Tähän blogiin kirjoitan ajatuksia elämän mielettömyydestä tai mielekkyydestä ja jaan matkan varrella mukaani tarttuneita juttuja, jotka ovat huvittaneet, lohduttaneet, ärsyttäneet tai muulla tapaa liikauttaneet minua.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti


Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

lapseni halasi minua

monta kertaa päivässä

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

hän halusi tehdä kanssani kaikkea,

mitä minä tein

hän halusi minun tekevän hänen kanssaan kaikkea

mitä hän teki

 

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

lapseni kertoi minulle kaiken

mitä päivän aikana oli tapahtunut

hän kysyi minulta kaikesta

mikä askarrutti häntä

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

hän soitti minulle

kouluun mennessään

perille päästyään

välitunnilla

koulun loputtua

kotiin tultuaan

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

hän vastasi, kun minä soitin

 

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

nukuin yöni hyvin

sillä tiesin, että lapseni

nukkuu viereisessä huoneessa

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

lapseni nukahti ja heräsi minua ennen

hänellä oli aina puhtaat vaatteet

ja minä tiesin, mitä hänen huoneessaan oli.

 

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

en tiennyt, miten paljon lapsestaan

voi kantaa huolta

miten paljon lapsi voi

suututtaa

harmittaa

aiheuttaa huolta

 

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

kuvittelin lapseni kasvun myötä

huolenpidon vähenevän

itselläni helpottavan

Ennen kuin minusta tuli teinin äiti

unelmoin kaikesta, mitä hänestä voisi tulla

 

Mutta kun minusta tuli teinin äiti

minun on oltava onnellinen joka sanasta

hän minulle sanoo

joka kerrasta kun hän näyttää tarvitsevansa minua

Kun minusta tuli teinin äiti

aloin toivoa

että hänestä kasvaisi aikuinen

joka toivottavasti joskus ainakin olisi onnellinen

Ja kun minusta tuli teinin äiti

tajusin,

että lopun elämäni kannan huolta.

 
Tämän runon innoituksena tuosta linkistä löytyvä runo Ennen kuin minusta tuli äiti