessa siten, että kana ei ole virponut moneen vuoteen. Pitäisikö koettaa seuraavana pääsiäisenä onneaan kanaraukan.

Suomen sijat ovat siitä mukavia veijareita, että niiden kanssa saa olla tarkkana, sillä pieni lipsahdus ja tuloksena on varsinainen munaus, kuten kävi eräälle opiskelijalle, jonka mukaan kana ei ole muninut monessa vuoteessa. Toivotaan hartaasti, että näin on, sillä kukapa sitä vieraita munia sängystään haluaisikaan löytää. 

Iloa kieltenopiskeluun III: ruotsi-suomi –sanakirja

Ulkonäöstä keskusteltaessa ja siihen liittyvän sanaston harjoittelussa törmää mielenkiintoisiin ilmauksiin, jotka maalaavat silmieni eteen kuvia, jotka onneksi jäävät vain sielunmaisemani ihaltaviksi.

Ruumiinrakenteeltaan hontelo eli gänglig sai täysin uuden merkityksen, kun opiskelija kuvasi olevansa  käytettävissä.

Vaatetusta kuvattiin monisanaisesti. Talvivaatteiden osalta jotkut kertoivat käyttävänsä päähinettä, toinen taas kulki aina barhuvad eli paljain kaljuin.

Sisustuksen ja unelmakodin kuvailu sai mielikuvituksen laukkaamaan, kun joku kertoi haluavansa linnan, jossa on pianon päällä silverkandelaber eli toisella kotimaisella hopeakanteleensoittaja.

Tasa-arvoasiat ja politiikka kirvoittavat aina kielenkantoja. Opiskelija oli sitä mieltä, että  klyftan mellan könen on aivan liian leveä ja totesi että sukupuolivakoa tulisi pienentää.

Ihmisen elinkaareen kohdusta hautaan liittyy luonnollisestikin elämän arvot, joista luulin olevan kyse, kun opiskelija sanoi vanhana tulevansa maanläheiseksi. Mistään arvojen muuttumisesta entistä ekologisempaan suuntaan ei ollut kuitenkaan kyse, sillä opiskelijan tarkoitus oli todeta elämän päättyvä kuolemaan ja hautaan siunaamiseen eli man blir jordfäst.

Summa summarum: pitkälle matkustettaessa tulee turvautua johonkin kulkupeliin, sillä apostolinkyydillä ei kaukomatkailua harrasteta eli för att komma långt måste man ty till fortskaffningsmedel mikä muuntui sujuvasti opiskelijan kynästä  saadakseen pitkän on käytettävä konetta.

Kuulostaa aika kivuliaalta toimenpiteeltä….

Iloa kieltenopiskeluun II: suomi-ruotsi –sanakirja ja käännöksiä

Maataloussanastoa:

Opiskelijat tutustuivat luonnonniittyjä käsittelevään tekstiin, jossa kannettiin huolta niittyjen tilasta, vähäisestä määrästä ja annettiin vinkkejä niiden perustamiseksi ja hoitamiseksi. Ruotsinkielisessä tiivistelmässään opiskelija niittyjen hoidosta kirjoittaessaan kertoi, kuinka kannattaa trimma fjäll. Isohko urakka jollain on edessään.

Emakko astutettiin = Suggan blev adlad

En usko, että yksikään kuningashuone suostuisi lyömään emakkoa ritariksi, toisaalta, onhan niissä riveissä varmaan henkilöitä, joita kutsutaan sioiksi tai nartuiksi, joten toisaalta kai se emakkokin voidaan aateloida.

Toinen opiskelija ehdotti, että Suggan blev lugn johon ei voi kuin yhtyä, kyllä varmaan moni rauhoittuu astumisen jälkeen, ainakin hetkeksi.

Emakko ei tullut kantavaksi/tiineeksi = Suggan blev inte med barn fast den vill/försökte/blev påsatt

Inhimillistäminen on inhimillistä, ja kuulostaahan se hellyyttävältä, kun emakko haluaisi lapsia, mutta ei sinnikkäistä yrityksistään huolimatta, siinä onnistu.

Lemmikkieläimiä käsittelevässä kappaleessa kehotettiin esimerkiksi kastroimaan vapaana juoksentelevat kissat vahinkojen välttämiseksi.

Jos ei halua että kissa tulee tiineeksi kun sillä on juoksuaika = man vill ju inte att katten kommer om den är aggressiv.

Ehkäpä kissan vihamielisyyttä ja mahdollista väkivaltaisuutta lieventäisi juuri se tuleminen...

Iloa kieltenopiskeluun

Miksi nää pitää kääntää, näähän löytyy kirjasta?

Näin viisaasti ajatuksensa puki sanoiksi yksi opiskelijani tässä päivänä eräänä. Valitettavasti kielten opiskelu vaatii aina silloin tällöin kääntämistä. Jotta ymmärtäisi, mitä ihmettä jokin tarkoittaa. Tässä joitakin poimintoja, joihin olen opiskelijoiden tuotoksissa törmännyt, molempia kotimaisia hallitseville lukijoilleni.

suomi-ruotsi –sanakirja I

Elämän suurista hetkistä:

Pekka vie Sarinsa vihille = Pekka tar sin Sari på altaret

Toivottavasti nyt ei sentään ihan alttarilla, odottaisi myöhäisempään ajankohtaan, jolloin on vähemmän katsojia paikalla.

Toinen opiskelija ehdotti, että Pekka tar sin Sari till Vichtis.

Voipi olla, että nuorikko ei ihan arvosta häämatkaa Vihtiin, mutta mistä sitä tietää. Ekologisempi vaihtoehto kuin kaukomaille lentäminen.

Terve sielu terveessä ruumiissa innoitti erään opiskelijan kertomaan lihastreeniharjoittelustaan, jota en kyllä itse uskaltaisi kokeilla, sillä hänen sanojensa mukaan Kuntosalilla käymällä voi tulla tiineeksi vaikka uskon monien vain tavoittelevan kiinteytymistä.

Tiineyden jälkeen seuraa luonnollisesti lasten syntymä. Perhejuhlia järjestetään ja lapsista, iästä riippumatta, voidaan käyttää sanaa jälkikasvu jonka eräs opiskelija oli luovasti tulkinnut seuraavasti: då man är kortvuxen.

Lyhytkasvuinen tai pitkä, jokaiselle karttuu ikää, jolloin tulee muistaa, että monet vanhukset tarvitsevat apua ja osa viettääkin ehtoopuolen elämästään jossain vanhainkodissa. Vanhusten hoivapalvelut kääntyivät erään opiskelijan kynästä varsin luovasti: man måste ta hand om åldringarnas sköte.

Kyllä varmaan se alue vaatii paljon hoitoa, etenkin, jos on vuoteenomana eikä pääse vessaan tarpeilleen. Mutta kyllä niitä muitakin paikkoja voisi välillä huoltaa.

Sitten joskus kukin meistä on poistunut elävien kirjoista eli toisella kotimaisella on avlägsnat djuren från biblioteket. En kyllä tiennyt ennen tätä, että niitä ylipäätään sai tuoda kirjastoihin.

Terve sielu terveessä ruumiissa

Iltapäiväkävely rauhoittaa hermojani. Joskus sitä alkaa tuntea itsensä virkeäksi jo ensi metreillä, kun veri alkaa kiertää ja raikas ilma tuulettaa aivot. Juuri tuollaisina kertoina sitä antaa hetken mielijohteelle vallan ja päättää vaikka poiketa asuntoesittelyssä, kun kerran sellainen mainos kävelyreitin varrella sopivasti sattuu olemaan. Tapanani ei ole käydä asuntonäyttelyissä eikä oikeastaan antautua hetken mielijohteille, mutta kuinka ollakaan, nousen kuin nousenkin uutukaisen kerrostalon portaita kolmanteen kerrokseen, uteliaisuuttani. Päätän kurkata sisälle ja jatkaa sitten kävelylenkkiäni.

En tahdo saada lenkkareita jalasta, sillä lenkille lähtiessäni pyrin sitomaan nauhat niin topakasti, että ne eivät aukea kesken reippailun. Ahtaassa eteisessä on kanssani muitakin, jotka tungeksivat ohitseni koettaen väistellä yläviistoon suunnattua ahteriani äheltäessäni naruja auki. Mitä ihmettä minä täällä teen?

Ja miksi tämä eteinen on niin ahdas ja pimeä? Missä vaatekaapit ja päällysvaatteiden ripustuspaikka on, missä tanko ja naulakot? Tempaisen itseni suoraksi melkein välittäjän syliin. Säälittävän näköinen keskilihava mies huonosti istuvassa puvussaan seisoo käsi tervehdykseen ojentuneena lammasmaisesti hymyillen vieressäni. Puristan hänen nihkeää kättään ja otan vastaan hänen ojentamansa paperit, asunnon pohjapiirroksen ja mainoksen.

Kurkkaan vasemmalle pieneen makuuhuoneeseen ja oikealle vessaan. Sitten vasemmalla toinen makuuhuone. Käytävä kääntyy oikealle. Ei voi olla totta.

Siis se joka on piirtänyt tämän on varmasti lapseton ihminen, mutisen suupielestäni, enkä mitenkään hiljaa. Lausun ääneen itsevarman mielipiteeni lähimmälle pariskunnalle, joka on katsomassa asuntoa kahden lapsensa kanssa; toinen juoksee ympyrää ja toinen nukkuu turvatuolissaan. Meklari on kuullut sanani ja kiirehtii väliimme, lattia on aitoa tammea, ei mitään laminaattia, tämä kehaisee ja koettaa vetää nuoren rouvan pois lähettyviltäni.

Ulko-ovelta johtaa tamminen parkettilattia pieneen aulaan, josta avautuu olohuone ja keittiö, tässä aulassa on vaatenaulakko ja kenkäteline.

Ehei, minua ette niin vaan hiljennäkään….

Siis miten joku voi kuvitella, että tämä lattia pysyy kunnossa kahta viikkoa pitempään? Kun tulen kotiin kauppakassit ja kuravaatteiset lapset mukanani, mihin riisun kenkäni? Ulko-ovelle tukkeeksiko? Vai oletetaanko, että kävelen hiekkaisine jalkineineni koko tämän matkan tänne ihan olohuoneen rajalle asti, missä sitten saan kengät jalastani ja päällystakin naulakkoon. Tämä käytävä on sitä paitsi niin kapea, että ulko-oven luo ei mitään naulakkoa saati edes patalapun kokoista kenkämattoa kannata edes suunnitella sijoittavansa. Ja miten joku kuvittelee, että kun ensin olen astunut ulkona kadulla koiranpaskaan ja sitten kävelen tänne sisälle, olen levittänyt sitä joka paikkaan ja varsinkin tähän naulakon vieressä olevan kylpyhuoneen ovelle, samaan kohtaan, mihin puhtaana suihkun jälkeen astun paljain jaloin kipittäessäni pyyhe päällä makuuhuoneeseen.

Ja entäs keittiö, onko arkkitehdille koskaan tullut mieleen, että asunto, joka on suunniteltu perheelle, on myös paikka, jossa valmistetaan ruokaa? Sehän tarkoittaa sitä, että kattiloille tarvitaan kaappi, missäs se on, vai onko tässä nyt menty kehityksessä niin pitkälle, että pelkästään ollaan mikroruuan varassa. Se on kuulkaa pitkän päälle epäterveellistä ja sangen kallista. Ei tätä ole suunniteltu ruuanlaittoon, tiskialtaita on vain yksi, ja sekin tuollainen pieni kippo.

Meklari on ilmeisen alakynnessä, sillä kaikki paikalle saapuneet kuuntelevat esitelmääni nyökkäillen epäröivästi. Nyt hän kokee tilaisuutensa tulleen ja rientää esittelemään asunnon varustuksiin kuuluvaa pesukonetta, hiljainen pöytämalli, varsin suosittu nykykeittiöissä.

Ai tuo vai, tuoko se korvaa sen ettei keittiössä ole kunnon tiskiallasta saatikka kahta. Nii-in, miesparka yrittää, tarkoitus on että tiskataan vain koneessa, eihän kiireinen äiti nykyään ehdi astioita tiskaamaan.

Säälittävää, hän kerää naisilta tukea lankeamalla typerään äänien kalasteluun.

Tuo kone on niin pieni, että kattilat on tiskattava käsin, kuten myös ne astiat, joita ei voi koneeseen laittaa. Mutta sitä varten ei ole allasta, totean lakonisesti.

Laskeudun portaita takaisin kadulle, mikä riemu, mikä voitto. Uhkun intoa, taas yksi vähäpätöinen tärkeilijä sai tietää oikean paikkansa!

Ja terveisiä myös asunnon suunnittelijalle. Siitäs sait sinäkin.

Sano se suomeksi

Suomen kieli on itsepäisen säilyttämisen viimeisiä linnakkeita, muun muassa islannin kanssa. Uusia kotkotuksia keksittäessä kielitoimisto keksii sille suomalaisen sanan, jotta vältyttäisiin lainaamiselta. Uusia sanoja voidaan keksimisen lisäksi myös johtaa tai muodostaa olemassa olevista. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa ’muovi’ joka löi läpi kieleen plastikin sijaan. Päinvastoinkin voi käydä, kukaan ei suostunut ajamaan peltoveturia, vaan oli dynaamisempaa tarttua traktorin rattiin. Ja trendikkäimmät pukeutuivat uskaliaasti shortseihin, eikä suostunut vetämään jalkaansa kielitoimiston ehdottamia lyhöjä, vaikka sana oli muodostettu samaa logiikkaa käyttäen kuin englanniksikin, eli pätkäistyt pitkät housut, lyhöt.

Katsoin tässä iltana eräänä yhtä suosikkiohjelmaani, Hyvät ja huonot uutiset. Eräs panelisti muisteli kuulleensa, joko vitsinä tai paikkansapitävänä juttuna, että nakille oli ehdotettu sanaa ’lihalieriö’ ja toiselle svetisismille kielessämme eli kioski-sanalle nimitystä myymiö. Näin ollen nakkikioskin eli tuttavallisemmin snagarin katolla komeilisi ’lihalieriömyymiö’.

Ajan hermolla pysytellessäni törmäsin ’meitsieen’ joka on suomenkielinen vastine selfielle eli omakuvalle. Nyt maailmalla on levinnyt takapuolesta otetut omakuvat eli belfiet ja niistä on innostuttu meillä Suomessakin. Ehdotankin niistä käytettävän sanaa persiö. Samaan hengenvetoon ehdotan, että pitsibodya aletaan tästä lähtien kutsua nypläysruumioksi ja push up –liivejä tursoiksi.

Istuu kuin hanska

Syksyn alkaessa ilmoittaa tulostaan tulee tarve lisätä vaatetusta. Pieni mutta tärkeä asuste ovat hansikkaat, lapaset tai sormikkaat, sillä sormet palelevat yllättävän pian ja mikäs paukkupakkasilla sen mukavampaa, kuin mukavan pehmeät, mieluiten kotikutoiset, kunnon lapaset.

Pässinpökkimät tumput eivät kuitenkaan aina ole se parhain valinta käsien suojaksi, vaan jokaisella pitää olla myös esimerkiksi siisti nahkakäsineet. Ainakin autoillessa nahkainen käsine on turvallisempi, villatumpuilla kun ei saa pitävää otetta ratista.

Käsineissä on se vika, että useimmiten niitä on vain yksi, kun toinen on jäänyt jonnekin tai pudonnut taskusta. Koska minullakin kotona on useampi yksinäinen, piti suunnata käsinekauppaan ilmojen viilennyttyä.

Astuin pieneen kauppaan, joka oli erikoistunut päähineisiin, laukkuihin ja käsineisiin. Valikoimassa oli myös jokunen vyö ja sateenvarjo, eli kyse oli perinteisestä asustekaupasta. Myyjä tiedusteli, tarvitsisinko apua ja sanoin tarvitsevani mustat nahkakäsineet, ihan vuorittomat vaan.

Hän toi minulle sovitettavaksi parin, jonka hän sanoi, että pitäisi istua napakasti, kuin hansikkaan, hän hymähteli omalle ontuvalle vertauskuvalleen.

Käsine ei millään tahtonut soljahtaa käteeni kiskomisesta huolimatta. Myyjä vakuutti, että nahkahansikkaan tuli olla juuri sellainen ja että kyse oli oikeasta koosta. Hän ohjeisti minua seuraavin sanoin:

-         Vedä käteen pari kertaa, kyllä se siitä löystyy…

Joka kerta tämän jälkeen hansikkaita pukiessani minua jostain syytä hymyilyttää….

Jalkapallo – äiti –sanakirja IX

Filmata

Pelin aikana ei vain televisioryhmä ja urheilutoimittajat taltioi ottelua, vaan myös pelaajat filmaavat ahkerasti. Onkohan tullut jokin uusin versio älypuhelimesta, jonka kamera on näkymätön pieni nappi pelaajan rinnuksissa, sillä en ole kenenkään nähnyt pitävä mitään kameraa kädessään. Tuomarit useimmiten havaitsevat, mikäli joku taltio pelitapahtumia ja puhaltaa pelin poikki. Seurauksena tästä voi olla varoitus tai ainakin vapaapotku vastustajalle. Mielenkiintoista, että kaikki muut saavat rangaistuksetta kuvata ottelua, mutta pelaajat eivät.

Viimeistely ontuu

Kansainvälisin sukunimi kentällä on Viimeistely, sillä tuon niminen pelaaja on melkein joka joukkueessa. Harmi vain, että Viimeistely loukkaantuu joka ottelussa ja alkaa ontua. Vammat eivät kuitenkaan koskaan ole olleet vakavia, ja Viimeistely kuntoutuu aina seuraavaan otteluun. Vain alkaakseen ontua jälleen kerran.

Tulla sukille

Aikuisviihde, joka on ainakin virallisesti kielletty alaikäisiltä, sisältää paljon tulemista eri paikkoihin, rinnuksille, kasvoille ja niin edelleen. Jalkapallokentällä tullaan koko ajan sukille. Enpä haluaisi olla sen joukkueen huoltaja, jonka vastuulla peliasujen pyykkääminen on.

Moraalisesti arveluttavaksi tämän jatkuvan sukille tulemisen tekee myös se, että jalkapalloa seurataan ihan koko perheen voimin.

Jalkapallo - äiti -sanakirja VIII

 Kulma

Kulman antaminen on veikeä rituaali. Sitä valmistellaan tovi ja kun se sitten annetaan, voi se olla joko pitkä tai lyhyt. Vastustajan näkökulmasta voisi olla käytännöllisempää, mikäli toinen joukkue antaisi kulmansa lyhyinä, sillä mikäli niitä tulee samassa pelissä useampia, voi niiden kuljettaminen ja varastointi olla haasteellista. Ja keksiikö sitä sitten käyttöä kaikille saamilleen kulmille. Toisaalta, mistä niitä sitten pelissä tulee lisää, kun kentällä niitä on tasan neljä kappaletta.

Pystyjuoksu/seinäjuoksu/syvyysjuoksu

Kentällä voi tehdä ihan tavallisen juoksemisen lisäksi pystyjuoksun, seinäjuoksun ja syvyysjuoksun. Pystyssä pelaajat minun ymmärtääkseni juoksevat, joten tuo termi on tarpeeton, sillä kenenkään en ole makuulla nähnyt juoksevan. Seinäjuoksun luulisi sattuvan, ellei ole pomppulinnassa ja syvyysjuoksua ei voi kauaa harjoittaa, ellei ole asianmukaisia varusteita, sillä pohjassa on vaikea pysytellä ja hengittää pitää, ennemmin tai myöhemmin. Eikä kentällä ole niin paljoa vettä edes kaatosateella, että kovin syvälle pääsisi juoksentelemaan.

Pallon takana

Pelaaja voi olla joko pallon takana tai asettua pallon taakse. Piilosilla oloa en suosittele, sillä pelaajat ovat liian isoja tai pallo liian pieni, jotta sen taakse voisi luontevasti asettua. Selostajien olettaisin näin sanoessaan käyttäneen tajunnanlaajentimia tai vaihtoehtoisesti katsoneen Liisa Ihmemaassa –elokuvaa eläytyen siihen liian tiiviisti.

Jalkapallo – äiti –sanakirja VII

 Kakkospallo

Selostaja sanoo tuon tuostakin, ettei joku ehtinyt kakkospalloon. Työnantajana kyllä huolestuisin, sillä mikäli selostaja näkee pallon kahtena, on kyllä kiikarit ehtineet tyhjentyä. Luulin siitä vierähtänen jo tovin, kun selostamoon otettiin täydet kisakiikarit mukaan.

Kentän ulkopuolella kuulee puhuttavan kakkosvaihtoehdosta, joka on sitä ykköstä selkeästi huonompi. Jos kakkospalloa yrittää ymmärtää tämän avulla, tarkoittaa se sitä, että pelaaja tyytyy siihen huonompaan vaihtoehtoon, mikä tietenkin pelin voittamisen kannalta on täysin järjenvastainen valinta.

Kädestä pitäminen

Nappulafutiksessa pelinohjaaja voi varoituksen sijaan antaa pelaajalle hienosta käytöksestä vihreän kortin. Tällä tavoin kannustetaan jatkamaan hyvää käytöstä. Kun siirrytään pelaamaan ihan tosissaan, ei hyvästä käytöksestä enää palkita, vaan siitä aivan yllättäen rangaistaan. Niinkin hieno ja kaunis ele kuin kädestä pitäminen saa tuomarin viheltämään pilliin ja pahimmassa tapauksessa vilauttamaan keltaista korttia eli antamaan varoituksen.

Eikö mummi aikoinaan silittänyt pientä tuomarinalkua riittävästi, kun se ei lainkaan kestä sitä, että toisilla on mukavaa?

Siivota

Kentällä on selkeä järjestyksenpito, puolustajat siivoavat rangaistusalueen, maalinvahti maalinedustan. Mutta mahtaa olla sottaista muualla kentällä, sillä en ole koskaan kuullut keskikentän siivoamisesta. Toisaalta, miksi sitä pitää siivota, jos ei kukaan sitä sotke.

Hämmentävää on myös se, että siivoaminen pitää tapahtua pelin aikana, ei sen jälkeen. Ei meillä ainakaan siivota juhlien kuluessa vaan vasta pippaloiden päätyttyä.

Jalkapallo – äiti –sanakirja VI

Puhaltaa pilkku

Aina silloin tällöin kentällä tapahtuu rike, jonka seurauksena kuulee, että nyt ”puhallettiin pilkku”. Välillä tapahtumat tulkitaan katsomossa ja tuomarin toimesta eri tavoin, jolloin kuulee sanottavan ”puhalla nyt se pilkku”.

Joka kerta jännittyneenä seuraan, mitä sieltä pillistä pulpahtaa ja olen tähän mennessä pettynyt, sillä en ole vielä kuullut kuin sävelen tai vihellyksen pilliin puhaltamisen tuloksena. Jalkapallokentän ulkopuolella voi sävelen lisäksi puhaltaa saippuakuplia tai oikein taitava tekaisee kopion yhdestä Oiva Toikan lukuisista lasilinnuista. Mutta ei koskaan pilkkua.

Kortti

Kentällä voi saada kortin pyytämättä, mikä ei ole kiva asia. Jos taas on antelias ja pyytää tuomaria, tai peräti vaatii, kortin antamista vastustajalle, tuomari voi toimia niin epäjohdonmukaisesti, että antaakin sen sinulle. Tai ei anna, vilauttaa vain. Mutta ei hätää, kun odottaa päivän, pari, niin postilaatikko kolahtaa ja kortti on sinun.

Paljon jalkapalloa seuranneena olen tullut siihen tulokseen, että tarkasti pieneen vihkoon raapustaessaan tuomari kirjoittaa muistiin pelaajan osoitteen voidakseen pelin jälkeen postittaa sen hänelle.

Ks. alla Käydä taskulla

Käydä taskulla

Tämä jännä lausahdus liittyy jollain tavalla yllä oleviin kortteihin, mutta ihan varma asiasta ei voi olla. Missään kentällä tai sen välittömässä läheisyydessä en ole mitään taskua havainnut, jolla kukaan kävisi. Jokaiselle meistä on tuttua, että kun ei tiedä, mihin kätensä laittaisi, hakeutuvat ne taskuihin, useimmiten omiin. Ja koska käsien käyttäminen jalkapallossa on kielletty, sillä käsillä ei saa tarttua vastustajaan eikä koskea palloon saatikka näytellä käsimerkkejä, on ne parasta pitää taskussa.

Kädet on vain muistettava pitää aivan aloillaan, sillä kaikenlainen sormien liikuttelu voidaan tulkita väärällä tavalla. Tuomarin käden käydessä taskulla voi vain toivoa, ettei kovin kauan tarvitse pilliä haeskella, ennen kuin sormet löytävät etsimänsä.

Jalkapallo – äiti –sanakirja V

Ottaa koppi ottelusta

Katsomossa etenkin tauolla tai ottelun jälkeen raitapaitaisen pillipiiparin tekemisiä kentällä pohditaan monesti juurta jaksain. Harvemmin tuo henkilö saa kehuja hyvästä työstä, lähinnä hän on kaikkien hampaissa, mikäli kannattajat katsovat tuon henkilön aiheuttaneen oman joukkueen häviön tarjoilemalla vastustajalle toinen toistaan hienompia etuuksia. Joskus ottelussa tunteet käyvät kuumina ja pelaajat keskittyvät keskinäiseen huuteluun ja muuhun temmeltämiseen. Tällöin kuulee sanottavan, että järjestyksestä vastuussa tuomari ”Ei saanut koppia ottelusta” mikä on täysin järjenvastaista. Yhdellä kädellä otetaan koppi pienestä pallosta, kahdella isommasta. Ja ottelussa koppeja saa ottaa vain maalinvahti.

Takaovikikka

Aikas jänskä, mikäli pelaajat takaovellaan suvaitsevat kikkailua, tai mitään toimintaa. Ainakaan pelin aikana. Mitä aikuiset pelin jälkeen tai sitä ennen keskenään tekevät, se on heidän oma asiansa, kunhan eläimiä ja pikkulapsia ei vahingoiteta.

Rankkari

Rankkari, rankku, ranke. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Onko se sitten kiva juttu vai ei riippuu tietenkin siitä, kuka sen sai ja kuka siitä kärsii. Yhdestä asiasta oltaneen kuitenkin yhtä mieltä, olemme todella kiitollisia siitä, ettei tämän lempinimen taustalla ole rungaistuslaukaus…

Jalkapallo – äiti –sanakirja IV

Näin MM-kisojen kynnyksellä on äkkiä annettava lisää työkaluja, jotta kaikki lajista tietämättömätkin kykenevät nauttimaan ja seuraamaan otteluita siten, ettei mikään vaan jäisi ymmärryksen ulkopuolelle (ja kehotan kertaamaan Jalkapallo – äiti –sanakirjan osat I-III ja odottamaan innolla vielä tulossa olevia).

Rintapotku

Jälleen on oltu potkimassa palloa, kun olisi pitänyt olla bilsan tunnilla, kun käsiteltiin ihmiskehoa ja ruumiinosia. Tehdään nyt kerralla selväksi, että palloa potkitaan jalalla, ei rinnalla saatikka rinnoilla. Naisjoukkueemme on jalkapallon saralla miehiä menestyneempiä, mutta ei heidänkään menestyksensä tisseistä riipu.

Juosta ylös

Mikäli jotain asiaa hoetaan ottelussa vähän väliä, niin tätä. Aina on joku juoksemassa ylös. Tai sitten vaihtoehtoisesti alas. Fysiikan lakien sallimissa rajoissa on päivänselvää, että kenttä on vaakatasossa, sillä muutenhan pallo vierisi omia aikojaan minne sattuu. Kentällä juostaan edestakas ja sinnetänne, ei ylös eikä alas.

Tehdä häkki

Kädentaitojen ylläpitäminen ja uusien taitojen oppiminen on aina suotavaa, mutta ottelun aikana puuhastelu on minusta kummallista, sillä pelaamaanhan kentälle on menty. Onhan se tietysti liikuttavaa, että jollain on tekeminen niin verissä, ettei puoleentoista tuntiinkaan malta olla väkertämättä jotain ja keskittyä pelaamiseen. Kuitenkin joka matsissa on joku, joka teki häkin ja joku, joka olisi halunnut tai yritti. Eikö kentälle voisi valikoida pelkästään pelaamisesta kiinnostuneita ja ilmoittaa rautalanganvääntäjät vaikkapa kansanopiston kurssille? Ja jos minulta kysytään, kannattaisi tehdä vaikka poppana tai kaappikello, sillä häkeille on aika vähän kysyntää ja niiden kauneusarvo on kyseenalainen.

Moderni sateenkaariperhe

Kukaan meistä ei voi vaikuttaa siihen, millaiseen perheeseen sattuu syntymään, kenet valikoituvat vanhemmiksi ja mitä syntymälahjakseen saa. Jotkut voivat saada kaksikielisyyden, kuten meidän perheessämme, jossa mieheni äidinkieli on ruotsi.

Minun lapsuudessani ei voinut olla avoimesti suhteessa rakastamaansa henkilöön, mikäli tämä oli samaa sukupuolta. Kahden isän tai äidin perhettä karsastettiin ja oltiin varmoja, että lapsesta kasvaa kieroutunut. Ainakin taipumuksen sanottiin periytyvän, mikä sinänsä kuulostaa jännältä teorialta, sillä mistähän homot sen sitten ovat perineet, omilta vanhemmiltaan?

Itselläni on omakohtaista kokemusta molemmista perheistä. Mieheni ja minä kasvatimme neljä vanhinta lastamme jakaen lastenhoidon ja vuorotellessamme kotihenkilön roolissa. Kuopuksemme kasvoi kuitenkin kahden äidin perheessä.

Monien tutkijoiden ja viisaiden mukaan äiti on varhaislapsuudessa taaperon tärkein henkilö, isän roolia lainkaan väheksymättä. Mieheni oli pakahtua ylpeydestä saatuaan tuon arvonimen, kun kuopuksemme kutsui minua ”äiti” ja miestäni ”mamma”.

Emme halunneet korjata tätä liikuttavaa tapaa, vaikkakin sitä joutui monesti julkisuudessa selittelemään, kun poika kirkkain silmin kertoi perheestään, jossa on äiti, mamma ja neljä sisarusta.

Vanhenemisen sietämätön keveys

Jokainen, joka on viettänyt aikaa yhteismajoituksessa, huomaa ennemmin tai myöhemmin, että tavalliset häveliäisyystavat karisevat. Hyvänä esimerkkinä tästä on sairaala, jossa ventovieraan huonetoverin kanssa tulee jaettua suolen ja rakon toiminta tai pohdittua näiden toimimattomuutta. Huonetoverin kuorsaus pitää sinua hereillä tai sitten nukut makeasti kuorsaten pitäen muita valveilla yön hiljaisina tunteina. Jos sattuu olemaan niin onnekas, että huoneessa on useita, ei kukaan voi varmuudella tietää, keneltä karkasi, kun ilmassa alkaa leijailla suokaasua muistuttava lemu.

Keskimmäinen poikani työskentelee vanhusten vuodeosastolla. Hän itse oli syönyt tukevan lounaan, joka pani suolessa olevan kaasun liikkeelle. Kun tarve keventää tätä taakkaa kävi hetki hetkeltä ilmeisemmäksi ja käytävässä ei kehdannut pieraista, hän nokkelana keksi ratkaisun. Lähellä oli yhden hengen huone, jonka asukki, vuoteenomana makaava puolikuuro vanhus, useimmiten torkkui.

Poikani astui huoneeseen ja sulki oven perässään, minkä jälkeen oli helpottavaa rentoutua. Hiljaisen huoneen täytti kumea törähdys, jota seurasi parin sekunnin hiljaisuus.

Hetken päästä vuoteen pohjalta kuului vanhuksen ääni:

-         olitko se sinä vai minä?

Poikani ei keksinyt muuta vastattavaa kuin sopertaa, ettei ollut ihan varma.

Yksinkertaisuus on kaunista

Lasten suusta kuullaan se totuus, joka parhaimmillaan on maailman selkeää havainnoimista ja asioiden näkemistä taidolla, jonka me aikuiset niin monesti olemme kadottaneet.

Opetin taannoin viisivuotiasta lastani olemaan ihmisten ilmoilla. Käytöstavat eivät aina pysyneet tuoreessa muistissa, joten lapsi osoitteli innokkaasti sormellaan vähän kaikkea näkemäänsä. Koetin opastaa häntä sanomalla, että ei saa osoitella sormella, se on rumaa. Lapseni totesi ihmetellen, että milläs sitä sitten osoittaa, jos ei sormella?

Nerokas kysymys sai minut sanattomaksi ja ilmoitin lapselleni, että palataan asiaan kotona.

Toisaalta asioiden liika yksinkertaistaminen ei aina ole paikallaan. Erään kerran opiskelijan piti kirjoittaa esseevastaus terveystiedon kokeessa.

Kysymys kuului seuraavasti:

Olet vastuussa työpaikan ergonomiasta, mitä asioita sinun tulee ajatella/ottaa huomioon?

Vastaus oli puserrettu yhteen lauseeseen:

Minun pitäisi ajatella ergonomiaa.

No shit Sherlock, kiteytyksestä huolimatta tällä vastauksella ei herunut pisteen pistettä.

Jalkapallo – äiti –sanakirja III

Rauha

Jalkapallo on nykyään tavallinen harrastus myös tyttöjen parissa. Uutuutena on sekajoukkueet, sillä poikien pelissä kaikuu tuon tuostakin Rauha-huudot, valmentaja kiljuu kurkku suorana, mutta Rauha ei vastaa eikä näytä muuttavan pelitapaansa, sillä valmentajan on jatkuvasti huudettava häntä nimeltä. Kummallisinta on, että vaikka kuinka pinnistelisin, en kykene erottamaan sitä yhtä tyttöä poikien joukosta, niin samanlaisilta he peliasuissaan näyttävät.

Laatikko tai boksi

Kumpaakaan ei kentällä ole, vaikka syöttöjen kerrotaan yltäneen boksiin asti. Maalivahdin sanotaan pysyttelevän boksissaan, eikä tätä pelin aikana montaa kertaa sanota tulevan ulos boksistaan. Vrt. kaappi. Sitäkään ei ole olemassa, vaikka siitä monen sanotaan ulos tulleenkin.

Valkku

Jokaista porukkaa ohjaa virallisesti yksi henkilö, valkku. Lempinimi on johdettu pitemmästä valmentaja-sanasta. Saamme olla kiitollisia, ettei tämän toimijan nimitys ole ’mulmentaja’ sillä nappulafutiksessa joukkueen suu olisi pestävä jatkuvasti saippualla. Toisaalta termi on jo käytössä, sillä vastustajan valmentaja on ainakin osan kentän laidalla kannustavien vanhempien mielestä pesunkestävä mulmentaja.

Puhelimessa IX

-…ja sitten laskun maksettuanne saatte digitaalisen kosteusmittarin tai vaihtoehtoisesti gramman tuhanneosat ilmaisevan keittiövaakan..

- Mitä, onko tämä se sama, joka soitti äsken?

- Kyllä, minun oli soitettava uudestaan, kun puhelu jostain syystä katkesi ennen kuin ehdin sanoa sanottavani.

- Mutta enkö minä hyvin yksiselitteisesti ilmaissut, että molempien aikaa säästääksemme ei kannata viedä myyntipuhetta loppuun, en tilaan mitään.

- mutta jos saatte kuulla tarjouksemme loppuun asti, niin voi olla, että muutatte mielenne. Eli nopean tilaajan etuna käsipyyhkeiden ja vapaavalintaisen tilaajalahjan lisäksi lisäetuna mullistavat tavaralahjat, mikäli saatte hyvän ystävänkin tilaamaan lehtemme ja ystävälle tilaajalahjana kuukauden lehdet kaupan päälle…

- minulla ei ole ystäviä….kuulemiin

tuuttuuttuuu…

…ja jos olisi, sanoisin irti ystävyyden, mikäli he tilaisivat lehden ilmaisen tilaajalahjan toivossa.

Puhelimessa VIII

-          Haloo, meillä kotona!

-          Päivää, olisikohan miehenne kotona, täällä puhuu lehtitalosta Erja Vihko, meillä olisi nyt sellainen automiesten tarjous, joka varmasti kiinnostaa.

-          Tuota, mieheni ei ole automies...

-          Ai henkisen alan miehiä, mites olisi tuo Bittinörtti, siitä hän varmaan iloitsisi!

-          No ei oikein siitäkään, hän nimittäin ei ymmärrä tietokoneista paljoakaan, hän on humanisti.

-          No olisitte heti sanonut että hän uskoo humanoideihin, meillä on nimittäin vielä tämän kuun ajan erikoistarjous horoskoopeista ja astrologiasta kiinnostuneille.

-          Hän kyllä on kiinnostunut enemmän maanpäällisistä tapahtumista…

-          Nyt minä tiedän, Pyydystä ja Nylje –erälehteen ovat kaikki tilaajat olleet hyvin tyytyväisiä. Tai sitten Intti-lehti.

-          Ei eläimistä, ei metsästyksestä, eikä armeijasta, vaan hengen kulttuurista, aivovoimistelusta ja sen semmoisesta, antiikin Kreikka ja filosofit ovat sydäntä lähellä.

-          Sittenhän hänelle sopii kuin nakutettu Urheiluhullu, nyt siitäkin saadaan varmaan hyvä paketti aikaiseksi.

Tuuttuuttuut....

…haloo, miksi ei urheilulehti kelvannut, eikös olympialaiset järjestetty Kreikassa, ainakin joskus?

Sananmuunnoksia

Täytyy myöntää, että minua ovat aina naurattaneet sanamuunnokset, eli kun kahden peräkkäisen sanan ensimmäiset tavut vaihtavat paikkaansa. Näistä osa on pikkutuhmia, osa jopa aika isoja sellaisia. Huvittavinta on, kun sellaisiin törmää oikeassa elämässä. Turkulaiset muistelevat kaiholla Kupittaan puiston reunamilla ollutta isohkoa kioskia, jonka katolla komeili kyltti Tullin Kukka, kadun toisella puolella oli vuosikymmeniä sitten kahvila, jonka nimi oli Tullin Kuppi.

Entäpä sitten nimet: Suomen leipuriliiton toiminnanjohtaja Olli Kuhta. Siinä ei vanhemmat olleet kuulletkaan sananmuunnoksista.

Lapsuudestani muistan tapauksen, kun naapurissamme asui ikäiseni poika nimeltään Olli Kuronen. Toinen naapurinrouva ihmetteli, mitä me lapset hihittelemme. Rouva Hirvoselle selitettiin, mistä oli kyse, jolloin hän alkoi suureen ääneen päivitellä, miten on mahdollista, että joku on noin ajattelematon ja antaa lapselleen tuollaisen nimen.

Meistä kellään ei ollut sydäntä tuossa kohti mainita, että hänen oman poikansa nimi oli Antti…

Jalkapallo – äiti –sanakirja II

Libero

Tuotesijoittelussa on menty ihan liian pitkälle, pelaajat ovat ikänsä puolesta jo varmaankin oppineet kuiviksi. Mikäli halutaan vaikuttaa katsojiin, olisi tuoteperheestä mietittävä siirtymistä tena-puolelle. Onneksi ovat tulleet järkiinsä, sillä Liberoja enää harvemmin kuulee käytettävän.

Pitkä pallo

Nyt ovat kyllä lajit menneet sekaisin. Amerikkalaista jalkapalloa pelataan sellaisella soikioksi venytetyllä pallolla. Jalkapallon pallo on pyöreä. Ei pitkä. Lajin parissa liikaa aikaansa viettäneiltä on jäänyt pari geometrian tuntia käymättä.

Varo selkä!

Kyllä minusta on kummallista, että pelaajat, joilla on selkä kipeänä tai aristaa, päästetään kentälle. Toisaalta onhan se hellyttävää, kun moni ympärillä oleva joukkuetoveri vastustajan lähestyessä muistuttaa, että sinun on varottava selkääsi. Välillä kentälle on laskettu myös rajaavammoista potevia, sillä kuulee huutoja Varo jalka/käsi. Ihmetystäni lisää se, että selkävammat ovat niinkin yleisiä, vaikka kyse on urheilevista nuorista eikä meistä keski-ikäisistä, sillä joka ottelussa kuulee varoitushuutoja lähes taukoamatta.

Palava rakkaus

Talomme takapiha oli muuttaessamme noin kymmenen vuotta sitten Turun kupeeseen Raisioon pelkkää nurmikkoa. Nurmikon lisäksi pihasta löytyivät pakolliset vanhat omenapuut, vähän ränsistyneessä kunnossa, pari herukkapensasta ja jokunen metri vadelmamaata. Vuosien aikana olemme kaivaneet, raivanneet, istuttaneet ja kitkeneet ja pikku hiljaa pihasta on tullut ihan kelpo puutarhan näköinen.

Suurimman osan kasveista olemme bonganneet taimitarhojen alelaareista. Muutamat ovat löytötavaraa, sanoisinpa melkeinpä varastettuja.

Yksi mieheni suosikeista on iltaisin viekottelevasti tuoksuva illakko (Hesperis matronalis), jonka taimia kävimme iltahämärissä kaivamassa autioituneelta naapuritontilta.

Toinen löytötulokas on palavarakkaus (Lynchis chalcedonica), jonka löysimme korkeasta ryteiköistä keskeltä ei mitään. Oletettavasti lenkkipolun varrella oleva avoin kohta oli joskus ollut puutarhaa.

Tuo kasvi kitui kukkapenkissämme jokusen vuoden, kunnes yhtenä kesänä se innostui kasvamaan. Tonttimme on etelän suuntaan ja paahteiset kesät ovat haastavia. Sateisena kesänä piha villiintyy ja kaikki kasvaa kohisten. Varastettu palavarakkaus kasvoi kasvamistaan ja yksi kukkavarsi kurotteli kohti aurinkoa parin metrin korkeudella kauniine punaisine kukkaterttuineen.

Pihalta ruohonleikkuusta palattuani kysäisin ruokapöydässä, mikäli muu perhe oli pannut merkille, että takapihalla on kaksimetrinen palavarakkaus?

Tähän nuorimmainen, tuolloin murkkuiän kynnyksellä ollut poikani tuijotti harmistuksen ja hämmennyksen vallassa lautastaan ja tokaisi, kuin itsekseen:

- voisitteko olla puhumatta suhteestanne edes ruokapöydässä….

Opettajan kommentti: en ole koskaan lukenut vastaavaa!

Törmäsin netissä ruotsalaisen alakoululaisen kirjoittamaan esseeseen, joka oli minusta niin erinomainen, että ajattelin jakaa sen kanssanne (käännöksestä ja tekstin muokkaamisesta olen itse vastuussa)

Lehmän hyödyt

Lehmä on kotieläin…mutta niitä on myös talon ulkopuolella. Ne elävät usein maalla, mutta tulevat myös kaupunkiin…mutta vain, kun se aikoo kuolla. Sitä se ei päätä itse.

Lehmällä on puolensa, yläpuoli, alin puoli, etupuoli, takapuoli, yksi sivu ja toinen – niin ja sisäpuoli.

Etupuolella on pää, jotta sarvilla olisi jokin paikka kiinnittyä. Sarvet ovat sarvea ja ne ovat pelkästään koristeina. Ne eivät liiku, kuten korvat. Korvat sijaitsevat sarvien sivuilla. Lehmän päässä on kaksi reikää, niitä kutsutaan lehmänsilmiksi. Sen turpaa kutsutaan turvaksi. Ehkä siksi se on aika turvallinen kotieläin.

Takapuolella on häntä. Sillä lehmä hätistää pois kärpäsiä, jotta ne eivät putoaisi maitoon ja hukkuisi.

Yläpuolella ja kummallakin sivulla on vain karvaa, sitä kutsutaan lehmänkarvaksi ja se on aina samanväristä kuin itse lehmä.

Alapuoli on tärkein, sillä maito roikkuu siellä. Kun lypsääjä avaa hanat, maito valuu ulos. Ukkosella maito happanee, mutta sitä en tiedä, että miten se tapahtuu.

Lehmällä on neljä jalkaa, joissa on sorkat, niitä voi siis hyödyntää myös naulojen irti vetämiseen.

Lehmä on vähäruokainen, mutta kun se syö, tapahtuu se aina kahdesti. Lihavista lehmistä saadaan täysmaitoa. Kun lehmällä on vatsa sekaisin, saadaan juustoa. Miten juuston reiät syntyvät ei sekään vielä ole selvinnyt minulle.

Lehmällä on hyvä hajuaisti, voimme haistaa sen jo kaukaa. Sen poikasia kutsutaan vasikoiksi. Vasikan isä on sonni, joksi myös lehmän miestä kutsutaan. Sonnista ei saa maitoa, joten se ei ole nisäkäs.

Kun lehmä vanhenee, lehmipoika tulee noutamaan sitä. Kun lehmä teurastetaan, kaikki maito kaadetaan tetroihin ja myydään kaupassa. Sen neljä jalkaa lähetetään puusepälle. Tätä kutsutaan kierrättämiseksi.

Lehmä on siis hyödyllinen eläin, minkä vuoksi pidän siitä kovin paljon.

Jalkapallo – äiti –sanakirja I

Lasten myötä sitä pakostakin ajautuu eri lajien pariin. Tottumattomana harrastajana kentän tapahtumia tulee seurattua ulkopuolisin silmin eikä aina voi välttyä typerien kysymysten esittämiseltä.

Jotta tulevan jalkapalloammattilaisen ei tarvitsisi hävetä kentän laidalla seisovaa vanhempaansa, olen koonnut tähän joitakin keskeisiä sanoja ja käsitteitä selityksineen.

HEEII

Tämä huuto seuraa kaikkia tilanteita, joissa joku kaatuu, menettää pallon toiselle pelaajalle tai muuten vain kokee itsensä väärin kohdelluksi. Tervehdykseltä kuulostavaa huutoa ryydittää monesti käsien levittely ja tarmokas huitominen. Vaikka kuulostaakin tervehdykseltä, sen kiivas sävy kielii siitä, että ei tässä mitään tuttuja olla. Usein kuulee myös muotoa ’HEEII, tuomariii’ jolloin tervehdys on suunnattu kentällä juoksevaan pillilliseen henkilöön.

Seinäsyöttö

Mitään raja-aitoja tai laitoja ei kentällä ole, joten tämä termi on täysin tuulesta temmattu. Pelaajien on myös täysin mahdotonta syöttää laidan kautta, niitä kun ei ole. Samanlainen älyttömyys on vapaapotkua edeltävä muurin siirto. Kysykää vaikka kiinalaisilta.

Kilpikonna

En tiennytkään, että kilpikonna on niin pelottava eläin, sillä kun vastustaja hyökkää leveällä rintamalla, puolustus uhkaa heitä sillä. Päänvaivaa minulle aiheuttaa eniten se, missä he pitävät noita kilpikonnia pelin tiimellyksessä, sillä pelisortseissa ei ole kovinkaan isoja taskuja.

jatkoa seuraa....

Muodollisesti pätevä

Mietin joskus taannoin, miten sitä osaisi tehdä hyviä päätöksiä. Näin ollen päätin kysellä mielipiteitä vähän sieltä ja täältä, muun muassa netin pohjattomasta kaivosta.

Ikäerosta oltiin montaa mieltä. Liian pieni ikäero katsottiin mahdottomaksi yhtälöksi, kumpikaan ei saisi tarvitsemaansa huomiota. Liian iso ikäero ei sekään ollut hyväksi. Lisäksi varoiteltiin erityisesti vastasyntyneen ja murrosikäisen olevan yhtälö, josta seuraisi vain ongelmia.

Tuli muistaa, ettei kaksikkoa saisi jättää keskenään liian varhain ja suositeltavaa oli hankkia joko hoitaja kotiin tai päiväkotipaikka. Kummankin kanssa piti myös muistaa viettää kahdenkeskistä aikaa, sillä se takaisi hyvän pohjan henkiselle kehitykselle.

Ruuan suhteen mielipiteet ovat todella jyrkkiä. Kaikki valmisruuat ovat pannassa ja kasvaville sekä kehittyville yksilöille tulisi tarjota laadukkaista raaka-aineista valmistettua tasapainoista ruokaa, joka koostui oikeassa suhteessa eri ravintoaineksista. Liha saisi mieluusti olla luomua ja lähituotettua ja joka päivä tulisi tarjota raakaraasteita. Kalaa vähintään pari kertaa viikossa ja sen pitäisi olla sisävesien nuorta kalaa, jotta vältyttäisiin Itämeren kalassa olevalta raskasmetallikuormalta.

Ennen päätöksen tekoa olisi pohdittava, oliko valmis luopumaan omasta ajastaan ja kyettävä takaamaan päivittäinen ulkoilu unohtamatta harrastamista. Harrastuksia on tarjolla sekä yksilötasolla että yhdessä tehtäviä, fyysisiä liikuntapainotteisia tai sitten aivotoimintaa aktivoivia haasteita. Monissa mielipiteissä yhdessä tekeminen olisi parasta, sillä näin varmistuttaisiin toisten ikätoverien kanssa toimeen tuleminen ja sosiaalinen kasvu.

Joissakin neuvoissa muistettiin mainita taloudellinen puoli. Ruuan ja muun välttämättömän lisäksi olisi otettava vakuutus ja varauduttava odottamattomiin lääkärikuluihin. Niin, ja säännölliset terveystarkastukset ja rokotukset, niitä ei pitänyt unohtaa.

Neuvontasivustoilla kehotettiin tekemään soveltuvuustesti, jotta voisi varmistua siitä, että todellakin soveltuisin tuleviin haasteisiin ja kasvatustehtävään. Esimerkiksi siisteyskasvatus voisi olla haastavaa, sillä vahinkoja voi sattua joidenkin tekstien mukaan jopa useamman vuoden.

Mitäh? Siis ihan oikeesti, tarkimmat kennelinomistajat ja kasvattajat eivät myy minulle koiranpentua, mikäli heikkona hetkenä sortuisin marketin valmiiseen koiranruokaan, mutta kukaan ei kehottanut tekemään mitään testiä ennen lapsentekoon ryhtymistä eikä tarjonnut kondomipakettia, mikäli olisi tiennyt, että tulevaisuudessa mätän ostoskoriini marketin pakastealtaasta kalapuikkoja ja ranskiksia…

Puhelimessa VII

-          Haloo!?

-          Lehtitalosta iltapäivää soitanko sopimattomasti niin mitenkäs se aamupäivä siellä päin on lähtenyt sujumaan teille on tullut jo vuosia tämä lehtemme ja nyt meillä olisi tarjota uutta Omakotikullankallis –teemalehteä vain muutaman euron hintaan jos otatte koko...

En saa sanaa väliin, eikö se ikinä vedä henkeä…vihdoinkin

-          niin, ennen kuin viet myyntipuheesi päätökseen säästäkäämme molempien aikaa…

-          …vuoden lehdet ja kaupan päälle teemanumeron kannen kanssa sävy sävyyn oleva käsipyyhesetti..

-          siis ’ei kiitos’ minähän sanoin että turha jatkaa. Katkaisen puhelun nyt.

-          …joka on helmimeleerattua kolmikierteistä puuvillalankaa samanlaista kuin kylpylöissä ja sitten…

tuuttuuttuut…

Herran pieksut, kuinkahan kauan pää jatkaisi taukoamatonta puhettaan giljotiinin terän sujahdettua ilmassa.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Ymmärrän hyvin, että pitkät, jokapäiväiseen arkeemme kuuluvat sanat muovautuvat lyhyemmiksi, helpommin suuhun sopivammiksi. Vähän niin kuin lempinimet. Luemme matematiikan sijasta matikkaa, joudumme rehtorin sijasta reksin puheille ja käymme iltaisin harkoissa tai treeneissä.

Joskus käytännöllisyyden sijaan muutamme sanoja antaaksemme niille kotoisamman sävyn, eikä sana aina välttämättä edes lyhene, Simosta tulee Simppa.

Pitkään kielessämme olleet muunnokset mahtuvat minunkin suuhuni, mutta suurinta osaa karsastan ja joitakin kohtaan tunnen inhoa ja myötähäpeää.

Kymmenvuotiaiden naskaleiden puheessa voi hyvin vilistellä valkku ja mitsku, mutta minä keski-ikäisenä juttelen lapseni valmentajalle ja ihailen heidän saamaansa mitalia.

Jotkin sanat ovat korvissani kuin kynsien raapimisääni liitutauluun ja minun tekisi mielen juosta kirkuen karkuun ne kuullessani. Inhokkilistani ylimpinä ovat pölläri, drinksu, sidukka ja piksut (teille onnellisille, jotka eivät näitä ole kuulleet kerrottakoon, että kyse on auton pölykapselista, drinkistä, siideristä ja bikineistä).

Luulin jo kuulleeni kaiken, kunnes istuuduin uuden kampaajatuttavuuden tuoliin. Ennen leikkaamisen aloittamista hän kampaili tukkaani, mittaili silmillään mallia ja kysäisi korvieni kohdalla, leikataanko näkyviin ja jätetäänkö pienet pulsarit.

Selvisin hengissä kuvittelemalla itseni juoksemassa kirkuen karkuun kappa ympärilläni lepattaen.

Puhelimessa VI

-          haloo, meillä kotona!

-          Keikkusen poika lehtihuone Lehdestä, iltaa vaan sinnekin, mitenkäs se ilta siellä teilläpäin on lähtenyt käyntiin, soitinkin jo aikaisemmin ja nyt huomasin, että teillä on jäänyt tarjous käyttämättä, joten otan asian esille näin uudemman kerran, ihan vaan sen takia kun rouva viimeksi ei ehtinyt puhua, uskolliselle tilaajalle on nyt paljon hyvää tiedossa, ja annamme kaupanpäälle paljon etuja, ja eikä tässä vielä kaikki ja sitten pelkästään postimaksulla saa lehden kotiin, kolme kuukautta ihan ilmaiseksi…

-          No jos minä sitten se kolme kuukautta

-          ja tilaus jatkuu automaattisesti tämän jälkeen vuodeksi eteenpäin mutta maksatte vain yhdeksästä kuukaudesta

-          eikös pitänyt saada kolme kuukautta ilmaiseksi?

-          Juuri niin, vuoden tilaus vain yhdeksän kuukauden hinnalla ja vanhalle asiakkaallemme…

Tuuttuuttuutt

Itse oot vanha...

Asenteella läpi lasikaton

Joskus sitä pysähtyy miettimään, kuinka paljon tietotaitoa miehen ulokkeeseen mahtuukaan ja toisaalta, kuinka uskomattomalla tavalla se voi olla tiellä ihan arkipäivän askareissa. Yleistyksenä voidaan mainita, että siihen ulokkeeseen on ohjelmoitu luontainen kyky vaihtaa auton renkaat ja häärätä kaikenlaisten teknisten vempainten kanssa. Tämän lisäksi siinä on lisäominaisuutena uskomaton muisti, jonne tallen tuu eri urheilulajeihin liittyviä tilastoja, pelaajatriviaa ja vastaavaa vuosikymmenten ajalta. Muistiin tallentuu myös helposti muun muassa bändien kokoonpanoja ja eri muusikoitten nimiä, jotka ovat hankkineet kannuksensa, kuka missäkin. Muistikapasiteetin ja teknisen tietotaidon lisäksi perusominaisuuksiin kuuluu voimakas kilpailuvietti. Kaksi miestä ei voi ajankuluksi tehdä mitään rattoisaa luomatta siitä kilpailua. Sulkapalloa ei voi pelata pelkän liikkumisen ja pelaamisen ilosta, keilaamassa ei voi käydä vain koska se on hauskaa eikä kaljaa juoda kimpassa, ellei saada selville, kuka joi eniten, sammui viimeisenä tai oksensi miehekkäiten.

Kolikon kääntöpuolena on tuon ulokkeen kummallinen ominaisuus olla tiellä kun esimerkiksi täytetään tiskikonetta, imuroidaan tai silitetään, vaikka kaikki nuo toiminnot vaativatkin teknisen vempaimen käyttämistä. Samalla tapaa minua joskus hämmentää se seikka, kuinka näppärästi nuori oppii ajamaan autoa tai lataamaan netistä jonninjoutavuuksia, mutta pyykinpesukoneen ohjelmavalikko on ylipääsemättömän haastava pähkinä purtavaksi. Mieheen on myös asennettu jokin esto-ohjelma, joka häiritsee esineiden ja asioiden löytämistä niinkin tutusta paikkaa kuin omasta kotoa.

Niin tai näin, meidän jokaisen, miehen ja naisen, tulisi voida olla ylpeä niistä asioista, jotka me osaamme ja muistaa kiittää sitä toista, joka osaa jonkun toisen jutun. Ja vaikka kaikkea osaamistamme ei aina arvostettaisikaan ja päämme kolahtaa kerta toisensa jälkeen siihen kuuluisaan lasikattoon, muutos saadaan aikaan, kun muistamme ylpeinä olla oma, taitava itsemme.

Ehkäpä kannattaisi ottaa asennemallia seuraavasta:

Kolmevuotiaalla tyttärellämme oli tapana herättyään juosta sängystään ja loikata isoon sänkyymme herättämään meidät.

Eräänä aamuna hän, pirteänä kuten tavallista, juoksi kovaa vauhtia makuuhuoneeseemme ja ottaessaan vauhtia loikkaansa hän huusi: Täältä tullaan, mää ja mun pimppi!

Hyvää tasa-arvon päivää 19.3….näin jälkikäteen.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa

Lastemme ollessa pieniä tavanomainen kauppareissumme piti sisällään kaksi ostoskärryä täynnä tavaraa, kummassakin kärryssä istuva lapsi ja kärryn molemmilla puolilla kävelevät talvihaalareissaan hikoilevat tenavat.

Vaikka välillä kassalla jonottaminen kävi itse kunkin hermoille, en muista, että olisin koskaan ajatellut tapahtumia kovin työläinä. Valitettavan usein muiden jonottajien ilmeet paljastivat, etteivät he arvostaneet meidän kuormallistamme tavaraa eivätkä kärryjen ympärillä pyöriviä lapsia. Kun yksi tenava avusti tavaran lappamisessa hihnalle, toinen oli toisessa päässä auttamassa pakkaamisessa. Pari pienintä istui kärryissä ja keskimmäinen heilui milloin missäkin. Kerran eräs iäkkäämpi herra puki kaikkien ajatukset sanoiksi ja kysyi, oliko meillä jokin uskonnollinen vakaumus, kun lapsia oli kertynyt melkein puoli tusinaa. Hämmennyin tuosta yllättävästä kysymyksestä, enkä osannut keksiä mitään nasevaa vastausta. Kiistettyäni asian näin olevan hän mutisi itsekseen päätään pyöritellen, ettei voi ymmärtää mitään muuta syytä noin monen lapsen hankintaan, vapaaehtoisesti.

Seuraavan kerran oli paljon valmistautuneempi yllätyshyökkäykseen. Eräs jonossa takan oleva mies oli seurannut touhujamme tovin, ja kun seisoimme rinnatusten pakkaamassa kassejamme hän tokaisi:

-          eikö sitä edes kauppaan mennessä voisi jättää edes osan lapsista hoitoon vaikka mummolaan?

-          anteeksi?

-          siis että pakkoko sitä kaikkia lapsia ottaa kauppareissulle mukaan, osanhan voisi jättää vaikka hoitoon, hän jatkoi ja mulkoili viittä tenavaamme.

-          niinhän minä teinkin…

Olisin maksanut siitä ilosta, että olisin nähnyt sekä hänen että kanssajonottajien ilmeet, kun poistuimme kaupasta.

Ei soinut soitin ei kumissut basso, osa II

Kahteen viikkoon ei mitään uutta soitinrintamalta. Puhelimessa vakuutetaan, että kyllä se sieltä huollosta tulee, kestää vain kauemmin. Sieltä ei ole tullut kuin yksi EuropaX-mallinen, jota kukaan ei kaipaa.

Salaliittoteoria nostaa päätään. Olen aivan varma, että joku on laittanut minun AmerikaX:ni kaverinsa autoon ja lähettänyt tämän EuropaX:n takaisin, aivan kuin en naisena huomaisi, mikä soitin autossani on. Meilaan teoriani liikkeen pomolle ja vaadin saada soittimeni, tai uuden vastaavan tilalle.

Tunnin päästä puhelimeni soi.

-          Niin rouva, vaikuttaa siltä, että joku sekaannus on tapahtunut, puhelimessa sanotaan – korvaukseksi kärsivällisestä odottamisesta annamme teille uuden soittimen, paremman kuin se edellinen. Voitte tulla milloin vain niin asennamme sen paikoilleen.

Käyn liikkeessä heti seuraavana päivänä ja maltan tuskin jännitykseltäni odottaa, miten hienon soittimen tulen saamaankaan, olihan AmerikaX jo luksusta. Poika ajaa autoni hallista, nousee ratin takaa ja antaa minulle tietä. Ennen lähtöäni hän haluaa varmistaa, että osaan käyttää uutta soitintani.

Tuijotan paneelissa olevaa AmerikaX:ää.

-          Tuota, minunhan piti saada joku vähän parempi vaivan palkaksi…

-          Niin, AmerikaX ON parempi soitin kuin EuropaX, jota teille tarjosimme.

Tyhjän saa pyytämättäkin.

Ei soinut soitin ei kumissut basso, osa I

Sattuipa päivänä kauniina, että ostin auton. Ja siihen soittimen. Ajelin autolla, ikkuna avoinna, hiusten hulmutessa tuulessa, soittimessa levy, jonka kappaleiden siivittämänä pitkäkin matka taittuisi tuossa tuokiossa.

Mutta kun ei taittunut. Soitin ei soittanut, ei siis millään.

-          Pannaan nyt rouvalle kerrankin kunnon soitin, myyjä sanoi kauppoja tehdessämme.

Olisin tyytynyt ihan perusmalliin, EuropaX, mutta kun sitä ei juuri sattunutkaan olemaan varastossa, kietoi lipokielinen myyjä minut sormensa ympärille lupaavansa samaan perushintaan astetta jämerämmän soittimen, AmerikaX:n.

Tyytyväisyydestä hymyillen astuin autokaupasta sopimus kädessäni. Tulipa tehtyä hyvät kaupat, ja soitin ihan viimeisen päälle, samaan hintaan.

Paitsi että se ei toiminut kuin viikon.

Palasin autokauppaan, tällä kertaa asioin ensimmäistä kertaa huoltopuolen poikien kanssa, kuten myyjä heitä autoa ostaessani nimitti. Varaat sitten ajan ensimmäisen huoltoon noilta huoltopuolen pojilta paremman radion minulle luvannut myyjä oli sanonut.

-          Niin, tämä uusi soittimeni ei soita.

-          No, eipä siinä mitään, ajetaan auto halliin ja soitin huoltoon.

Palasin kotiini soittimen paikka tyhjänä, paneelin aukosta roikkui vain kasa johtoja.

Ajaminen ei tuntunut miltään, sillä kilometrejäni siivitti vain renkaiden ujellus asvalttiin. Kolmen viikon päästä olin jo tuskastunut kesäautoiluuni, halusin musiikkini takaisin. Kun olin joka tapauksessa ensimmäisessä huollossa, päätin kysyä soittimestanikin.

-          On tossa tullut huollosta tollainen soitin, jota kukaan ei ole kaivannut, huoltopuolen poika sanoo.

-          Miten niin kaivannut, olen odottanut soitintani jo viikkoja.

-          Niin, ei meillä ollut mitään lappua, joten ajattelimme, että kait sitä joku joskus kaipaa.

-          Vai ei lappua.

Tunsin kiukun kohisevan korvissani.

-          No, tässä tämä nyt sitten on, törkätään se samalla paikoilleen.

Katson soitinta ja pieni epäilys orastaa mielessäni.

-          tarkistaisitko myyntisopimuksesta, millainen soitin autooni alun perin laitettiin, tuo vaikuttaa erilaiselta.

-          Rouva on oikeassa, tämä on EuropaX-mallinen, teillä näyttää olevan AmerikaX. Mutta sellaista ei huollosta ole saapunut. Eikö tämä kelpaisi.

Katson äimistyneenä poikaa, vai että pannaan ihan mikä tahansa soitin. Jonkun muun soitin, joka on pitänyt sisällään ties mitä levyjä, joilla on ollut ties mitä paskamusiikkia.

-          Jos nyt kuitenkin odotetaan sitä minun soitintani, sanon korostuneen rauhallisesti.

jatkuu huomenna…

Pannaanko pakettiin?

Kaksimielisyys on parhaimmillaan hienovaraista sanoilla leikkimistä ja sanamerkitysten laajennettua sekä luovaa hyödyntämistä.

Toisaalta joskus toivoisi, että panna-sanan välttäminen alkaisi jo olla ohi ja alettaisiin panna enemmän pistämisen sijaan. Tämän vuoksi viljelen opiskelijoilleni puhuessani paljon panna-sanaa, mikä aina aiheuttaa sipinää, supinaa ja vaivoin peiteltyjä naurahduksia.

Välillä väsyn tähän ja pidän moraalisaarnan, että heidän pitäisi jo olla ylittänyt sen iän, että jokaiselle panna-sanalle, jonka he kuulevat, on naurettava. Ytimekkäästihän voisi todeta, että neulalla pistetään, ruokaa laitetaan ja kaikkea muuta pannaan.

Panna-verbin lisäksi opiskelijoitteni on vaikea pitää naamaa peruslukemille puhuessani rektiosta. Tai kun kerroin tehtaalla olevan viikonlopun yli kestävä seisokki.

Silti täytyy myöntää, että minuakin nauratti, kun armeijasta ensimmäiselle lomalle päässyt poikani kertoi, miten heitä opastettiin puhuttelemaan oikein:

-          herra kersantti, saako puhutella

-          ei saa, vaan pitää sanoa ’voiko puhutella’ sillä armeijassa voidaan ja lomilla saadaan, jos saadaan…

Puhelimessa V

-         haloo, meillä kotona!

-         Kustantamo Kellosta Kaija Kello, olisiko isäntä itse tavattavissa?

-         Isäntä?

-         Tarkoitan siis, että onko rouvan mies tavattavissa.

-         Ei ole.

-         No, milloinka hänet voisi tavoittaa?

-         Sen kun tietäis.

-         Siis, voiko hänelle soittaa johonkin tiettyyn aikaan tai numeroon?

-         Sitäkään en tiedä.

-         Haluaisin todella saada hänet puhelimeen.

-         Niin minäkin, mieheni lähti jo viikko sitten, eikä vieläkään ole palannut.

-         Anteeksi?

-         Niin, lähti ja jätti, aluksi olin kyllä vihainen ja raivoissani, nyt sitten vaan itkettää ja huoli on kova, eli jos saatte kiinni niin kertokaa, että kotona kaivataan.

-         Enhän minä nyt häntä voi jäljittää.

-         Ette voi vai, mites me sitten pärjätään, ensiksi te soitatte tänne ja sitten ette edes auta, eikö teillä ole lainkaan sydäntä?

Tuuttuuttuu

Minä – myyjä, tulos 1-0

On pelottavaa lähteä – ja vaarallista jäädä

Mieheni kuvaili osuvasti nuoruutta, jolloin kaiken suhteen tahtoa oli enemmän kuin tekniikkaa. Taitoa oli vähän, mutta romantiikkaa oli sitäkin enemmän. Jokainen meistä kuitenkin vanhenee ja nuoruus on jätettävä taakseen ja siirryttävä eteenpäin.

Surkuhupaisia ovat ne toverit, jotka eivät tuota matkaa ole aloittaneet, sillä vaikka lähteminen on pelottavaa, jääminen on vieläkin vaarallisempaa.

Nyt nuoruuttaan parhaimmillaan elävä lapseni pohti murrosiän kynnyksellä, että maailma on kummallinen ja sitä on vaikea ymmärtää: ei tiedä mitä tapahtuu ja miksi, vain sen, että tapahtuu.

Teini ei varmaankaan tajunnut sitä määrää viisautta, minkä hän tuolloin sanoiksi puki.

Kuitenkin on todettava, että nuoruuden toiveikkuus jossain vaiheessa vaihtuu vanhuuden hämmästykseksi.

Lohdutuksen sanana siteeraan työkaveriani, joka kerran tokaisi:

Hieronta tai kuohinta, samapa tuo, alussa tuntuu tosi pahalta, pikkuhiljaa paremmalta ja lopussa on taivaallinen olo.

Sanasta asiaa

Sanoista voi johtaa toisia, esimerkiksi kirja, kirjoittaa, kirjoittaja, kirjailla. Yhdyssanojen kohdalla tilanne on kimurantimpi, sillä äidinkielenopettajani kielsi niistä johdettujen verbien käyttämisen, enkä oikein vieläkään luontevasti osaa niihin suhtautua, vaikkakin täytyy myöntää, että ne helpottavat kommunikointia, mikäli niistä ei tee ongelmaa ja hiljentää korvissaan kaikuvan entisen äikänopen opetukset.

Kuinka yksinkertaista onkaan rullaluistella, lainelautailla, sauvakävellä ja uppopaistaa. Hieman vaikeammin kielikorvani taipuu käyttämään tekstiviestittelyä, talvilomailua tai tuloverottamista. Korvassani särähti myös tässä päivänä eräänä, kun pääuutislähetyksen ankkuri kertoi eräässä teatterissa kantaesitettävän jotakin.

Entäpä jos jonain päivänä kykenisin irtautumaan kahleista ja surutta käyttämään sanoja kuten ripsivärittää ja sukkani silmäpakoilisivat.

Tästä olisi paljon hyötyä, sillä ainoilla kahdella opettajani hyväksymällä yhdysverbillä, konekirjoittaa ja ristiinnaulita, ei ole vähään aikaan ollut käyttöä.

Puhelimesssa IV

-          Haloo?

-          Onko Ritva puhelimessa?

-          Kyllä olen

-          No hyvä, Ritva, että sain sut kiinni, sillä mulla on sulle, Ritva, tässä ihan uskomaton tarjous. Kiitokseksi sulle, Ritva, uskollisuudesta, saat Ritva nyt valita tilaajalahjan. Eikä siinä, Ritva, vielä kaikkea, sillä haluamme palkita sinut, Ritva, nyt puolen vuoden ilmaisella tilauksella. Että miltä tämä, Ritva, kuulostaisi? Että pannaanko tulemaan sulle, Ritva, tästä lehti ja lahja.

Tuuttuuttuutt…

En usko, että edes 25 avioliittovuoden aikana mieheni on sanonut ääneen nimeäni noin monta kertaa…

Anna meille meidän yhteiset vaivamme II

... jatkoa edelliseen postaukseen

-          Ei kiitos, en todellakaan tarvitse apua. Otan vain tämän salvan, jota tulin hakemaan. Kiitos.

Otan hyllystä pitkulaisen pahvikotelon, jossa rasva on. Käännyn oikealle, sillä vasemmalla on esteenä valkoinen poiju. Suunnistan kohti kassaa, mutta tuo ihminen on ottanut oikoreitin ja on jälleen tielläni.

-          Tiesitkö, että tämä tuote on tarkoitettu palovammojen ja vaikeasti parantuvien limakalvohaavojen hoitoon?

Miten tuosta ihmisestä yhtäkkiä lähtee noin läpitunkeva ääni, apteekin asiakkaista meitä lähimmät käännähtävät tai ainakin höristävät korviaan vastaustani odottaen.

-          Teidän kyllä, mihin tätä käytetään, minulla on ollut samaa tuotetta ennenkin ja olen hyvin perillä sen käyttöominaisuuksista, haittavaikutuksista ja käyttötarkoituksesta.

Luultavasti koulutukseen on nykyään lisätty kurssi, joka opettaa vänkäämään asiakkaiden kanssa ja pitämään huolen siitä, että meistä jokainen tietää, mihin ostamaansa tavaraa käyttää. Onko tuotteiden riskit sellaiset, että virheellisestä käytöstä pelätään meidän tavallisten salvanlevittäjien haastavan lääketehtaan oikeuteen, ameriikan malliin?

Koetan jatkaa kohti kassaa, mutta tämä jatkaa.

-          Kyllä minun nyt on tiedettävä, mihin vaivaan te tätä olette ostamassa.

Herran pieksut, mitä sillä on väliä, jos vaikka sivelisin vahingossa peräpukamavoidetta kuiviin kyynärpäihini?

- Meidän on nykyään oltava vakuuttuneita siitä, että asiakas todella saa tarvitsemansa tuotteen

Pidämme kumpikin kiinni salvapaketista kuin viestikapulasta, joka alkaa muistuttaa kiistakapulaa.

Apteekissa on hiljaista, sinne kun ei lähdetä useinkaan tuttujen kanssa jutustelemaan, pelkästään kassakoneen ratina ja radion vaimea ääni kuuluvat hiljaa taustalla hurisevan ilmastointilaitteen äänen yli. Mutta nyt tämän innokkaan ja minun salvanostajan välinen keskustelu on herättänyt viimeisenkin reseptinodottajan mielenkiinnon.

- Minulla on toisessa sieraimessani, sen limakalvolla, haava, joka ei tahdo parantua. Ei, se ei ole allergiaa vaan satuin kaivamaan nenääni autossa liikennevaloissa, kun jalkani lipsahti kytkimeltä, koska naputin tahtia iskelmäradion tahdissa, jolloin auto nytkähti eteenpäin, kaivavan käteni käsivarsi osui rattiin ja tökkäsin kynnelläni itseäni nenään. Happy now?

Mitä opimme tästä: ensi kerralla leikkaan kynteni lyhyeksi ennen autonrattiin lähtemistä. Nenänkaivuusta en luovu.

Anna meille meidän yhteiset vaivamme I

Apteekissa on jono, väkeä tungokseen saakka. Ohikulkeva saattaisi luulla, että tarjolla on vähintään ilmaista kahvia, eihän koko kansa voi kerralla sairastaa. Kahvia ei näy missään, joten oletettavasti on se aika kuusta, jolloin kaikkien on haettava säännöllisesti käyttämänsä lääkkeet lähiapteekista.

Onneksi jonotuslappujen vieressä on kyltti, joka kertoo, että lappua ei tarvitse, jos tekee ostoksensa käsikauppapuolella. Reseptitön voi olla piittaamatta penkillä rivissä lääkkeitään odottavista ja omassa rauhassa omaan tahtiin valita sen, mitä tarvitsee.

Hyllyjen yllä on selkeät otsikot, tästä ihonhoitoon ja tästä matoihin, vatsavaivaan ja muuhun. Tunnen itseni vähän tärkeäksikin otsa rypyssä tavaillessani eri tuotteiden nimiä ja vertaillessani hintoja. Onko halvin sittenkään paras?

Vaikka minulla ei olekaan kiire, en tällä kertaa jää tekemään heräteostoksia, vaan suunnistan suoraan hyllyn luo, josta tiedän löytäväni sen, mitä olen hakemassa.

-          Voinko auttaa?

Käännän päätäni olan yli, huolimattomasti, enhän minä apua tarvitse, ääni taitaa tiedustella joltakulta muulta avun tarvetta. Nopea vilkaisu paljastaa, että kummallakaan puolella saatikka sitten takanani ei ole muita asiakkaita, muikeasti hymyilevä farmaseutti vain.

- Ei kiitos, en tarvitse apua, löydän kyllä itsekin. Käännähdän takaisin hyllyä päin ja jatkan tuotteiden tarkastelua.

-          Mitä etsit?

Vilkaisen ärtyneenä vasemmalle, mistä ääni tulee. Valkotakkinen on hivuttautunut nyt sivulleni selkäni takaa. Sinnikkäästi tämä oletettavasti juuri tutkinnon saanut olento seisoo vieressäni melkein maata viistävässä takissaan tomerasti lääketehtaan viimeisimmän esittelijän käynnin yhteydessä saamansa mainoskynä kädessään. Naps, niks, naps, niks. Luulin, että vain automyyjät ja vakuutuksia ovelta ovelle kaupittelevat amerikkalaiset napsuttelevat kynää tuolla tavoin.

jatkuu seuraavassa postauksessa....

Vikaa päässä, ei autossa

Vaihdoin autoani. Tällä kertaa automaattivaihteiseen. Se oli kuin unelma.

Sitten se sairastui. Ajoin juuri moottoritiellä, kun autosta lähti tehot. Vaikka kuinka painoi kaasua, ei mitään tapahtunut, aivan kuin vaihde olisi hypännyt päältä. Onneksi siinä oli takuu.

-          Autossani on jotain vikaa, aivan kuin vaihde putoaisi päältä.

Huoltopuolella työn vastaanottotiskillä mieshenkilön naamasta näkyi, kuinka olin tapaus taas yksi tällainen. Sellainen, joka ei ymmärrä autonsa päälle ja joka kertoo vioista, joita ei ole olemassakaan. Joiden mielenterveyttä joudutaan hoitamaan antamalla autolle kahden päivän ajan valohoitoa, asiakas on tyytyväinen, kun on saanut huomiota. Oletettavasi olen ajanut sitä jalka jarrulla, käsijarru päällä, niin, miten vain nainen voi älyttömästi autoaan ajaa.

Auto toimi huollon jälkeen viikon. Takaisin tiskille, sama selitys. Auto hyytyy moottoritiellä, kuin siinä ei olisi tehoja, selitän samalle huoltotiskin takana seisovalle. Tämä huokaisee luovutuksen merkiksi. Ajetaan halliin ja katsotaan, mikä on vikana. Tällä kertaa en saa sijaisautoa, vaan odotan kiltisti pahaa kahvia juoden.

Kolmannella kerralla kärsivällisyyteni alkaa olla lopuillaan. Huomaan ääneni nousevan kimeäksi kun vaadin heitä laittamaan auton kuntoon. Mikään ei ole muuttunut, vika on ja pysyy. Huoltotiskin toisella puolella seisova koettaa selittää, että kaikki mahdollinen on vaihdettu ja tutkittu. Jos ruvetaan vaihtamaan lisää osia, se tulee kalliiksi. En korvaani lotkauta, tulkoon vaan, autossa on takuu ja minulla on oikeus vaatia, että se toimii. Alistunut huokaus, selvä se, mutta miehen kasvoilta näkee, että huoltopäälliköltä tulee haukut, ei saa luvata asiakkaalle kalliita huoltoja. Kun vika on vain korvien välissä.

Neljännen kerran jälkeen vika ei uusiutunut. Pysyvää oli auton toimivuuden lisäksi se leima, jonka sain. Keksimäni vika oli tullut maahantuojalle ja autoliikkeelle kalliiksi.

Kolmen viikon päästä puhelin soi.

-          huollon työnvastaanotosta täällä päivää, en kai soita sopimattomasti

-          päivää, vastaan kylmäkiskoisesti, mitä asiaa

-          no kun tuota, sitä vain, että tuliko se autonne kuntoon viimeisen kerran jälkeen?

-          Toistaiseksi on toiminut, vastaan yhä varautuneesti, kuinka niin?

-          no kun meillä tässä viime viikolla tuli uusi asiakas, jonka samanlaisessa autossa on ihan vastaava vika, aikaa säästääksemme halusimme vain tietää, minkä huoltokerran jälkeen se

vika poistui.

En voinut olla kysymättä, oliko tämän auton omistaja mies ja epäiltiinkö hänenkin autonsa todellisen vian sijaitsevan korvien välissä.

Puhelimessa III

-          Haloo, meillä kotona!

-          Hyvää iltaa, Tuomo Teittinen puhuu.

-          Iltaa.

-          Kuuluu taustalta lapsien ääniä, minkäs ikäisiä lapsia teillä on, taitaa olla ihan useita, sen verran iloiselta meno kuulostaa…

-          Mitä ihmettä minun lapseni teille kuuluvat, miksi haluat tietää?

-          Voi rouva hyvä, kun minulla olisi nyt tarjottavana Pikkuponilehti ja Meikkileikki. Minkäs ikäisiä tyttäriä teillä olikaan?

-          Kuulkaapas nyt, minä en tiedä kuka te olette, eikä minulla ole mitään takeita siitä, että olette se, kuka väitätte puhelimessa olevanne. Te soitatte tänne, nuori miellyttävä-ääninen mies ja kyselette minulta minun tyttäristäni ja minkä ikäisiä he ovat. Tehän voitte olla mikä pervo tahansa. Kuulemiin.

Johan helpotti. Uskomattoman paljon.

Pissaa pää täynnä

Lainasanojen hallinta ei aina ole helppoa. Parhaimmillaan sanan täsmällinen käyttö edesauttaa viestintää, kun sekä termin käyttäjä että viestin vastaanottaja tietävät tarkalleen, mistä on kyse. Joskus terminologian käyttämisessä meistä itse kukin hairahtuu epätarkkuuksiin eikä kömmähdyksiltä voida välttyä. Useimmiten nämä pienet lapsukset menevät niin puhujalta kuin kuulijaltakin ohi ja viestintä jatkuu kitkattomasti. Joskus sanoja tulee käytettyä vähän sinnepäin, jolloin tilanteeseen tulee aimo annos viihdyttävyyttä, kuten Putous-hahmo, joka improvisoinnin sijaan halusi vähän väliä antaa näytteitä inspiroinnista.

Kaikissa tilanteissa en voi purskahtaa nauramaan ja naaman peruslukemilla pitäminen vaatii vuosien harjoittelua, kuten kerran, kun kuuntelin oppilaani esitelmää, jonka hän aloitti kertomalla haastatelleensa isäänsä, joka oli talousanalisti.

Kun erään kerran harjoitutin lainasanoja opiskelijoitteni kanssa, kuulin syrjäkorvalla seuraavan keskustelun:

1: Jos naistentautien lääkäri on gynekologi, niin mikä on miesten vastaava?

2: No se on toi…ihan kielen päässä…urologi!

1: Eikä ole, eikös se tutki päätä?

2: Pöljä, se on neurologi

1: No, sehän tietty riippuu ihan siitä, mitä päässä on…