Onneksi kissa vei kielen

Tyttäreni istui linja-autossa, kun siihen nousi perhe: isä edeltä, hänen perässään neljä punaposkista ja iloa uhkuvaa tenavaa ja äiti viimeisenä, tarkistamassa, ettei kukaan jäänyt kyydistä. He istuutuivat bussin peräosaan, josta kantautui lasten äänet, kun he innoissaan juttelivat kaupunkiretkestään ja kyselivät kaikkea, mitä sattuivat linja-auton suurista sivuikkunoista näkemään.

Auton keskivaiheilla istuva tyttäreni terästi korviaan, kun hänen takanaan istuva keski-ikäinen pariskunta aloitti keskinäisen paheksunnan jo perheen noustessa autoon kauppatorin päätepysäkiltä. Vaimo ilmaisi pelkonsa siitä, että nuo istuutuvat heidän taakseen mekastamaan ja mies täydensi, että tietenkin ne istuvat vielä päätepysäkille asti, jolloin edes loppumatkasta ei saa rauhaa.

Tytär oli perheen noustessa autoon tuntenut lämpimän läikähdyksen sisällään, kun mieleen tulvahtivat kaikki ne muistot, kun hän itse isosiskona oli luotsannut nuorempia sisaruksiaan ja kuinka mukavia sinänsä yksinkertaisetkin retket olivat perheen kanssa olleet.

Nyt hän ei ollut uskoa korviaan, mutta tyytyi mulkaisemaan olkansa yli, kuin ilmaistakseen mielipiteensä siitä, millä tavoin nuo muutamat sanat olivat pilanneet tuon pienen hetken, joka oli valaissut kuin kevätaurinko hänen lauantaisen aamupäivänsä.

Autosta noustessaan tyttäreni harmitteli, että ei keksinyt mitään sanottavaa ja että oli liian hyväkäytöksinen mitään sanoakseen.

Miltäpä olisi kuulostanut, jossa hän olisi sanonut takanaan istuvalle pariskunnalle, että nämä veivät sanat hänen suustaan. Pariskunnan noustessa autoon hän oli ajatellut, että toivottavasti nämä eivät istuudu hänen taakseen eivätkä ainakaan matkustaisi yhtä pitkälle kuin hän.

Mutta onneksi kissa vei hänen kielensä, jolloin ainoa, joka linja-autossa ei osannut käyttäytyä, oli tuo keski-ikäinen pariskunta.

Lähellä sydäntäni

Lapsuudessani herkut, kuten ilmakuivattu kinkku, aurinkokuivatut tomaatit ja niin edelleen olivat asioita, joista ainakaan minulla ei ollut mitään käsitystä. Nyt näitä ja paljon muuta saa jokaisen kaupan hyllystä, monta eri merkkiä. Jo pelkkä vilkaisu vaikkapa oliivisäilykehyllyyn antaa mainion kuvan siitä, että kaukaiset herkut eivät tunnut kovin kaukaisia tai millään tapaa eksoottisia. Valinnan varaa on metritolkulla. Vihreitä, mustia, ruskeita, kivellisiä, kivettömiä, suolavedessä, öljyssä, luomuna, siivuina, säilykepurkissa, lasipurkissa, täytteellä tai ilman. Täytevahitoehtojakin on lukuisia manteleista sitruunaan, paprikasta anjovikseen.

Uutena trendinä on jo jonkin aikaa ollut lähiruoka, jota ympäristöstä huolta kantava kuluttaja on tietoisesti ryhtynyt ostamaan.  Minun lapsuudessani käsitys lähiruoasta olisi tuntunut huvittavalta, sillä kaikki oli lähellä tuotettua. Mikäli matkaili koto-Suomessa, oli yksi matkan hienouksista se, että sai tutustua sikäläisiin herkkuihin ja maistella vaikkapa paikallisen leipomon leipää, joka maistui ihan erilaiselta kuin se, johon kotona oli tottunut. Vielä 90-luvulla muistan tuoneeni tuliaisina Savoon suunnatulta matkalta Olvin panimotuotteita, joita ei kotipaikkakunnallani saanut kuin harvoista ja valituista erikoisliikkeistä. Osa hohdosta on jäi sinne jonnekin hamaan menneisyyteen, kun nykyään kaikkea saa kaikkialta.

Onneksi tämä kehitys on kääntynyt päinvastaiseen suuntaan, kun lähituotteissa kuluttajaa puhuttavat ekologisuus, trenditietoisuus ja ainutlaatuisuus. Laadusta nauttiva kuluttaja pitää huolen siitä, että hänen ruokapöydässään komeilevat lähileipomon leivät, naapuripitäjässä kasvatettujen kanojen munat, parinkymmenen kilometrin säteellä tuotettu sianliha.

Minusta tässä ei ole mitään uutta, ihmeellistä taikka edes haastetta, sillä olen jo vuosia toteuttanut ostokäyttäytymisessäni lähiajattelua: ostan kahvini, banaanit ja ananakset kulman takan olevasta lähikaupasta, polttoaineen autooni korttelin päässä olevalta huoltoasemalta ja makeannälän iskiessä kotimaista suklaata viereiseltä kioskilta. Kuka sanoi, että eettinen kuluttaminen olisi vaikeaa?

Hankkisinko hevosen?

Ala-asteen viimeisimmillä luokilla mielenkiinto kaikkeen tuhmaan heräsi. Kaksimielisyyksiin viittaaville sanoille hihiteltiin, mutta ei niitä kukaan oikein ääneen uskaltanut lausua. Englannin opiskelun aloittaminen ajoittui tuohon samaan ajankohtaan. Yksi huvittelumuoto oli kirjoittaa paperille englanniksi tokaisu, jonka sitten pyysi pahaa-aavistamattoman uhrin lukemaan ääneen. Tai kääntämään suomesta englanniksi, tähän tapaan: Mikä on merisäilyke englanniksi? Sea tin.

Sana kuulosti ainakin meidän alapääviritteisiin korviimme selkeästi siittimeltä. Vähemmän tuhma oli ”Jättäkää se, pojat!” , jota vastasi kohdekielellä ”Leave it, boys!”, mikä tietenkään ei monenkaan kohdalla ollut ajankohtainen juttu, kun rintaliivejä ei kymmenkesäinen vielä tarvinnut.

Huumorintaju kehittyi ja hienostui yläasteelle siirryttäessä. Tällöin suorat alapääviittaukset eivät enää olleet ainoita nauruhermoja kutkuttavia juttuja. Nyt repertoaariin tuli myös älyä haastavat kielileikit:

·         How many boys? = Koira meni pois

·         How many windows? = Koira meni ikkunasta.

Musiikkitietämystä hyödynnettiin kääntämällä laulujen nimiä seuraavasti:

·         I’m Getting Sentimental Over You = Saan sentin kettinkiä ylitseni

·         House of the Rising Sun = Riisitautisen pojan housut

Sitten lopulta lukiossa älyn leikki ja kielellinen tietämys tiivistyivät kristallinkirkkaaksi, viiltäväksi huumoriksi, jonka koimme avautuvan vain harvoille ja valituille, olihan se meidän kaikkitietävien, elämänsä huippuhetkiä elävien aivojemme tuotos.

-          Jos hankkisin ravihevosen, arvaa mikä sen nimeksi tulisi?

-          No?

-          Mastur Boy

uomesta englanniksi, tähän tapaan: Mikä on merisäilyke englanniksi? Sea tin.

Sana kuulosti ainakin meidän alapääviritteisiin korviimme selkeästi siittimeltä. Vähemmän tuhma oli ”Jättäkää se, pojat!” , jota vastasi kohdekielellä ”Leave it, boys!”, mikä tietenkään ei monenkaan kohdalla ollut ajankohtainen juttu, kun rintaliivejä ei kymmenkesäinen vielä tarvinnut.

Huumorintaju kehittyi ja hienostui yläasteelle siirryttäessä. Tällöin suorat alapääviittaukset eivät enää olleet ainoita nauruhermoja kutkuttavia juttuja. Nyt repertoaariin tuli myös älyä haastavat kielileikit:

·         How many boys? = Koira meni pois

·         How many windows? = Koira meni ikkunasta.

Musiikkitietämystä hyödynnettiin kääntämällä laulujen nimiä seuraavasti:

·         I’m Getting Sentimental Over You = Saan sentin kettinkiä ylitseni

·         House of the Rising Sun = Riisitautisen pojan housut

Sitten lopulta lukiossa älyn leikki ja kielellinen tietämys tiivistyivät kristallinkirkkaaksi, viiltäväksi huumoriksi, jonka koimme avautuvan vain harvoille ja valituille, olihan se meidän kaikkitietävien, elämänsä huippuhetkiä elävien aivojemme tuotos.

-          Jos hankkisin ravihevosen, arvaa mikä sen nimeksi tulisi?

-          No?

-          Mastur Boy

Puhelimessa XII

-  haloo?

-          mediatalosta Irma tässä hei, ja olitko ihan itse puhelimessa, no sepä hyvä kun semmosella asialla lähdin tässä tavoittelemaan, että olit vastannut verkossa kyselyymme, jossa voi voittaa lahjakortin.

-          ai olinko, en muista, mutta kiva kun voitin…

-          niin, eihän sitä kaikkea voi muistaa, soitan kuitenkin esittääkseni vielä pari lisäkysymystä: mikä seuraavista aihepiireistä kiinnostaa eniten, a: koti, b: matkustaminen, c: ajankohtaiset aiheet, d:..

-          öö, siis, mitä minä saan, kun olen vastannut lisäkysymyksiin?

-          minä kerron ihan kohta, kun olet vastannut. Mikä aihealue kiinnostaa eniten, a: koti, b: matkustaminen, c: ajan….

-          ei kun vastaa sinä ensiksi, mitä minä saan kun olen vastannut kysymyksiisi?

-          kerron sen ihan heti, kun olet vastannut, esitän vain neljä kysymystä. Ensimmäinen: mikä aihealue kiinnostaa eniten, a: koti, b: matkustaminen….

-          minä siis en saa tietää, mitä tulen saamaan vai saanko mitään ennen kuin olen vastannut kysymyksiin?

-          kuten sanoin, saat tietää ihan pian, kun vain valitset, mikä aihealue…

tuuttuuttuut….

Piristävää…tulinko keksineeksi ikiliikkujan vai luoneeni uuden filosofisen ongelman, johon ei ole vastausta, kysymyksen joka toistaa itseään, itseään, itseään, itseään….

ps: tunnin kuluttua soitti mediatalosta Sampo, joka kertoi minun ehkä voittaneen lahjakortin, jonka voisin saada, mikäli vastaisin pariin lisäkysymykseen. Päivän päästä soitti mediatalosta Merja. Vastasin puhelimeen kohteliaasti: Ei jumalauta voi olla totta….ja lopetin puhelun.

Ainoa kysymys, johon todellakin haluaisin vastauksen on:

a. eikö kukaan päivitä järjestelmään, että minulle on jo soitettu VAI

b. valikoituuko puhelinmyyjiksi vain erittäin sinnikkäitä tyyppejä VAI

c. ihan syntymävittuilijoita

Puhelimessa XI

-          haloo…

-          ja se on Teittisenpoika kun soittaa täältä kirjamyyntitalosta ja mitenkäs se päivä on lähtenyt käyntiin siellä teilläpäin?

-          anteeksi kuinka?

-          Onko ilmoja pidellyt, taisi teilläkin olla aika tavalla pakkasta tänäaamuna…

-          siis nyt en ymmärrä…

-          Lukeeko rouva kirjoja?

-          Luen…mutta en ulkona pakkasessa, joten mitä sillä väliä, kuinka kylmä täällä juuri nyt on.

-          Meillä olisi nyt tarjolla uskomattomaan hintaan koko maailmankirjallisuuden klassikot, seitsemäntoistaosainen hieno erikoispainos, upea lisä sisustukseenne, sillä yhtenevät kirjanselkämykset luovat näyttävän kokonaisuuden ja toimivat katseenvangitsijana hyllyssänne ja loistavina keskustelunavauksina eri tilaisuuksissa…

-          Ensimmäiseen kysymykseesi: päiväni alku oli kiitos ihan hyvä, kunnes soititte ja toiseen kysymykseen: jos haluat tietää, minkälainen ilma täällä on, katso ulos ikkunasta tai ilmatieteen laitoksen sivuilta, kiitos soitosta…

-          jokaisessa osassa on hienoin neliväripainatuksin kuvitetut versiot maailmankirjallisuuden suurista teoksista…

-          minulla on kyllä ne kirjat, joita haluan lukea…

-          rouva hyvä, nämä ovatkin superteoksia, sillä jokaisessa osassa on vähintään neljä klassikkoa!

-          kyllä mahtaa olla paksuja niteitä nuo teidän osanne jos niihin mahtuu niin paljon?

-          ei suinkaan, sillä jokainen kirja on tiivistetty ja lyhennetty selkokielinen versio, joka näin nopeuttaa ja helpottaa kirjan lukemista. Pikavauhtia sivitykseen ja olette ennen kuin huomaattekaan täysin lukenut ja virtuoosi maailmankirjallisuuden suurista teoksista keskusteltaessa, häikäisette tiedollanne koko ystäväpiirinne!

tuuttuuttuut....

Vai että lyhennetyt ja selkeät versiot maailmankirjallisuuden klassikoista, lähettäkää nyt vielä kaupan päälle kaikki Sibeliuksen sinfoniat yhdellä levyllä, jokaisesta vain alkusoitto ja finaaliin viisi viimeistä tahtia, nokkahuilulla soitettuna yksinkertaisena versiona.

Puhelimessa X

-        Haloo

-         Lehtitalosta iltaa, olisikohan isäntä tavattavissa?

-         ei ole isäntää

-         anteeksi, siis tietojeni mukaan tämä numero olisi isännän käytössä

-         no kun ei ole

-         siis olette hiljattain eronnut?

-         en kyllä tietojeni mukaan, ellei sitten tänään aamun jälkeen ole tapahtunut jotain sillä rintamalla…eikä ole maatilaakaan

-         tuota…en ymmärrä

-         Pyysit puhelimeen isäntää, jollaista täällä ei ole, kun ei ole maataloakaan. Täällä asuu vain minä ja mieheni.

Kuulemiin.

Vai että isäntä, olenko minä sitten se emäntä? En ole koskaan tuntenut vetoa maatilan pyörittämiseen tai viljelyn harjoittamiseen.

Iloa kieltenopiskeluun IV: ruotsi-suomi –sanakirja

Ikuisuuskysymys on se, oliko muna ennen kanaa vai päinvastoin. Onneksi kielten opiskelu on niin paljon yksinkertaisempaa, sillä kielissä on yhteisiä sanoja tai samaksi sanaksi tunnistettavia sanoja. Näin ollen välillä voi päästä pälkähästä tietämällä, että lasi on glas ja riisi on ris.

Opiskelijan tuntemus viljelyskasveista ja etenkin juureksista oli koetuksella, kun piti kääntää virke, jonka mukaan juureksista, kuten lanttu ja nauris, saa terveellisen lisän ravintoon. Jo pelkkä käsite juures tuotti päänvaivaa, mistä pääsi luovasti sanalla rötter mikä sinänsä ei ole kaukana todellisuudesta. Lanttu kääntyi toiselle kotimaiselle sujuvasti lant. Nauriin kohdalla ei voinut turvautua samaan lyhentämistekniikkaan. Totuuden nimissä on myönnettävä, että nauris on harvinaisempi herkku ruokapöydässä, mutta vielä harvinaisempaa on kuitenkin tarjota opiskelijan ehdottamaa rövar.

Maatilaa käsittelevä kappale kertoi nuoresta isännästä, jolla oli monta rautaa tulessa. Muun muassa hän oli intresserad av bin. Täysin viaton kiinnostuksen kohde, etenkin jos vertaa opikselijan ehdotukseen, joka kuulostaa, jos nyt ei ihan laittomalta, niin vähän epäilyttävältä, sillä tämä nuori isäntä oli kuulemma kiinnostunut hämäläisistä.

Kaupunkilaistuminen etäännyttää meitä luonnosta, mutta minusta ei ole kohtuutonta vaatia, että opiskelijat hallitsevat peruskäsitteet, kuten sen, mistä munat tulevat ja miten, eikä vain pääsiäisen aikaan, vaikka Hönan har inte värpt på många år toteutui kokeessa siten, että kana ei ole virponut moneen vuoteen. Pitäisikö koettaa seuraavana pääsiäisenä onneaan kanaraukan.

Suomen sijat ovat siitä mukavia veijareita, että niiden kanssa saa olla tarkkana, sillä pieni lipsahdus ja tuloksena on varsinainen munaus, kuten kävi eräälle opiskelijalle, jonka mukaan kana ei ole muninut monessa vuoteessa. Toivotaan hartaasti, että näin on, sillä kukapa sitä vieraita munia sängystään haluaisikaan löytää.