Muodollisesti pätevä

Mietin joskus taannoin, miten sitä osaisi tehdä hyviä päätöksiä. Näin ollen päätin kysellä mielipiteitä vähän sieltä ja täältä, muun muassa netin pohjattomasta kaivosta.

Ikäerosta oltiin montaa mieltä. Liian pieni ikäero katsottiin mahdottomaksi yhtälöksi, kumpikaan ei saisi tarvitsemaansa huomiota. Liian iso ikäero ei sekään ollut hyväksi. Lisäksi varoiteltiin erityisesti vastasyntyneen ja murrosikäisen olevan yhtälö, josta seuraisi vain ongelmia.

Tuli muistaa, ettei kaksikkoa saisi jättää keskenään liian varhain ja suositeltavaa oli hankkia joko hoitaja kotiin tai päiväkotipaikka. Kummankin kanssa piti myös muistaa viettää kahdenkeskistä aikaa, sillä se takaisi hyvän pohjan henkiselle kehitykselle.

Ruuan suhteen mielipiteet ovat todella jyrkkiä. Kaikki valmisruuat ovat pannassa ja kasvaville sekä kehittyville yksilöille tulisi tarjota laadukkaista raaka-aineista valmistettua tasapainoista ruokaa, joka koostui oikeassa suhteessa eri ravintoaineksista. Liha saisi mieluusti olla luomua ja lähituotettua ja joka päivä tulisi tarjota raakaraasteita. Kalaa vähintään pari kertaa viikossa ja sen pitäisi olla sisävesien nuorta kalaa, jotta vältyttäisiin Itämeren kalassa olevalta raskasmetallikuormalta.

Ennen päätöksen tekoa olisi pohdittava, oliko valmis luopumaan omasta ajastaan ja kyettävä takaamaan päivittäinen ulkoilu unohtamatta harrastamista. Harrastuksia on tarjolla sekä yksilötasolla että yhdessä tehtäviä, fyysisiä liikuntapainotteisia tai sitten aivotoimintaa aktivoivia haasteita. Monissa mielipiteissä yhdessä tekeminen olisi parasta, sillä näin varmistuttaisiin toisten ikätoverien kanssa toimeen tuleminen ja sosiaalinen kasvu.

Joissakin neuvoissa muistettiin mainita taloudellinen puoli. Ruuan ja muun välttämättömän lisäksi olisi otettava vakuutus ja varauduttava odottamattomiin lääkärikuluihin. Niin, ja säännölliset terveystarkastukset ja rokotukset, niitä ei pitänyt unohtaa.

Neuvontasivustoilla kehotettiin tekemään soveltuvuustesti, jotta voisi varmistua siitä, että todellakin soveltuisin tuleviin haasteisiin ja kasvatustehtävään. Esimerkiksi siisteyskasvatus voisi olla haastavaa, sillä vahinkoja voi sattua joidenkin tekstien mukaan jopa useamman vuoden.

Mitäh? Siis ihan oikeesti, tarkimmat kennelinomistajat ja kasvattajat eivät myy minulle koiranpentua, mikäli heikkona hetkenä sortuisin marketin valmiiseen koiranruokaan, mutta kukaan ei kehottanut tekemään mitään testiä ennen lapsentekoon ryhtymistä eikä tarjonnut kondomipakettia, mikäli olisi tiennyt, että tulevaisuudessa mätän ostoskoriini marketin pakastealtaasta kalapuikkoja ja ranskiksia…

Asenteella läpi lasikaton

Joskus sitä pysähtyy miettimään, kuinka paljon tietotaitoa miehen ulokkeeseen mahtuukaan ja toisaalta, kuinka uskomattomalla tavalla se voi olla tiellä ihan arkipäivän askareissa. Yleistyksenä voidaan mainita, että siihen ulokkeeseen on ohjelmoitu luontainen kyky vaihtaa auton renkaat ja häärätä kaikenlaisten teknisten vempainten kanssa. Tämän lisäksi siinä on lisäominaisuutena uskomaton muisti, jonne tallen tuu eri urheilulajeihin liittyviä tilastoja, pelaajatriviaa ja vastaavaa vuosikymmenten ajalta. Muistiin tallentuu myös helposti muun muassa bändien kokoonpanoja ja eri muusikoitten nimiä, jotka ovat hankkineet kannuksensa, kuka missäkin. Muistikapasiteetin ja teknisen tietotaidon lisäksi perusominaisuuksiin kuuluu voimakas kilpailuvietti. Kaksi miestä ei voi ajankuluksi tehdä mitään rattoisaa luomatta siitä kilpailua. Sulkapalloa ei voi pelata pelkän liikkumisen ja pelaamisen ilosta, keilaamassa ei voi käydä vain koska se on hauskaa eikä kaljaa juoda kimpassa, ellei saada selville, kuka joi eniten, sammui viimeisenä tai oksensi miehekkäiten.

Kolikon kääntöpuolena on tuon ulokkeen kummallinen ominaisuus olla tiellä kun esimerkiksi täytetään tiskikonetta, imuroidaan tai silitetään, vaikka kaikki nuo toiminnot vaativatkin teknisen vempaimen käyttämistä. Samalla tapaa minua joskus hämmentää se seikka, kuinka näppärästi nuori oppii ajamaan autoa tai lataamaan netistä jonninjoutavuuksia, mutta pyykinpesukoneen ohjelmavalikko on ylipääsemättömän haastava pähkinä purtavaksi. Mieheen on myös asennettu jokin esto-ohjelma, joka häiritsee esineiden ja asioiden löytämistä niinkin tutusta paikkaa kuin omasta kotoa.

Niin tai näin, meidän jokaisen, miehen ja naisen, tulisi voida olla ylpeä niistä asioista, jotka me osaamme ja muistaa kiittää sitä toista, joka osaa jonkun toisen jutun. Ja vaikka kaikkea osaamistamme ei aina arvostettaisikaan ja päämme kolahtaa kerta toisensa jälkeen siihen kuuluisaan lasikattoon, muutos saadaan aikaan, kun muistamme ylpeinä olla oma, taitava itsemme.

Ehkäpä kannattaisi ottaa asennemallia seuraavasta:

Kolmevuotiaalla tyttärellämme oli tapana herättyään juosta sängystään ja loikata isoon sänkyymme herättämään meidät.

Eräänä aamuna hän, pirteänä kuten tavallista, juoksi kovaa vauhtia makuuhuoneeseemme ja ottaessaan vauhtia loikkaansa hän huusi: Täältä tullaan, mää ja mun pimppi!

Hyvää tasa-arvon päivää 19.3….näin jälkikäteen.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa

Lastemme ollessa pieniä tavanomainen kauppareissumme piti sisällään kaksi ostoskärryä täynnä tavaraa, kummassakin kärryssä istuva lapsi ja kärryn molemmilla puolilla kävelevät talvihaalareissaan hikoilevat tenavat.

Vaikka välillä kassalla jonottaminen kävi itse kunkin hermoille, en muista, että olisin koskaan ajatellut tapahtumia kovin työläinä. Valitettavan usein muiden jonottajien ilmeet paljastivat, etteivät he arvostaneet meidän kuormallistamme tavaraa eivätkä kärryjen ympärillä pyöriviä lapsia. Kun yksi tenava avusti tavaran lappamisessa hihnalle, toinen oli toisessa päässä auttamassa pakkaamisessa. Pari pienintä istui kärryissä ja keskimmäinen heilui milloin missäkin. Kerran eräs iäkkäämpi herra puki kaikkien ajatukset sanoiksi ja kysyi, oliko meillä jokin uskonnollinen vakaumus, kun lapsia oli kertynyt melkein puoli tusinaa. Hämmennyin tuosta yllättävästä kysymyksestä, enkä osannut keksiä mitään nasevaa vastausta. Kiistettyäni asian näin olevan hän mutisi itsekseen päätään pyöritellen, ettei voi ymmärtää mitään muuta syytä noin monen lapsen hankintaan, vapaaehtoisesti.

Seuraavan kerran oli paljon valmistautuneempi yllätyshyökkäykseen. Eräs jonossa takan oleva mies oli seurannut touhujamme tovin, ja kun seisoimme rinnatusten pakkaamassa kassejamme hän tokaisi:

-          eikö sitä edes kauppaan mennessä voisi jättää edes osan lapsista hoitoon vaikka mummolaan?

-          anteeksi?

-          siis että pakkoko sitä kaikkia lapsia ottaa kauppareissulle mukaan, osanhan voisi jättää vaikka hoitoon, hän jatkoi ja mulkoili viittä tenavaamme.

-          niinhän minä teinkin…

Olisin maksanut siitä ilosta, että olisin nähnyt sekä hänen että kanssajonottajien ilmeet, kun poistuimme kaupasta.