Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Ymmärrän hyvin, että pitkät, jokapäiväiseen arkeemme kuuluvat sanat muovautuvat lyhyemmiksi, helpommin suuhun sopivammiksi. Vähän niin kuin lempinimet. Luemme matematiikan sijasta matikkaa, joudumme rehtorin sijasta reksin puheille ja käymme iltaisin harkoissa tai treeneissä.

Joskus käytännöllisyyden sijaan muutamme sanoja antaaksemme niille kotoisamman sävyn, eikä sana aina välttämättä edes lyhene, Simosta tulee Simppa.

Pitkään kielessämme olleet muunnokset mahtuvat minunkin suuhuni, mutta suurinta osaa karsastan ja joitakin kohtaan tunnen inhoa ja myötähäpeää.

Kymmenvuotiaiden naskaleiden puheessa voi hyvin vilistellä valkku ja mitsku, mutta minä keski-ikäisenä juttelen lapseni valmentajalle ja ihailen heidän saamaansa mitalia.

Jotkin sanat ovat korvissani kuin kynsien raapimisääni liitutauluun ja minun tekisi mielen juosta kirkuen karkuun ne kuullessani. Inhokkilistani ylimpinä ovat pölläri, drinksu, sidukka ja piksut (teille onnellisille, jotka eivät näitä ole kuulleet kerrottakoon, että kyse on auton pölykapselista, drinkistä, siideristä ja bikineistä).

Luulin jo kuulleeni kaiken, kunnes istuuduin uuden kampaajatuttavuuden tuoliin. Ennen leikkaamisen aloittamista hän kampaili tukkaani, mittaili silmillään mallia ja kysäisi korvieni kohdalla, leikataanko näkyviin ja jätetäänkö pienet pulsarit.

Selvisin hengissä kuvittelemalla itseni juoksemassa kirkuen karkuun kappa ympärilläni lepattaen.

Puhelimessa VI

-          haloo, meillä kotona!

-          Keikkusen poika lehtihuone Lehdestä, iltaa vaan sinnekin, mitenkäs se ilta siellä teilläpäin on lähtenyt käyntiin, soitinkin jo aikaisemmin ja nyt huomasin, että teillä on jäänyt tarjous käyttämättä, joten otan asian esille näin uudemman kerran, ihan vaan sen takia kun rouva viimeksi ei ehtinyt puhua, uskolliselle tilaajalle on nyt paljon hyvää tiedossa, ja annamme kaupanpäälle paljon etuja, ja eikä tässä vielä kaikki ja sitten pelkästään postimaksulla saa lehden kotiin, kolme kuukautta ihan ilmaiseksi…

-          No jos minä sitten se kolme kuukautta

-          ja tilaus jatkuu automaattisesti tämän jälkeen vuodeksi eteenpäin mutta maksatte vain yhdeksästä kuukaudesta

-          eikös pitänyt saada kolme kuukautta ilmaiseksi?

-          Juuri niin, vuoden tilaus vain yhdeksän kuukauden hinnalla ja vanhalle asiakkaallemme…

Tuuttuuttuutt

Itse oot vanha...

Asenteella läpi lasikaton

Joskus sitä pysähtyy miettimään, kuinka paljon tietotaitoa miehen ulokkeeseen mahtuukaan ja toisaalta, kuinka uskomattomalla tavalla se voi olla tiellä ihan arkipäivän askareissa. Yleistyksenä voidaan mainita, että siihen ulokkeeseen on ohjelmoitu luontainen kyky vaihtaa auton renkaat ja häärätä kaikenlaisten teknisten vempainten kanssa. Tämän lisäksi siinä on lisäominaisuutena uskomaton muisti, jonne tallen tuu eri urheilulajeihin liittyviä tilastoja, pelaajatriviaa ja vastaavaa vuosikymmenten ajalta. Muistiin tallentuu myös helposti muun muassa bändien kokoonpanoja ja eri muusikoitten nimiä, jotka ovat hankkineet kannuksensa, kuka missäkin. Muistikapasiteetin ja teknisen tietotaidon lisäksi perusominaisuuksiin kuuluu voimakas kilpailuvietti. Kaksi miestä ei voi ajankuluksi tehdä mitään rattoisaa luomatta siitä kilpailua. Sulkapalloa ei voi pelata pelkän liikkumisen ja pelaamisen ilosta, keilaamassa ei voi käydä vain koska se on hauskaa eikä kaljaa juoda kimpassa, ellei saada selville, kuka joi eniten, sammui viimeisenä tai oksensi miehekkäiten.

Kolikon kääntöpuolena on tuon ulokkeen kummallinen ominaisuus olla tiellä kun esimerkiksi täytetään tiskikonetta, imuroidaan tai silitetään, vaikka kaikki nuo toiminnot vaativatkin teknisen vempaimen käyttämistä. Samalla tapaa minua joskus hämmentää se seikka, kuinka näppärästi nuori oppii ajamaan autoa tai lataamaan netistä jonninjoutavuuksia, mutta pyykinpesukoneen ohjelmavalikko on ylipääsemättömän haastava pähkinä purtavaksi. Mieheen on myös asennettu jokin esto-ohjelma, joka häiritsee esineiden ja asioiden löytämistä niinkin tutusta paikkaa kuin omasta kotoa.

Niin tai näin, meidän jokaisen, miehen ja naisen, tulisi voida olla ylpeä niistä asioista, jotka me osaamme ja muistaa kiittää sitä toista, joka osaa jonkun toisen jutun. Ja vaikka kaikkea osaamistamme ei aina arvostettaisikaan ja päämme kolahtaa kerta toisensa jälkeen siihen kuuluisaan lasikattoon, muutos saadaan aikaan, kun muistamme ylpeinä olla oma, taitava itsemme.

Ehkäpä kannattaisi ottaa asennemallia seuraavasta:

Kolmevuotiaalla tyttärellämme oli tapana herättyään juosta sängystään ja loikata isoon sänkyymme herättämään meidät.

Eräänä aamuna hän, pirteänä kuten tavallista, juoksi kovaa vauhtia makuuhuoneeseemme ja ottaessaan vauhtia loikkaansa hän huusi: Täältä tullaan, mää ja mun pimppi!

Hyvää tasa-arvon päivää 19.3….näin jälkikäteen.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa

Lastemme ollessa pieniä tavanomainen kauppareissumme piti sisällään kaksi ostoskärryä täynnä tavaraa, kummassakin kärryssä istuva lapsi ja kärryn molemmilla puolilla kävelevät talvihaalareissaan hikoilevat tenavat.

Vaikka välillä kassalla jonottaminen kävi itse kunkin hermoille, en muista, että olisin koskaan ajatellut tapahtumia kovin työläinä. Valitettavan usein muiden jonottajien ilmeet paljastivat, etteivät he arvostaneet meidän kuormallistamme tavaraa eivätkä kärryjen ympärillä pyöriviä lapsia. Kun yksi tenava avusti tavaran lappamisessa hihnalle, toinen oli toisessa päässä auttamassa pakkaamisessa. Pari pienintä istui kärryissä ja keskimmäinen heilui milloin missäkin. Kerran eräs iäkkäämpi herra puki kaikkien ajatukset sanoiksi ja kysyi, oliko meillä jokin uskonnollinen vakaumus, kun lapsia oli kertynyt melkein puoli tusinaa. Hämmennyin tuosta yllättävästä kysymyksestä, enkä osannut keksiä mitään nasevaa vastausta. Kiistettyäni asian näin olevan hän mutisi itsekseen päätään pyöritellen, ettei voi ymmärtää mitään muuta syytä noin monen lapsen hankintaan, vapaaehtoisesti.

Seuraavan kerran oli paljon valmistautuneempi yllätyshyökkäykseen. Eräs jonossa takan oleva mies oli seurannut touhujamme tovin, ja kun seisoimme rinnatusten pakkaamassa kassejamme hän tokaisi:

-          eikö sitä edes kauppaan mennessä voisi jättää edes osan lapsista hoitoon vaikka mummolaan?

-          anteeksi?

-          siis että pakkoko sitä kaikkia lapsia ottaa kauppareissulle mukaan, osanhan voisi jättää vaikka hoitoon, hän jatkoi ja mulkoili viittä tenavaamme.

-          niinhän minä teinkin…

Olisin maksanut siitä ilosta, että olisin nähnyt sekä hänen että kanssajonottajien ilmeet, kun poistuimme kaupasta.

Ei soinut soitin ei kumissut basso, osa II

Kahteen viikkoon ei mitään uutta soitinrintamalta. Puhelimessa vakuutetaan, että kyllä se sieltä huollosta tulee, kestää vain kauemmin. Sieltä ei ole tullut kuin yksi EuropaX-mallinen, jota kukaan ei kaipaa.

Salaliittoteoria nostaa päätään. Olen aivan varma, että joku on laittanut minun AmerikaX:ni kaverinsa autoon ja lähettänyt tämän EuropaX:n takaisin, aivan kuin en naisena huomaisi, mikä soitin autossani on. Meilaan teoriani liikkeen pomolle ja vaadin saada soittimeni, tai uuden vastaavan tilalle.

Tunnin päästä puhelimeni soi.

-          Niin rouva, vaikuttaa siltä, että joku sekaannus on tapahtunut, puhelimessa sanotaan – korvaukseksi kärsivällisestä odottamisesta annamme teille uuden soittimen, paremman kuin se edellinen. Voitte tulla milloin vain niin asennamme sen paikoilleen.

Käyn liikkeessä heti seuraavana päivänä ja maltan tuskin jännitykseltäni odottaa, miten hienon soittimen tulen saamaankaan, olihan AmerikaX jo luksusta. Poika ajaa autoni hallista, nousee ratin takaa ja antaa minulle tietä. Ennen lähtöäni hän haluaa varmistaa, että osaan käyttää uutta soitintani.

Tuijotan paneelissa olevaa AmerikaX:ää.

-          Tuota, minunhan piti saada joku vähän parempi vaivan palkaksi…

-          Niin, AmerikaX ON parempi soitin kuin EuropaX, jota teille tarjosimme.

Tyhjän saa pyytämättäkin.

Ei soinut soitin ei kumissut basso, osa I

Sattuipa päivänä kauniina, että ostin auton. Ja siihen soittimen. Ajelin autolla, ikkuna avoinna, hiusten hulmutessa tuulessa, soittimessa levy, jonka kappaleiden siivittämänä pitkäkin matka taittuisi tuossa tuokiossa.

Mutta kun ei taittunut. Soitin ei soittanut, ei siis millään.

-          Pannaan nyt rouvalle kerrankin kunnon soitin, myyjä sanoi kauppoja tehdessämme.

Olisin tyytynyt ihan perusmalliin, EuropaX, mutta kun sitä ei juuri sattunutkaan olemaan varastossa, kietoi lipokielinen myyjä minut sormensa ympärille lupaavansa samaan perushintaan astetta jämerämmän soittimen, AmerikaX:n.

Tyytyväisyydestä hymyillen astuin autokaupasta sopimus kädessäni. Tulipa tehtyä hyvät kaupat, ja soitin ihan viimeisen päälle, samaan hintaan.

Paitsi että se ei toiminut kuin viikon.

Palasin autokauppaan, tällä kertaa asioin ensimmäistä kertaa huoltopuolen poikien kanssa, kuten myyjä heitä autoa ostaessani nimitti. Varaat sitten ajan ensimmäisen huoltoon noilta huoltopuolen pojilta paremman radion minulle luvannut myyjä oli sanonut.

-          Niin, tämä uusi soittimeni ei soita.

-          No, eipä siinä mitään, ajetaan auto halliin ja soitin huoltoon.

Palasin kotiini soittimen paikka tyhjänä, paneelin aukosta roikkui vain kasa johtoja.

Ajaminen ei tuntunut miltään, sillä kilometrejäni siivitti vain renkaiden ujellus asvalttiin. Kolmen viikon päästä olin jo tuskastunut kesäautoiluuni, halusin musiikkini takaisin. Kun olin joka tapauksessa ensimmäisessä huollossa, päätin kysyä soittimestanikin.

-          On tossa tullut huollosta tollainen soitin, jota kukaan ei ole kaivannut, huoltopuolen poika sanoo.

-          Miten niin kaivannut, olen odottanut soitintani jo viikkoja.

-          Niin, ei meillä ollut mitään lappua, joten ajattelimme, että kait sitä joku joskus kaipaa.

-          Vai ei lappua.

Tunsin kiukun kohisevan korvissani.

-          No, tässä tämä nyt sitten on, törkätään se samalla paikoilleen.

Katson soitinta ja pieni epäilys orastaa mielessäni.

-          tarkistaisitko myyntisopimuksesta, millainen soitin autooni alun perin laitettiin, tuo vaikuttaa erilaiselta.

-          Rouva on oikeassa, tämä on EuropaX-mallinen, teillä näyttää olevan AmerikaX. Mutta sellaista ei huollosta ole saapunut. Eikö tämä kelpaisi.

Katson äimistyneenä poikaa, vai että pannaan ihan mikä tahansa soitin. Jonkun muun soitin, joka on pitänyt sisällään ties mitä levyjä, joilla on ollut ties mitä paskamusiikkia.

-          Jos nyt kuitenkin odotetaan sitä minun soitintani, sanon korostuneen rauhallisesti.

jatkuu huomenna…

Pannaanko pakettiin?

Kaksimielisyys on parhaimmillaan hienovaraista sanoilla leikkimistä ja sanamerkitysten laajennettua sekä luovaa hyödyntämistä.

Toisaalta joskus toivoisi, että panna-sanan välttäminen alkaisi jo olla ohi ja alettaisiin panna enemmän pistämisen sijaan. Tämän vuoksi viljelen opiskelijoilleni puhuessani paljon panna-sanaa, mikä aina aiheuttaa sipinää, supinaa ja vaivoin peiteltyjä naurahduksia.

Välillä väsyn tähän ja pidän moraalisaarnan, että heidän pitäisi jo olla ylittänyt sen iän, että jokaiselle panna-sanalle, jonka he kuulevat, on naurettava. Ytimekkäästihän voisi todeta, että neulalla pistetään, ruokaa laitetaan ja kaikkea muuta pannaan.

Panna-verbin lisäksi opiskelijoitteni on vaikea pitää naamaa peruslukemille puhuessani rektiosta. Tai kun kerroin tehtaalla olevan viikonlopun yli kestävä seisokki.

Silti täytyy myöntää, että minuakin nauratti, kun armeijasta ensimmäiselle lomalle päässyt poikani kertoi, miten heitä opastettiin puhuttelemaan oikein:

-          herra kersantti, saako puhutella

-          ei saa, vaan pitää sanoa ’voiko puhutella’ sillä armeijassa voidaan ja lomilla saadaan, jos saadaan…

Puhelimessa V

-         haloo, meillä kotona!

-         Kustantamo Kellosta Kaija Kello, olisiko isäntä itse tavattavissa?

-         Isäntä?

-         Tarkoitan siis, että onko rouvan mies tavattavissa.

-         Ei ole.

-         No, milloinka hänet voisi tavoittaa?

-         Sen kun tietäis.

-         Siis, voiko hänelle soittaa johonkin tiettyyn aikaan tai numeroon?

-         Sitäkään en tiedä.

-         Haluaisin todella saada hänet puhelimeen.

-         Niin minäkin, mieheni lähti jo viikko sitten, eikä vieläkään ole palannut.

-         Anteeksi?

-         Niin, lähti ja jätti, aluksi olin kyllä vihainen ja raivoissani, nyt sitten vaan itkettää ja huoli on kova, eli jos saatte kiinni niin kertokaa, että kotona kaivataan.

-         Enhän minä nyt häntä voi jäljittää.

-         Ette voi vai, mites me sitten pärjätään, ensiksi te soitatte tänne ja sitten ette edes auta, eikö teillä ole lainkaan sydäntä?

Tuuttuuttuu

Minä – myyjä, tulos 1-0

On pelottavaa lähteä – ja vaarallista jäädä

Mieheni kuvaili osuvasti nuoruutta, jolloin kaiken suhteen tahtoa oli enemmän kuin tekniikkaa. Taitoa oli vähän, mutta romantiikkaa oli sitäkin enemmän. Jokainen meistä kuitenkin vanhenee ja nuoruus on jätettävä taakseen ja siirryttävä eteenpäin.

Surkuhupaisia ovat ne toverit, jotka eivät tuota matkaa ole aloittaneet, sillä vaikka lähteminen on pelottavaa, jääminen on vieläkin vaarallisempaa.

Nyt nuoruuttaan parhaimmillaan elävä lapseni pohti murrosiän kynnyksellä, että maailma on kummallinen ja sitä on vaikea ymmärtää: ei tiedä mitä tapahtuu ja miksi, vain sen, että tapahtuu.

Teini ei varmaankaan tajunnut sitä määrää viisautta, minkä hän tuolloin sanoiksi puki.

Kuitenkin on todettava, että nuoruuden toiveikkuus jossain vaiheessa vaihtuu vanhuuden hämmästykseksi.

Lohdutuksen sanana siteeraan työkaveriani, joka kerran tokaisi:

Hieronta tai kuohinta, samapa tuo, alussa tuntuu tosi pahalta, pikkuhiljaa paremmalta ja lopussa on taivaallinen olo.