Jalkapallo – äiti –sanakirja VI

Puhaltaa pilkku

Aina silloin tällöin kentällä tapahtuu rike, jonka seurauksena kuulee, että nyt ”puhallettiin pilkku”. Välillä tapahtumat tulkitaan katsomossa ja tuomarin toimesta eri tavoin, jolloin kuulee sanottavan ”puhalla nyt se pilkku”.

Joka kerta jännittyneenä seuraan, mitä sieltä pillistä pulpahtaa ja olen tähän mennessä pettynyt, sillä en ole vielä kuullut kuin sävelen tai vihellyksen pilliin puhaltamisen tuloksena. Jalkapallokentän ulkopuolella voi sävelen lisäksi puhaltaa saippuakuplia tai oikein taitava tekaisee kopion yhdestä Oiva Toikan lukuisista lasilinnuista. Mutta ei koskaan pilkkua.

Kortti

Kentällä voi saada kortin pyytämättä, mikä ei ole kiva asia. Jos taas on antelias ja pyytää tuomaria, tai peräti vaatii, kortin antamista vastustajalle, tuomari voi toimia niin epäjohdonmukaisesti, että antaakin sen sinulle. Tai ei anna, vilauttaa vain. Mutta ei hätää, kun odottaa päivän, pari, niin postilaatikko kolahtaa ja kortti on sinun.

Paljon jalkapalloa seuranneena olen tullut siihen tulokseen, että tarkasti pieneen vihkoon raapustaessaan tuomari kirjoittaa muistiin pelaajan osoitteen voidakseen pelin jälkeen postittaa sen hänelle.

Ks. alla Käydä taskulla

Käydä taskulla

Tämä jännä lausahdus liittyy jollain tavalla yllä oleviin kortteihin, mutta ihan varma asiasta ei voi olla. Missään kentällä tai sen välittömässä läheisyydessä en ole mitään taskua havainnut, jolla kukaan kävisi. Jokaiselle meistä on tuttua, että kun ei tiedä, mihin kätensä laittaisi, hakeutuvat ne taskuihin, useimmiten omiin. Ja koska käsien käyttäminen jalkapallossa on kielletty, sillä käsillä ei saa tarttua vastustajaan eikä koskea palloon saatikka näytellä käsimerkkejä, on ne parasta pitää taskussa.

Kädet on vain muistettava pitää aivan aloillaan, sillä kaikenlainen sormien liikuttelu voidaan tulkita väärällä tavalla. Tuomarin käden käydessä taskulla voi vain toivoa, ettei kovin kauan tarvitse pilliä haeskella, ennen kuin sormet löytävät etsimänsä.

Jalkapallo – äiti –sanakirja V

Ottaa koppi ottelusta

Katsomossa etenkin tauolla tai ottelun jälkeen raitapaitaisen pillipiiparin tekemisiä kentällä pohditaan monesti juurta jaksain. Harvemmin tuo henkilö saa kehuja hyvästä työstä, lähinnä hän on kaikkien hampaissa, mikäli kannattajat katsovat tuon henkilön aiheuttaneen oman joukkueen häviön tarjoilemalla vastustajalle toinen toistaan hienompia etuuksia. Joskus ottelussa tunteet käyvät kuumina ja pelaajat keskittyvät keskinäiseen huuteluun ja muuhun temmeltämiseen. Tällöin kuulee sanottavan, että järjestyksestä vastuussa tuomari ”Ei saanut koppia ottelusta” mikä on täysin järjenvastaista. Yhdellä kädellä otetaan koppi pienestä pallosta, kahdella isommasta. Ja ottelussa koppeja saa ottaa vain maalinvahti.

Takaovikikka

Aikas jänskä, mikäli pelaajat takaovellaan suvaitsevat kikkailua, tai mitään toimintaa. Ainakaan pelin aikana. Mitä aikuiset pelin jälkeen tai sitä ennen keskenään tekevät, se on heidän oma asiansa, kunhan eläimiä ja pikkulapsia ei vahingoiteta.

Rankkari

Rankkari, rankku, ranke. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Onko se sitten kiva juttu vai ei riippuu tietenkin siitä, kuka sen sai ja kuka siitä kärsii. Yhdestä asiasta oltaneen kuitenkin yhtä mieltä, olemme todella kiitollisia siitä, ettei tämän lempinimen taustalla ole rungaistuslaukaus…

Jalkapallo – äiti –sanakirja IV

Näin MM-kisojen kynnyksellä on äkkiä annettava lisää työkaluja, jotta kaikki lajista tietämättömätkin kykenevät nauttimaan ja seuraamaan otteluita siten, ettei mikään vaan jäisi ymmärryksen ulkopuolelle (ja kehotan kertaamaan Jalkapallo – äiti –sanakirjan osat I-III ja odottamaan innolla vielä tulossa olevia).

Rintapotku

Jälleen on oltu potkimassa palloa, kun olisi pitänyt olla bilsan tunnilla, kun käsiteltiin ihmiskehoa ja ruumiinosia. Tehdään nyt kerralla selväksi, että palloa potkitaan jalalla, ei rinnalla saatikka rinnoilla. Naisjoukkueemme on jalkapallon saralla miehiä menestyneempiä, mutta ei heidänkään menestyksensä tisseistä riipu.

Juosta ylös

Mikäli jotain asiaa hoetaan ottelussa vähän väliä, niin tätä. Aina on joku juoksemassa ylös. Tai sitten vaihtoehtoisesti alas. Fysiikan lakien sallimissa rajoissa on päivänselvää, että kenttä on vaakatasossa, sillä muutenhan pallo vierisi omia aikojaan minne sattuu. Kentällä juostaan edestakas ja sinnetänne, ei ylös eikä alas.

Tehdä häkki

Kädentaitojen ylläpitäminen ja uusien taitojen oppiminen on aina suotavaa, mutta ottelun aikana puuhastelu on minusta kummallista, sillä pelaamaanhan kentälle on menty. Onhan se tietysti liikuttavaa, että jollain on tekeminen niin verissä, ettei puoleentoista tuntiinkaan malta olla väkertämättä jotain ja keskittyä pelaamiseen. Kuitenkin joka matsissa on joku, joka teki häkin ja joku, joka olisi halunnut tai yritti. Eikö kentälle voisi valikoida pelkästään pelaamisesta kiinnostuneita ja ilmoittaa rautalanganvääntäjät vaikkapa kansanopiston kurssille? Ja jos minulta kysytään, kannattaisi tehdä vaikka poppana tai kaappikello, sillä häkeille on aika vähän kysyntää ja niiden kauneusarvo on kyseenalainen.

Moderni sateenkaariperhe

Kukaan meistä ei voi vaikuttaa siihen, millaiseen perheeseen sattuu syntymään, kenet valikoituvat vanhemmiksi ja mitä syntymälahjakseen saa. Jotkut voivat saada kaksikielisyyden, kuten meidän perheessämme, jossa mieheni äidinkieli on ruotsi.

Minun lapsuudessani ei voinut olla avoimesti suhteessa rakastamaansa henkilöön, mikäli tämä oli samaa sukupuolta. Kahden isän tai äidin perhettä karsastettiin ja oltiin varmoja, että lapsesta kasvaa kieroutunut. Ainakin taipumuksen sanottiin periytyvän, mikä sinänsä kuulostaa jännältä teorialta, sillä mistähän homot sen sitten ovat perineet, omilta vanhemmiltaan?

Itselläni on omakohtaista kokemusta molemmista perheistä. Mieheni ja minä kasvatimme neljä vanhinta lastamme jakaen lastenhoidon ja vuorotellessamme kotihenkilön roolissa. Kuopuksemme kasvoi kuitenkin kahden äidin perheessä.

Monien tutkijoiden ja viisaiden mukaan äiti on varhaislapsuudessa taaperon tärkein henkilö, isän roolia lainkaan väheksymättä. Mieheni oli pakahtua ylpeydestä saatuaan tuon arvonimen, kun kuopuksemme kutsui minua ”äiti” ja miestäni ”mamma”.

Emme halunneet korjata tätä liikuttavaa tapaa, vaikkakin sitä joutui monesti julkisuudessa selittelemään, kun poika kirkkain silmin kertoi perheestään, jossa on äiti, mamma ja neljä sisarusta.