Kylttyyriä, kylttyyriä

Näin suomalaisuuden päivän kunniaksi vähän kulttuuria.

Suomen kielen kuuteen pakolliseen lukiokurssiin (kun siis on kyse toista kotimaista äidinkielenään puhuvien opinnot) sisältävät kurssin, jossa käsitellään kielen syntyä, historiaa, sukukieliä ja nykypäivää. Lisäksi tuo kurssi sisältää kurkistuksen teatterin, elokuvien ja musiikin maailmaan unohtamatta maalaustaidetta, kuvanveistoa, muotoilua ja arkkitehtuuria. Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä kurssissa kahlataan läpi suomalainen kirjallisuus, ihan Agricolan ABC-kiriasta lähtien (se todellakin kirjoitetaan noin).

Opiskelijat lukevat kurssin aikana kasan katkelmia ja tekstinäytteitä, minkä lisäksi jokainen lukee yhden romaanin kokonaan ja katsotaan jokin merkittävä suomalainen elokuva. Näiden pohjalta sitten opiskelijapolot raapustavat ajatuksiaan opettajapolon luettavaksi. Tässä muutama helmi:

Elokuvassa on uskottavalla tavalla onnistuttu kuvailemaan 1940-luvun tapahtumia, vaikka se tehtiin vasta 2005.

Jos saisin euron joka kerta, kun luen opiskelijan kynästä (tai siis aivoista) lähteneen viisauden siitä, kuinka ihmellistä on, että elokuvassa onnistutaan kuvaamaan aikaa, joka selkeästi eroaa sen tekoajankohdasta, olisin aika varakas opettaja.

Välillä tulee mieleen kysäistä näiltä kynäilijöiltä, miten ihmeessä on voitu tehdä leffoja vaikkapa Caesarista ja Kleopatrasta tai jopa elokuvia, jotka sijoittuvat tulevaisuuteen.

Tässä seuraava viisaus oppilaan luettua Veikko Huovisen kirjoittaman Veitikka-romaanin, joka kertoo Hitleristä:

Iäkkäämpien ihmisten ei tulisi lukea sitä, sillä he voivat ymmärtää kaiken väärin, sillä he eivät ole saaneet niin hyvää historianopetusta kuin me, jotka olemme käyneet historian kolmoskurssin.

Voi sitä nuoruuden kaikkivoipaisuutta ja uskoa siihen, että kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen aivot jollain tapaa surkastuvat, minkä vuoksi on suoranainen ihme, että keski-ikäisten ylipäätään annetaan kulkea vapaana, ymmärrystä vailla. Tätä käsitystä tukee pontevasti myös viimeinen esimerkkini, joka saa minut vakaasti harkitsemaan nuorison sananvapauden rajoittamista lailla. Näin eräs isänmaan toivo luettuaan Timo K Mukan romaanin Tabu:

Kirja sopii teini-ikäisille, sillä siinä on paljon erotiikkaa, josta vanhemmat ihmiset eivät ymmärrä mitään

I rest my case

Iloa kieltenopiskeluun

Miksi nää pitää kääntää, näähän löytyy kirjasta?

Näin viisaasti ajatuksensa puki sanoiksi yksi opiskelijani tässä päivänä eräänä. Valitettavasti kielten opiskelu vaatii aina silloin tällöin kääntämistä. Jotta ymmärtäisi, mitä ihmettä jokin tarkoittaa. Tässä joitakin poimintoja, joihin olen opiskelijoiden tuotoksissa törmännyt, molempia kotimaisia hallitseville lukijoilleni.

suomi-ruotsi –sanakirja I

Elämän suurista hetkistä:

Pekka vie Sarinsa vihille = Pekka tar sin Sari på altaret

Toivottavasti nyt ei sentään ihan alttarilla, odottaisi myöhäisempään ajankohtaan, jolloin on vähemmän katsojia paikalla.

Toinen opiskelija ehdotti, että Pekka tar sin Sari till Vichtis.

Voipi olla, että nuorikko ei ihan arvosta häämatkaa Vihtiin, mutta mistä sitä tietää. Ekologisempi vaihtoehto kuin kaukomaille lentäminen.

Terve sielu terveessä ruumiissa innoitti erään opiskelijan kertomaan lihastreeniharjoittelustaan, jota en kyllä itse uskaltaisi kokeilla, sillä hänen sanojensa mukaan Kuntosalilla käymällä voi tulla tiineeksi vaikka uskon monien vain tavoittelevan kiinteytymistä.

Tiineyden jälkeen seuraa luonnollisesti lasten syntymä. Perhejuhlia järjestetään ja lapsista, iästä riippumatta, voidaan käyttää sanaa jälkikasvu jonka eräs opiskelija oli luovasti tulkinnut seuraavasti: då man är kortvuxen.

Lyhytkasvuinen tai pitkä, jokaiselle karttuu ikää, jolloin tulee muistaa, että monet vanhukset tarvitsevat apua ja osa viettääkin ehtoopuolen elämästään jossain vanhainkodissa. Vanhusten hoivapalvelut kääntyivät erään opiskelijan kynästä varsin luovasti: man måste ta hand om åldringarnas sköte.

Kyllä varmaan se alue vaatii paljon hoitoa, etenkin, jos on vuoteenomana eikä pääse vessaan tarpeilleen. Mutta kyllä niitä muitakin paikkoja voisi välillä huoltaa.

Sitten joskus kukin meistä on poistunut elävien kirjoista eli toisella kotimaisella on avlägsnat djuren från biblioteket. En kyllä tiennyt ennen tätä, että niitä ylipäätään sai tuoda kirjastoihin.

Sano se suomeksi

Suomen kieli on itsepäisen säilyttämisen viimeisiä linnakkeita, muun muassa islannin kanssa. Uusia kotkotuksia keksittäessä kielitoimisto keksii sille suomalaisen sanan, jotta vältyttäisiin lainaamiselta. Uusia sanoja voidaan keksimisen lisäksi myös johtaa tai muodostaa olemassa olevista. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa ’muovi’ joka löi läpi kieleen plastikin sijaan. Päinvastoinkin voi käydä, kukaan ei suostunut ajamaan peltoveturia, vaan oli dynaamisempaa tarttua traktorin rattiin. Ja trendikkäimmät pukeutuivat uskaliaasti shortseihin, eikä suostunut vetämään jalkaansa kielitoimiston ehdottamia lyhöjä, vaikka sana oli muodostettu samaa logiikkaa käyttäen kuin englanniksikin, eli pätkäistyt pitkät housut, lyhöt.

Katsoin tässä iltana eräänä yhtä suosikkiohjelmaani, Hyvät ja huonot uutiset. Eräs panelisti muisteli kuulleensa, joko vitsinä tai paikkansapitävänä juttuna, että nakille oli ehdotettu sanaa ’lihalieriö’ ja toiselle svetisismille kielessämme eli kioski-sanalle nimitystä myymiö. Näin ollen nakkikioskin eli tuttavallisemmin snagarin katolla komeilisi ’lihalieriömyymiö’.

Ajan hermolla pysytellessäni törmäsin ’meitsieen’ joka on suomenkielinen vastine selfielle eli omakuvalle. Nyt maailmalla on levinnyt takapuolesta otetut omakuvat eli belfiet ja niistä on innostuttu meillä Suomessakin. Ehdotankin niistä käytettävän sanaa persiö. Samaan hengenvetoon ehdotan, että pitsibodya aletaan tästä lähtien kutsua nypläysruumioksi ja push up –liivejä tursoiksi.