Kesä on festareiden kulta-aikaa,
sillä kuka sitä nyt talvella ulkosalla hilluisi vähissä vaatteissa muovikaukalosta
kylmää olutta juoden ja musiikkia kuunnellen. Vanhemmiten olen keskittynyt
lähinnä konsertteihin, vaikkakin täytyy myöntää, että festaritunnelmaa ei
oikein sisätiloissa saa. Kymmenisen vuotta sitten olimme koko perheen voimin
Järvenpään puistobluesissa. Tapahtuma oli ihmisläheinen, ja tunnelma
ainutlaatuinen. Porukka nautti laatumusiikista ja yhdellä jos toisella oli
mukanaan iso huopa, jolle oli katettu piknikruokaa ja juotavaa. Alueelle sisään
tullessamme ei ollut jonoja eikä ketään tarkistettu sen kummemmin tavaroiden
kuin ruumiinkaan osalta. Kenellekään ei olisi tullut varmaan mieleenkään lähteä kopeloimaan
lapsilauman kanssa perhefestareille tulevia vanhempia.
No, maailma muuttuu ja me siinä
mukana. Tuli tässä taannoin mieleen kauppajonossa, kun edellä oleva nuorehko
ihminen näytti olutta maksaessaan henkilötodistusta, kuinka sitä nuorena oli
ylpeä, jos papereita ei kysytty ja sitten 25 vuotta täytettyään oli huvittunut,
jos ne kysyttiin. Niin, ja kolmekymppisenä olisi ollut todella imarreltu.
Kesällä kävimme pitkästä aikaa
festareilla. Olin pakannut reppuuni varsinaisen arsenaalin tarpeellista tavaraa
ja portilla järjestyksenvalvojan luo tarkistukseen jonottaessani mietin, missä
järjestyksessä purkaisin tavarat, jotta saisin ne pakattua mahdollisimman
nopeasti uudelleen, enkä hidastaisi jo entuudestaan hitaasti matelevaa jonoa.
Vuoroni tultua nostin repun
pöydälle ja aloitin sen takaosasta, jossa minulla oli festarihuopa, toiselta
puolelta muovitettu, jotta mahdollinen kostea maa ei kastelisi takamustani.
Seuraavassa lokerossa oli lämmintä vaatetta: villapaita, pitkähihainen t-paita
ja leggarit kesämekon alle vedettäväksi. Seuraavassa taskussa oli kasa levyjä,
jotka olin raahannut mukana artistin nimikirjoituksia varten. Esittelin
tavaroitani ja selostin samalla vuolaasti niiden käyttötarkoitusta ja syytä,
miksi ne olivat mukanani. Sivusilmällä näin, kuinka viereisen turvatarkastajan
naama alkoi nykiä hänen koettaessaan pitää ilmeensä peruslukemilla. Missä hän
ei onnistunut, kun seuraavasta repun taskusta vedin esiin vessapaperia,
käsidesiä ja savetteja. Aloin aukaista seuraavaa taskua, jossa minulla oli
kamera. Tässä vaiheessa viereinen vartija purskahti nauruun ja minua tarkistava
taputti reppuani ja sanoi vähän isällistä ääntä tavoitelleen (huom, tyyppi
olisi voinut olla lapseni) että: ”eiköhän tämä jo riitä” samalla kun hän koetti
työntää minua eteenpäin. Harasin vastaan ja sanoin, että kaksi taskua on vielä
läpikäymättä, minkä jälkeen minut tuupattiin sisälle alueelle, puoliväkisin.
Hittolainen, ensi kerralla
käytän samaa taktiikkaa, mutta piilotan omat juomat niihin viimeisiin taskuihin.
Ihan vain alleviivatakseni, että en ole vanha vaan nuori kapinallinen.
