Iloa kieltenopiskeluun

Miksi nää pitää kääntää, näähän löytyy kirjasta?

Näin viisaasti ajatuksensa puki sanoiksi yksi opiskelijani tässä päivänä eräänä. Valitettavasti kielten opiskelu vaatii aina silloin tällöin kääntämistä. Jotta ymmärtäisi, mitä ihmettä jokin tarkoittaa. Tässä joitakin poimintoja, joihin olen opiskelijoiden tuotoksissa törmännyt, molempia kotimaisia hallitseville lukijoilleni.

suomi-ruotsi –sanakirja I

Elämän suurista hetkistä:

Pekka vie Sarinsa vihille = Pekka tar sin Sari på altaret

Toivottavasti nyt ei sentään ihan alttarilla, odottaisi myöhäisempään ajankohtaan, jolloin on vähemmän katsojia paikalla.

Toinen opiskelija ehdotti, että Pekka tar sin Sari till Vichtis.

Voipi olla, että nuorikko ei ihan arvosta häämatkaa Vihtiin, mutta mistä sitä tietää. Ekologisempi vaihtoehto kuin kaukomaille lentäminen.

Terve sielu terveessä ruumiissa innoitti erään opiskelijan kertomaan lihastreeniharjoittelustaan, jota en kyllä itse uskaltaisi kokeilla, sillä hänen sanojensa mukaan Kuntosalilla käymällä voi tulla tiineeksi vaikka uskon monien vain tavoittelevan kiinteytymistä.

Tiineyden jälkeen seuraa luonnollisesti lasten syntymä. Perhejuhlia järjestetään ja lapsista, iästä riippumatta, voidaan käyttää sanaa jälkikasvu jonka eräs opiskelija oli luovasti tulkinnut seuraavasti: då man är kortvuxen.

Lyhytkasvuinen tai pitkä, jokaiselle karttuu ikää, jolloin tulee muistaa, että monet vanhukset tarvitsevat apua ja osa viettääkin ehtoopuolen elämästään jossain vanhainkodissa. Vanhusten hoivapalvelut kääntyivät erään opiskelijan kynästä varsin luovasti: man måste ta hand om åldringarnas sköte.

Kyllä varmaan se alue vaatii paljon hoitoa, etenkin, jos on vuoteenomana eikä pääse vessaan tarpeilleen. Mutta kyllä niitä muitakin paikkoja voisi välillä huoltaa.

Sitten joskus kukin meistä on poistunut elävien kirjoista eli toisella kotimaisella on avlägsnat djuren från biblioteket. En kyllä tiennyt ennen tätä, että niitä ylipäätään sai tuoda kirjastoihin.

Terve sielu terveessä ruumiissa

Iltapäiväkävely rauhoittaa hermojani. Joskus sitä alkaa tuntea itsensä virkeäksi jo ensi metreillä, kun veri alkaa kiertää ja raikas ilma tuulettaa aivot. Juuri tuollaisina kertoina sitä antaa hetken mielijohteelle vallan ja päättää vaikka poiketa asuntoesittelyssä, kun kerran sellainen mainos kävelyreitin varrella sopivasti sattuu olemaan. Tapanani ei ole käydä asuntonäyttelyissä eikä oikeastaan antautua hetken mielijohteille, mutta kuinka ollakaan, nousen kuin nousenkin uutukaisen kerrostalon portaita kolmanteen kerrokseen, uteliaisuuttani. Päätän kurkata sisälle ja jatkaa sitten kävelylenkkiäni.

En tahdo saada lenkkareita jalasta, sillä lenkille lähtiessäni pyrin sitomaan nauhat niin topakasti, että ne eivät aukea kesken reippailun. Ahtaassa eteisessä on kanssani muitakin, jotka tungeksivat ohitseni koettaen väistellä yläviistoon suunnattua ahteriani äheltäessäni naruja auki. Mitä ihmettä minä täällä teen?

Ja miksi tämä eteinen on niin ahdas ja pimeä? Missä vaatekaapit ja päällysvaatteiden ripustuspaikka on, missä tanko ja naulakot? Tempaisen itseni suoraksi melkein välittäjän syliin. Säälittävän näköinen keskilihava mies huonosti istuvassa puvussaan seisoo käsi tervehdykseen ojentuneena lammasmaisesti hymyillen vieressäni. Puristan hänen nihkeää kättään ja otan vastaan hänen ojentamansa paperit, asunnon pohjapiirroksen ja mainoksen.

Kurkkaan vasemmalle pieneen makuuhuoneeseen ja oikealle vessaan. Sitten vasemmalla toinen makuuhuone. Käytävä kääntyy oikealle. Ei voi olla totta.

Siis se joka on piirtänyt tämän on varmasti lapseton ihminen, mutisen suupielestäni, enkä mitenkään hiljaa. Lausun ääneen itsevarman mielipiteeni lähimmälle pariskunnalle, joka on katsomassa asuntoa kahden lapsensa kanssa; toinen juoksee ympyrää ja toinen nukkuu turvatuolissaan. Meklari on kuullut sanani ja kiirehtii väliimme, lattia on aitoa tammea, ei mitään laminaattia, tämä kehaisee ja koettaa vetää nuoren rouvan pois lähettyviltäni.

Ulko-ovelta johtaa tamminen parkettilattia pieneen aulaan, josta avautuu olohuone ja keittiö, tässä aulassa on vaatenaulakko ja kenkäteline.

Ehei, minua ette niin vaan hiljennäkään….

Siis miten joku voi kuvitella, että tämä lattia pysyy kunnossa kahta viikkoa pitempään? Kun tulen kotiin kauppakassit ja kuravaatteiset lapset mukanani, mihin riisun kenkäni? Ulko-ovelle tukkeeksiko? Vai oletetaanko, että kävelen hiekkaisine jalkineineni koko tämän matkan tänne ihan olohuoneen rajalle asti, missä sitten saan kengät jalastani ja päällystakin naulakkoon. Tämä käytävä on sitä paitsi niin kapea, että ulko-oven luo ei mitään naulakkoa saati edes patalapun kokoista kenkämattoa kannata edes suunnitella sijoittavansa. Ja miten joku kuvittelee, että kun ensin olen astunut ulkona kadulla koiranpaskaan ja sitten kävelen tänne sisälle, olen levittänyt sitä joka paikkaan ja varsinkin tähän naulakon vieressä olevan kylpyhuoneen ovelle, samaan kohtaan, mihin puhtaana suihkun jälkeen astun paljain jaloin kipittäessäni pyyhe päällä makuuhuoneeseen.

Ja entäs keittiö, onko arkkitehdille koskaan tullut mieleen, että asunto, joka on suunniteltu perheelle, on myös paikka, jossa valmistetaan ruokaa? Sehän tarkoittaa sitä, että kattiloille tarvitaan kaappi, missäs se on, vai onko tässä nyt menty kehityksessä niin pitkälle, että pelkästään ollaan mikroruuan varassa. Se on kuulkaa pitkän päälle epäterveellistä ja sangen kallista. Ei tätä ole suunniteltu ruuanlaittoon, tiskialtaita on vain yksi, ja sekin tuollainen pieni kippo.

Meklari on ilmeisen alakynnessä, sillä kaikki paikalle saapuneet kuuntelevat esitelmääni nyökkäillen epäröivästi. Nyt hän kokee tilaisuutensa tulleen ja rientää esittelemään asunnon varustuksiin kuuluvaa pesukonetta, hiljainen pöytämalli, varsin suosittu nykykeittiöissä.

Ai tuo vai, tuoko se korvaa sen ettei keittiössä ole kunnon tiskiallasta saatikka kahta. Nii-in, miesparka yrittää, tarkoitus on että tiskataan vain koneessa, eihän kiireinen äiti nykyään ehdi astioita tiskaamaan.

Säälittävää, hän kerää naisilta tukea lankeamalla typerään äänien kalasteluun.

Tuo kone on niin pieni, että kattilat on tiskattava käsin, kuten myös ne astiat, joita ei voi koneeseen laittaa. Mutta sitä varten ei ole allasta, totean lakonisesti.

Laskeudun portaita takaisin kadulle, mikä riemu, mikä voitto. Uhkun intoa, taas yksi vähäpätöinen tärkeilijä sai tietää oikean paikkansa!

Ja terveisiä myös asunnon suunnittelijalle. Siitäs sait sinäkin.

Sano se suomeksi

Suomen kieli on itsepäisen säilyttämisen viimeisiä linnakkeita, muun muassa islannin kanssa. Uusia kotkotuksia keksittäessä kielitoimisto keksii sille suomalaisen sanan, jotta vältyttäisiin lainaamiselta. Uusia sanoja voidaan keksimisen lisäksi myös johtaa tai muodostaa olemassa olevista. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa ’muovi’ joka löi läpi kieleen plastikin sijaan. Päinvastoinkin voi käydä, kukaan ei suostunut ajamaan peltoveturia, vaan oli dynaamisempaa tarttua traktorin rattiin. Ja trendikkäimmät pukeutuivat uskaliaasti shortseihin, eikä suostunut vetämään jalkaansa kielitoimiston ehdottamia lyhöjä, vaikka sana oli muodostettu samaa logiikkaa käyttäen kuin englanniksikin, eli pätkäistyt pitkät housut, lyhöt.

Katsoin tässä iltana eräänä yhtä suosikkiohjelmaani, Hyvät ja huonot uutiset. Eräs panelisti muisteli kuulleensa, joko vitsinä tai paikkansapitävänä juttuna, että nakille oli ehdotettu sanaa ’lihalieriö’ ja toiselle svetisismille kielessämme eli kioski-sanalle nimitystä myymiö. Näin ollen nakkikioskin eli tuttavallisemmin snagarin katolla komeilisi ’lihalieriömyymiö’.

Ajan hermolla pysytellessäni törmäsin ’meitsieen’ joka on suomenkielinen vastine selfielle eli omakuvalle. Nyt maailmalla on levinnyt takapuolesta otetut omakuvat eli belfiet ja niistä on innostuttu meillä Suomessakin. Ehdotankin niistä käytettävän sanaa persiö. Samaan hengenvetoon ehdotan, että pitsibodya aletaan tästä lähtien kutsua nypläysruumioksi ja push up –liivejä tursoiksi.

Istuu kuin hanska

Syksyn alkaessa ilmoittaa tulostaan tulee tarve lisätä vaatetusta. Pieni mutta tärkeä asuste ovat hansikkaat, lapaset tai sormikkaat, sillä sormet palelevat yllättävän pian ja mikäs paukkupakkasilla sen mukavampaa, kuin mukavan pehmeät, mieluiten kotikutoiset, kunnon lapaset.

Pässinpökkimät tumput eivät kuitenkaan aina ole se parhain valinta käsien suojaksi, vaan jokaisella pitää olla myös esimerkiksi siisti nahkakäsineet. Ainakin autoillessa nahkainen käsine on turvallisempi, villatumpuilla kun ei saa pitävää otetta ratista.

Käsineissä on se vika, että useimmiten niitä on vain yksi, kun toinen on jäänyt jonnekin tai pudonnut taskusta. Koska minullakin kotona on useampi yksinäinen, piti suunnata käsinekauppaan ilmojen viilennyttyä.

Astuin pieneen kauppaan, joka oli erikoistunut päähineisiin, laukkuihin ja käsineisiin. Valikoimassa oli myös jokunen vyö ja sateenvarjo, eli kyse oli perinteisestä asustekaupasta. Myyjä tiedusteli, tarvitsisinko apua ja sanoin tarvitsevani mustat nahkakäsineet, ihan vuorittomat vaan.

Hän toi minulle sovitettavaksi parin, jonka hän sanoi, että pitäisi istua napakasti, kuin hansikkaan, hän hymähteli omalle ontuvalle vertauskuvalleen.

Käsine ei millään tahtonut soljahtaa käteeni kiskomisesta huolimatta. Myyjä vakuutti, että nahkahansikkaan tuli olla juuri sellainen ja että kyse oli oikeasta koosta. Hän ohjeisti minua seuraavin sanoin:

-         Vedä käteen pari kertaa, kyllä se siitä löystyy…

Joka kerta tämän jälkeen hansikkaita pukiessani minua jostain syytä hymyilyttää….

Jalkapallo – äiti –sanakirja IX

Filmata

Pelin aikana ei vain televisioryhmä ja urheilutoimittajat taltioi ottelua, vaan myös pelaajat filmaavat ahkerasti. Onkohan tullut jokin uusin versio älypuhelimesta, jonka kamera on näkymätön pieni nappi pelaajan rinnuksissa, sillä en ole kenenkään nähnyt pitävä mitään kameraa kädessään. Tuomarit useimmiten havaitsevat, mikäli joku taltio pelitapahtumia ja puhaltaa pelin poikki. Seurauksena tästä voi olla varoitus tai ainakin vapaapotku vastustajalle. Mielenkiintoista, että kaikki muut saavat rangaistuksetta kuvata ottelua, mutta pelaajat eivät.

Viimeistely ontuu

Kansainvälisin sukunimi kentällä on Viimeistely, sillä tuon niminen pelaaja on melkein joka joukkueessa. Harmi vain, että Viimeistely loukkaantuu joka ottelussa ja alkaa ontua. Vammat eivät kuitenkaan koskaan ole olleet vakavia, ja Viimeistely kuntoutuu aina seuraavaan otteluun. Vain alkaakseen ontua jälleen kerran.

Tulla sukille

Aikuisviihde, joka on ainakin virallisesti kielletty alaikäisiltä, sisältää paljon tulemista eri paikkoihin, rinnuksille, kasvoille ja niin edelleen. Jalkapallokentällä tullaan koko ajan sukille. Enpä haluaisi olla sen joukkueen huoltaja, jonka vastuulla peliasujen pyykkääminen on.

Moraalisesti arveluttavaksi tämän jatkuvan sukille tulemisen tekee myös se, että jalkapalloa seurataan ihan koko perheen voimin.

Jalkapallo - äiti -sanakirja VIII

 Kulma

Kulman antaminen on veikeä rituaali. Sitä valmistellaan tovi ja kun se sitten annetaan, voi se olla joko pitkä tai lyhyt. Vastustajan näkökulmasta voisi olla käytännöllisempää, mikäli toinen joukkue antaisi kulmansa lyhyinä, sillä mikäli niitä tulee samassa pelissä useampia, voi niiden kuljettaminen ja varastointi olla haasteellista. Ja keksiikö sitä sitten käyttöä kaikille saamilleen kulmille. Toisaalta, mistä niitä sitten pelissä tulee lisää, kun kentällä niitä on tasan neljä kappaletta.

Pystyjuoksu/seinäjuoksu/syvyysjuoksu

Kentällä voi tehdä ihan tavallisen juoksemisen lisäksi pystyjuoksun, seinäjuoksun ja syvyysjuoksun. Pystyssä pelaajat minun ymmärtääkseni juoksevat, joten tuo termi on tarpeeton, sillä kenenkään en ole makuulla nähnyt juoksevan. Seinäjuoksun luulisi sattuvan, ellei ole pomppulinnassa ja syvyysjuoksua ei voi kauaa harjoittaa, ellei ole asianmukaisia varusteita, sillä pohjassa on vaikea pysytellä ja hengittää pitää, ennemmin tai myöhemmin. Eikä kentällä ole niin paljoa vettä edes kaatosateella, että kovin syvälle pääsisi juoksentelemaan.

Pallon takana

Pelaaja voi olla joko pallon takana tai asettua pallon taakse. Piilosilla oloa en suosittele, sillä pelaajat ovat liian isoja tai pallo liian pieni, jotta sen taakse voisi luontevasti asettua. Selostajien olettaisin näin sanoessaan käyttäneen tajunnanlaajentimia tai vaihtoehtoisesti katsoneen Liisa Ihmemaassa –elokuvaa eläytyen siihen liian tiiviisti.

Jalkapallo – äiti –sanakirja VII

 Kakkospallo

Selostaja sanoo tuon tuostakin, ettei joku ehtinyt kakkospalloon. Työnantajana kyllä huolestuisin, sillä mikäli selostaja näkee pallon kahtena, on kyllä kiikarit ehtineet tyhjentyä. Luulin siitä vierähtänen jo tovin, kun selostamoon otettiin täydet kisakiikarit mukaan.

Kentän ulkopuolella kuulee puhuttavan kakkosvaihtoehdosta, joka on sitä ykköstä selkeästi huonompi. Jos kakkospalloa yrittää ymmärtää tämän avulla, tarkoittaa se sitä, että pelaaja tyytyy siihen huonompaan vaihtoehtoon, mikä tietenkin pelin voittamisen kannalta on täysin järjenvastainen valinta.

Kädestä pitäminen

Nappulafutiksessa pelinohjaaja voi varoituksen sijaan antaa pelaajalle hienosta käytöksestä vihreän kortin. Tällä tavoin kannustetaan jatkamaan hyvää käytöstä. Kun siirrytään pelaamaan ihan tosissaan, ei hyvästä käytöksestä enää palkita, vaan siitä aivan yllättäen rangaistaan. Niinkin hieno ja kaunis ele kuin kädestä pitäminen saa tuomarin viheltämään pilliin ja pahimmassa tapauksessa vilauttamaan keltaista korttia eli antamaan varoituksen.

Eikö mummi aikoinaan silittänyt pientä tuomarinalkua riittävästi, kun se ei lainkaan kestä sitä, että toisilla on mukavaa?

Siivota

Kentällä on selkeä järjestyksenpito, puolustajat siivoavat rangaistusalueen, maalinvahti maalinedustan. Mutta mahtaa olla sottaista muualla kentällä, sillä en ole koskaan kuullut keskikentän siivoamisesta. Toisaalta, miksi sitä pitää siivota, jos ei kukaan sitä sotke.

Hämmentävää on myös se, että siivoaminen pitää tapahtua pelin aikana, ei sen jälkeen. Ei meillä ainakaan siivota juhlien kuluessa vaan vasta pippaloiden päätyttyä.