Jo joutui armas aika

On taas se aika vuodesta, jolloin katson taakseni ja paketoin menneen lukuvuoden. Opetustyössä hienoa on se, että vaikka tietää, että joskus ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan, voi aina aloittaa alusta, uusien opiskelijoiden kanssa. Luonnollisestikin työssä tulee lukuisia onnistumisen tunteita, mutta joskus tuntuu, että pitäisi vaihtaa alaa. Ei siksi, että en viihtyisi työssäni, mutta kyllä tässä varmaan on peiliin katsomisen paikka, kun lukee terveystiedon kokeen ja kirjoitusten satoa. Tässä muutama helmi.

Vakiokysymyksenä kokeessa testaan opiskelijoiden terminologian hallintaa. Vastaukseksi riittää virkkeen, parin mittainen napakka vastaus. Kuten esimerkiksi prevalenssi, jolla tarkoitetaan jonkin taudin esiintyvyyttä väestössä tiettynä hetkenä tai ajanjaksona. Opiskelija oli hieman hajulla kirjoittaessaan että se ilmaisee sen määrän miehiä, jolla on jokin elintauti. Funktionaaliset elintarvikkeet, kuten esimerkiksi ksylitolipurukumi, on kuulemma se osa aivoista, joka säätelee libidoa.

Keliakiassa taas tärkeää on vältellä viljoja, missä opiskelija oli jo jonkin verran oikeassa, kunnes tämä täydensi vastaustaan esimerkillä: peruna. Oireina keliakiassa on huimaus ja pyörtyminen, jotka onneksi menevät ohi parissa tunnissa. Onneksi, enpä muuten tiennytkään.

Yhden opiskelijan huolenaiheena oli se, että runsas kuitujen syöminen aiheuttaa löysän vatsan ja voi saada vitamiinien yliannostuksen. Sokeri taas on ihan jees, sillä oikea määrä pitää puolustuskyvyn hyvässä kunnossa. Kuiduissa oli onneksi myös hyvä puoli, sillä karkeiden kuitujen syöminen putsaa hampaita.

Terveystiedossa tutustutaan myös tutkimustapoihin, kuten aineiston keruuseen, tulkintaan ja analysointiin. Opiskelijan näkemyksen mukaan aineistoa kerätään jakamalla lappuja, kuulustelemalla ja katselemalla pyöräilijöitä.

Tietämys sepelvaltimotaudeista on tärkeää, sillä onhan kyse yhdestä yleisestä terveyteemme vaikuttavista vakavista sairauksista ja kuolinsyistä. Opiskelija totesi, hämmentävän älykkäästi, että tauti voi johtaa kuolemaan, jolloin on liian myöhäistä muuttaa elintapojaan. Totta. Vinkkinä kuitenkin meille kaikille: hyvä tapa ehkäistä sepelvaltimotauteja on jahdata ruumiinosia mittanauhalla.

Ja viimeisenä kaikkivoivan nuoren näkemys siitä, kuinka elämää ei oikeastaan ole 25 vuotta täytettyään. Tehtävässä piti pohtia, miksi puolet 25-44 –vuotiaista liikkuu liian vähän?

Kun ihminen alkaa lähestyä eläkeikää hän alkaa tuntea ahdistusta ja saadakseen yhteyden henkisempää puoleen hän alkaa käydä kävelyllä aamuisin.

Seuraavan kerran avaan lukijoilleni lähemmin seksuaaliterveyden kiehtovaa maailmaa.

Iloa kieltenopiskeluun V: ruotsi-suomi –sanakirja

Ympäristöstä valveutuneena pitää oppilaitakin opastaa jätteiden kierrättämisestä. Yhdelle jos toisellekin sattuu välillä vahinko, jolloin jätteet ja jätökset menevät sekaisin. Kömmähdys on inhimillinen, eikä kovinkaan vakava, mutta kyllä se silti naurattaa, kun näen monen oppilaan perheen lajittelemassa jätöksiään. Vai ovatkohan he kaikki aikaansa edellä ja hankkineet kuivakäymälän, joka todellakin erottelee nesteet kiinteästä jo ihan (t)ulostusvaiheessa.

Ihminen peukaloi luontoa monellakin tavalla. Vähentääksemme hirvikolareita ja edistääksemme tieturvallisuutta maanteiden varsilla harjoitetaan vesakonmyrkytystä. Olikohan opiskelijalla mennyt vesakko, sly, ja vesikko, flodiller, sekaisin, kun hän ehdotti, että teiden varsilla harjoitetaan bäverförgiftning.

Keväisin moni kulottaa ja nurmikkopalojen riski kasvaa, samoin kuin kesäkuivalla pitää varoa avotulen tekoa. Jos kuitenkin vahinko sattuu, palokunnan sijaan opiskelija turvautuu järeämpiin keinoihin, ja ringer skyddskåren på plats.

Keväällä alkaa siitepölyallergikon aivastelu. Oireita voi vähentää, jos välttää att utsättas för sporer som flyger i luften, mikä on paljon tylsempää kuin opiskelijan ehdottama keino, jos vältellään altistumista ilmassa lentäville siittiöille.

Varmin keino tähän on varmaan sisätiloissa pysyttely. Kirjoituksissa oli tänä vuonna esitelty huoneisto, jonka tilat on helposti muunneltavia liukuovin. Seuraavaan asuntooni muuttaessani minäkin haluan kaapistot ja huoneet, joissa on lätt använda sliddörrar.

 

 

Kylttyyriä, kylttyyriä

Näin suomalaisuuden päivän kunniaksi vähän kulttuuria.

Suomen kielen kuuteen pakolliseen lukiokurssiin (kun siis on kyse toista kotimaista äidinkielenään puhuvien opinnot) sisältävät kurssin, jossa käsitellään kielen syntyä, historiaa, sukukieliä ja nykypäivää. Lisäksi tuo kurssi sisältää kurkistuksen teatterin, elokuvien ja musiikin maailmaan unohtamatta maalaustaidetta, kuvanveistoa, muotoilua ja arkkitehtuuria. Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä kurssissa kahlataan läpi suomalainen kirjallisuus, ihan Agricolan ABC-kiriasta lähtien (se todellakin kirjoitetaan noin).

Opiskelijat lukevat kurssin aikana kasan katkelmia ja tekstinäytteitä, minkä lisäksi jokainen lukee yhden romaanin kokonaan ja katsotaan jokin merkittävä suomalainen elokuva. Näiden pohjalta sitten opiskelijapolot raapustavat ajatuksiaan opettajapolon luettavaksi. Tässä muutama helmi:

Elokuvassa on uskottavalla tavalla onnistuttu kuvailemaan 1940-luvun tapahtumia, vaikka se tehtiin vasta 2005.

Jos saisin euron joka kerta, kun luen opiskelijan kynästä (tai siis aivoista) lähteneen viisauden siitä, kuinka ihmellistä on, että elokuvassa onnistutaan kuvaamaan aikaa, joka selkeästi eroaa sen tekoajankohdasta, olisin aika varakas opettaja.

Välillä tulee mieleen kysäistä näiltä kynäilijöiltä, miten ihmeessä on voitu tehdä leffoja vaikkapa Caesarista ja Kleopatrasta tai jopa elokuvia, jotka sijoittuvat tulevaisuuteen.

Tässä seuraava viisaus oppilaan luettua Veikko Huovisen kirjoittaman Veitikka-romaanin, joka kertoo Hitleristä:

Iäkkäämpien ihmisten ei tulisi lukea sitä, sillä he voivat ymmärtää kaiken väärin, sillä he eivät ole saaneet niin hyvää historianopetusta kuin me, jotka olemme käyneet historian kolmoskurssin.

Voi sitä nuoruuden kaikkivoipaisuutta ja uskoa siihen, että kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen aivot jollain tapaa surkastuvat, minkä vuoksi on suoranainen ihme, että keski-ikäisten ylipäätään annetaan kulkea vapaana, ymmärrystä vailla. Tätä käsitystä tukee pontevasti myös viimeinen esimerkkini, joka saa minut vakaasti harkitsemaan nuorison sananvapauden rajoittamista lailla. Näin eräs isänmaan toivo luettuaan Timo K Mukan romaanin Tabu:

Kirja sopii teini-ikäisille, sillä siinä on paljon erotiikkaa, josta vanhemmat ihmiset eivät ymmärrä mitään

I rest my case

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

lapseni halasi minua

monta kertaa päivässä

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

hän halusi tehdä kanssani kaikkea,

mitä minä tein

hän halusi minun tekevän hänen kanssaan kaikkea

mitä hän teki

 

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

lapseni kertoi minulle kaiken

mitä päivän aikana oli tapahtunut

hän kysyi minulta kaikesta

mikä askarrutti häntä

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

hän soitti minulle

kouluun mennessään

perille päästyään

välitunnilla

koulun loputtua

kotiin tultuaan

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

hän vastasi, kun minä soitin

 

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

nukuin yöni hyvin

sillä tiesin, että lapseni

nukkuu viereisessä huoneessa

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

lapseni nukahti ja heräsi minua ennen

hänellä oli aina puhtaat vaatteet

ja minä tiesin, mitä hänen huoneessaan oli.

 

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

en tiennyt, miten paljon lapsestaan

voi kantaa huolta

miten paljon lapsi voi

suututtaa

harmittaa

aiheuttaa huolta

 

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

kuvittelin lapseni kasvun myötä

huolenpidon vähenevän

itselläni helpottavan

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

unelmoin kaikesta, mitä hänestä voisi tulla

 

Mutta kun minusta tuli teinin äiti

minun on oltava onnellinen joka sanasta

hän minulle sanoo

joka kerrasta kun hän näyttää tarvitsevansa minua

Kun minusta tuli teinin äiti

aloin toivoa

että hänestä kasvaisi aikuinen

joka toivottavasti joskus ainakin olisi onnellinen

Ja kun minusta tuli teinin äiti

tajusin,

että lopun elämäni kannan huolta.

 

Tämän runon innoituksena tuosta linkistä löytyvä runo Ennen kuin minusta tuli äiti

Keisarin uudet vaatteet

Joskus me aikuiset lankeamme helmasyntiin ja teemme asioista vaikeampia kuin ne itse asiassa ovatkaan. Monimutkaistaminen on strategia, jolla me toivomme vaikuttavamme viisaammilta, etenkin, jos sanottavansa saa ilmaistua niin, ette se heti kaikille avaudu. Näin voimaannumme omasta erinomaisuudesta, kun samalla pelkäämme yllämme Damokleen miekan tavoin leijuvaa uhkaa siitä, että joku pitää meitä tyhmänä, jos sanomme asiat niin kuin ne pitäisi; selkein sanoin ja kristallinkirkkain sanakääntein. Onneksi me ole ainoita tähän sortuvia, vaan tähän syntiin lankeavat monet muutkin, vaikkakin totuuden nimissä on tunnustettava, että ainakin viranomaiset, kuten Kela, ovat viime vuosina panostaneet suuria summia tekstien ja tiedotteiden selkeyttämiseen asiasisällön siitä kärsimättä.

Itse asiassa asioiden selkeästi julkituominen vaatii sitä suurinta älykkyyttä, kielellistä lahjakkuutta ja horjumatonta itsetuntoa. Tämä viimemainittu monelta ohjeen laatijalta kuitenkin puuttuu, kun seuraa maailmaa ympärillään.

Tässä päivänä eräänä radiosta kuulutettiin koko kansalle, kuinka poliisi suorittaa nopeuden valvomista. Millä tavoin yksinkertaisemmalta olisi tuo tekstin laatia vaikuttanut, jos olisi sanonut vain, että poliisi valvoo nopeuksia?

Jos meitä naurattaa, kun meidän esi-isämme lankesivat hienostelun ja keikaroinnin kiroihin ja puhuivat kriisikryyneistä, kun koettivat tehdä vaikutuksen, emme huomaa malkaa silmässämme, kun maanalaisen pysäköintihallin puomin luona oleva lipukeautomaatin näytöltä voi lukea ”suoritetaan lipun tulostamista”. Eihän siinä tehdä muuta kuin tulostetaan lippua, perkele.

Näin itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa on jaettava erään opiskelijan taannoin kirkastama ajatus siitä, mikä merkitys metsällä on meille suomalaisille. Pitkän muun muassa paperi- ja puuteollisuutta käsittelevän esseen sijaan hän vastasi yhdellä virkkeellä: Me selvisimme sodasta, koska pystyimme piiloutumaan puunrunkojen taakse venäläisiltä.

Plug and play

Tapahtui joitakin vuosia sitten:

Päätin vihdoinkin päivittää laitteistoani ja ostaa Mp3-soittimen, lenkillä käydessäni kun korvalappustereoissa cd-levy ei oikein pidä töyssyistä ja tärinästä.

Pyörittelin kädessäni edullista muistitikun kokoista ja näköistä soitinta, kun viereen ilmestynyt myyjä ilmaisi selkein ilmein, että olen tekemässä virheen, suuren virheen. Hän nappasi hyllystä kaksi kertaa niin kalliin laitteen, paksuhkon pötkylän, ja tuikkasi sen minun käteeni. Kun mainitsin tuplasta hinnasta, hän palautti pallon sanomalla, että niin oli tuplasti muistiakin. En halunnut tuplasti muistia, halusin soittimen tallentavan kerrallaan pari levyllistä, sitten voisin tyhjentää sen ja ladata sinne uutta.

Rouva hyvä, tehän voitte ladata netistä tähän laitteeseen tuhansia kappaleita, myyjä ojensi minua.

Jätin kertomatta, että minulla on levyjä hyllyssä. Kokonaisia albumeita. Levyjä, jotka on tarkoitettu kuunneltaviksi kokonaisuudestaan. Joka kappaleella on paikkansa järjestyksessä. Halusin omistaa musiikkini konkreettisesti, en ykkösten ja nollien jonoja.

Avattuani pakkauksen, mikä sinänsä oli jo suoritus, sillä kovamuovinen kuori ei tahtonut antaa periksi edes fiskarsin kalanperkaussaksilla uhaten, päätin uhkarohkeasti koettaa käyttää soitintani heti. Myyjä oli ohjeistanut, että lapsikin osaisi käyttää soitinta, sen kun kytkee sen koneeseen ja seuraa ohjeita ruudulta.

Olen jo jonkun aikaa ollut sitä mieltä, että ilmaus ’lapsikin osaa’ tulisi muuttaa ’aikuinenkin osaa’ tokaisuksi, silloin se tarkoittaisi sitä, mitä se alun perin on tarkoittanut.

Nappasin soittimen päästä pienen suojuksen, jonka alta paljastui tietokoneeseen työnnettäväksi tarkoitettu uloke. Todellakin tarkoitettu. Kaksinkertaisen hintainen ja muistinen mötikkä oli myös tuplasti sen paksuinen, kuin se tikku, jonka olisin ostanut ihan omavalintaisesti. Se tikku olisi mennyt koneeseeni. Tämä ei. Koneeni usb-portti oli pienessä syvennyksessä (hieno design-yksityiskohta, oli tietokonetta kaupannut myyjä huomauttanut), jolloin paksuhko soittimeni ei mahtunut painumaan aivan pohjaan saakka, sen pää kosketti portin suuaukkoa juuri ja juuri.

Nappasin soittimen ja kuitin ja palasin siltä istumalta kauppaan. Kiitos. Palautan tämän ja vaihdan sen tuohon.

Myyjä ei ottanut kuuleviin korviinsa. Ongelma ratkeaisi kuulemma helposti, voisin ostaa pienen lisäkappaleen, 20 euroa, jonka toimisi koneeni ja soittimeni välikaapelina.

Soittimeni arvo oli siis noussut jo neljänneksen. Mutta kaapelin avulla se todellakin kytkeytyi tietokoneeseeni. Kytke ja käytä ominaisuudesta laite oli siis lisämaksusta lunastanut puolet. Jälkimmäistä se ei lunastanut.

Soitto kodinkoneliikkeeseen. Niin, teidän olisi pitänyt asentaa laitteen tukiohjelma, joka on pakkauksen mukana seuranneella levykkeellä.

Kiva kun kerroitte. Laitetta ostaessani minua evästettiin, että työnnä laite tietokoneesi usb-porttiin ja siinä kaikki. Loppu hoituu kuin itsestään.

Latasin apuohjelman ja liitin koneeseeni laitteen, joka roikkui typerän pikkuisen liitinpiuhan jatkeena. Sininen valo vilkahti lupaavasti. Se on hengissä. Tai oli. Valo vilkahti kerran ja sammui. Ajattelin antaa sen latautua rauhassa.

Kolme päivää, kolme yötä soitin roikkui koneestani. Ei vilkkunut valo, ei soittanut soitin.

Palasin kauppaan ja vaadin saada rahojani takaisin. Olihan laitteella vuoden takuu.

- On toki, rouva. Mutta laite on palautettava ehjässä alkuperäispakkauksessa kaikkine lisälaitteineen, ohjekirjoineen, levykkeineen ja muineen.

- Minä heitin pakkauksen roskikseen samana iltana kun avasin laitteen.

- Siinä tapauksessa emme voi antaa teille rahojanne takaisin.

- Tarkoitatte siis, että takuun voimassa olemiseksi minun tulisi säilyttää kaikki laitteiden pakkaukset koko takuuajan? Siis miettikää, miten paljon säilytystilaa kuluisi, jos säästäisi kaikkien pakkaukset, eikä tuosta ollut mitään mainintaa missään ohjekirjassa.

- Ei niin, mutta kun laite on latautunut ja otatte sen käyttöön, tulee teidän ensimmäiseksi rekisteröityä käyttäjäksi netin välityksellä laitevalmistajan omilla sivuilla. Tuolloin teidän tulee hyväksyä käyttö- ja takuuehdot, joissa lukee, että mahdolliset palautukset ainoastaan alkuperäispakkauksessa.

- Mutta kun laite ei latautunut, jolloin en voinut ottaa sitä käyttöön puhumattakaan siitä, että olisin rekisteröitynyt, mitä en kyllä ikimaailmassa tekisi. Haluan vain kuunnella musiikkia laitteen avulla.

- Teidän täytyy rekisteröityä, muuten laitteenne ei hae kolmen kuukauden välein valmistajan ilmaiseksi tarjoamia päivityksiä ja se lakkaa toimimasta.

- Eli minun täytyy huoltaa laite neljä kertaa vuodessa, sehän on useammin kuin autoni…

- niin, mutta rekisteröinnin jälkeen laite muistuttaa asiasta automaattisesti. Joten käyttö on helppoa. Plug and play.

Voi tuhruvalhakka

Näin ajan hermolla olevana henkilönä on paikallaan jakaa kanssanne pari sanaa sienistä. Sienikirjat jaottelevat sienet syötäviin ja syötäväksi kelpaamattomiin, eli käytännössä myrkyllisiin. Syötävät sienet arvostellaan tähdin niiden herkullisuuden perusteella, eli niitä on hyviä ja mitättömän makuisia. Yksinkertaisinta olisi varmaan jaotella ne herkullisiin ja pahoihin.

Vaikka sieniä ei tuntisikaan kovinkaan monta eikä halua käydä metsässä, jossa ilmatilasta kilpailevat muun muassa hirvikärpäset, voi sienikirjaa selailla ihan viihtymismielessä.

Arvuutella sopii, mitä sieniä niiden nimeämisestä vastaava ryhmä on nauttinut, kun he kokoontuvat nimeämään uusia lajikkeita. Onko parempaa viihdettä, kuin makustella nimiä, kuten outorisakas, röllirusokas, tarhakupponen tai loispiponen. Ulkonäöstä tai muista aistein havaittavista ominaisuuksista kertovat nimet kuten limanuljaska, haisunahikas, tihkutympönen, ryppynahakka tai ryhäpahkalakki. Mutta mitäpä on nimilautakunnan mielessä käväissyt, kun he ovat keksineet nimet kuten koiranpökkösieni, nuhrumyyränlakki tai himmihiippo?

Ja kokeilepa käyttää näitä voimasanojen sijaan, olen varma, että kuulijat hämmentyvät, kun varpaasi osuu kaapin jalkaan, etkä päräytäkään tavanomaista perkelettä, vaan päräytät voi turjantatti.

Sieniä ei kuitenkaan poimita nimen perusteella, vaan siihen vaikuttavat ihan muut seikat. Helppo nyrkkisääntö on muistaa, että kaikki sienet ovat syötäviä, ainakin kerran.

ps. En kuitenkaan kehoita ketään noudattamaan yksinkertaista sääntöäni, vaan muista, että jos olet epävarma, jätä sienet metsään ja mene vaikka kirjastoon.