Tähän blogiin kirjoitan ajatuksia elämän mielettömyydestä tai mielekkyydestä ja jaan matkan varrella mukaani tarttuneita juttuja, jotka ovat huvittaneet, lohduttaneet, ärsyttäneet tai muulla tapaa liikauttaneet minua.

torstai 19. helmikuuta 2015

Lähellä sydäntäni

Lapsuudessani herkut, kuten ilmakuivattu kinkku, aurinkokuivatut tomaatit ja niin edelleen olivat asioita, joista ainakaan minulla ei ollut mitään käsitystä. Nyt näitä ja paljon muuta saa jokaisen kaupan hyllystä, monta eri merkkiä. Jo pelkkä vilkaisu vaikkapa oliivisäilykehyllyyn antaa mainion kuvan siitä, että kaukaiset herkut eivät tunnut kovin kaukaisia tai millään tapaa eksoottisia. Valinnan varaa on metritolkulla. Vihreitä, mustia, ruskeita, kivellisiä, kivettömiä, suolavedessä, öljyssä, luomuna, siivuina, säilykepurkissa, lasipurkissa, täytteellä tai ilman. Täytevahitoehtojakin on lukuisia manteleista sitruunaan, paprikasta anjovikseen.
Uutena trendinä on jo jonkin aikaa ollut lähiruoka, jota ympäristöstä huolta kantava kuluttaja on tietoisesti ryhtynyt ostamaan.  Minun lapsuudessani käsitys lähiruoasta olisi tuntunut huvittavalta, sillä kaikki oli lähellä tuotettua. Mikäli matkaili koto-Suomessa, oli yksi matkan hienouksista se, että sai tutustua sikäläisiin herkkuihin ja maistella vaikkapa paikallisen leipomon leipää, joka maistui ihan erilaiselta kuin se, johon kotona oli tottunut. Vielä 90-luvulla muistan tuoneeni tuliaisina Savoon suunnatulta matkalta Olvin panimotuotteita, joita ei kotipaikkakunnallani saanut kuin harvoista ja valituista erikoisliikkeistä. Osa hohdosta on jäi sinne jonnekin hamaan menneisyyteen, kun nykyään kaikkea saa kaikkialta.
Onneksi tämä kehitys on kääntynyt päinvastaiseen suuntaan, kun lähituotteissa kuluttajaa puhuttavat ekologisuus, trenditietoisuus ja ainutlaatuisuus. Laadusta nauttiva kuluttaja pitää huolen siitä, että hänen ruokapöydässään komeilevat lähileipomon leivät, naapuripitäjässä kasvatettujen kanojen munat, parinkymmenen kilometrin säteellä tuotettu sianliha.

Minusta tässä ei ole mitään uutta, ihmeellistä taikka edes haastetta, sillä olen jo vuosia toteuttanut ostokäyttäytymisessäni lähiajattelua: ostan kahvini, banaanit ja ananakset kulman takan olevasta lähikaupasta, polttoaineen autooni korttelin päässä olevalta huoltoasemalta ja makeannälän iskiessä kotimaista suklaata viereiseltä kioskilta. Kuka sanoi, että eettinen kuluttaminen olisi vaikeaa?


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Hankkisinko hevosen?

Ala-asteen viimeisimmillä luokilla mielenkiinto kaikkeen tuhmaan heräsi. Kaksimielisyyksiin viittaaville sanoille hihiteltiin, mutta ei niitä kukaan oikein ääneen uskaltanut lausua. Englannin opiskelun aloittaminen ajoittui tuohon samaan ajankohtaan. Yksi huvittelumuoto oli kirjoittaa paperille englanniksi tokaisu, jonka sitten pyysi pahaa-aavistamattoman uhrin lukemaan ääneen. Tai kääntämään suomesta englanniksi, tähän tapaan: Mikä on merisäilyke englanniksi? Sea tin.
Sana kuulosti ainakin meidän alapääviritteisiin korviimme selkeästi siittimeltä. Vähemmän tuhma oli ”Jättäkää se, pojat!” , jota vastasi kohdekielellä ”Leave it, boys!”, mikä tietenkään ei monenkaan kohdalla ollut ajankohtainen juttu, kun rintaliivejä ei kymmenkesäinen vielä tarvinnut.
Huumorintaju kehittyi ja hienostui yläasteelle siirryttäessä. Tällöin suorat alapääviittaukset eivät enää olleet ainoita nauruhermoja kutkuttavia juttuja. Nyt repertoaariin tuli myös älyä haastavat kielileikit:
·         How many boys? = Koira meni pois
·         How many windows? = Koira meni ikkunasta.

Musiikkitietämystä hyödynnettiin kääntämällä laulujen nimiä seuraavasti:
·         I’m Getting Sentimental Over You = Saan sentin kettinkiä ylitseni
·         House of the Rising Sun = Riisitautisen pojan housut

Sitten lopulta lukiossa älyn leikki ja kielellinen tietämys tiivistyivät kristallinkirkkaaksi, viiltäväksi huumoriksi, jonka koimme avautuvan vain harvoille ja valituille, olihan se meidän kaikkitietävien, elämänsä huippuhetkiä elävien aivojemme tuotos.

-          Jos hankkisin ravihevosen, arvaa mikä sen nimeksi tulisi?
-          No?
-          Mastur Boy

uomesta englanniksi, tähän tapaan: Mikä on merisäilyke englanniksi? Sea tin.
Sana kuulosti ainakin meidän alapääviritteisiin korviimme selkeästi siittimeltä. Vähemmän tuhma oli ”Jättäkää se, pojat!” , jota vastasi kohdekielellä ”Leave it, boys!”, mikä tietenkään ei monenkaan kohdalla ollut ajankohtainen juttu, kun rintaliivejä ei kymmenkesäinen vielä tarvinnut.
Huumorintaju kehittyi ja hienostui yläasteelle siirryttäessä. Tällöin suorat alapääviittaukset eivät enää olleet ainoita nauruhermoja kutkuttavia juttuja. Nyt repertoaariin tuli myös älyä haastavat kielileikit:
·         How many boys? = Koira meni pois
·         How many windows? = Koira meni ikkunasta.

Musiikkitietämystä hyödynnettiin kääntämällä laulujen nimiä seuraavasti:
·         I’m Getting Sentimental Over You = Saan sentin kettinkiä ylitseni
·         House of the Rising Sun = Riisitautisen pojan housut

Sitten lopulta lukiossa älyn leikki ja kielellinen tietämys tiivistyivät kristallinkirkkaaksi, viiltäväksi huumoriksi, jonka koimme avautuvan vain harvoille ja valituille, olihan se meidän kaikkitietävien, elämänsä huippuhetkiä elävien aivojemme tuotos.

-          Jos hankkisin ravihevosen, arvaa mikä sen nimeksi tulisi?
-          No?

-          Mastur Boy