Keisarin uudet vaatteet

Joskus me aikuiset lankeamme helmasyntiin ja teemme asioista vaikeampia kuin ne itse asiassa ovatkaan. Monimutkaistaminen on strategia, jolla me toivomme vaikuttavamme viisaammilta, etenkin, jos sanottavansa saa ilmaistua niin, ette se heti kaikille avaudu. Näin voimaannumme omasta erinomaisuudesta, kun samalla pelkäämme yllämme Damokleen miekan tavoin leijuvaa uhkaa siitä, että joku pitää meitä tyhmänä, jos sanomme asiat niin kuin ne pitäisi; selkein sanoin ja kristallinkirkkain sanakääntein. Onneksi me ole ainoita tähän sortuvia, vaan tähän syntiin lankeavat monet muutkin, vaikkakin totuuden nimissä on tunnustettava, että ainakin viranomaiset, kuten Kela, ovat viime vuosina panostaneet suuria summia tekstien ja tiedotteiden selkeyttämiseen asiasisällön siitä kärsimättä.

Itse asiassa asioiden selkeästi julkituominen vaatii sitä suurinta älykkyyttä, kielellistä lahjakkuutta ja horjumatonta itsetuntoa. Tämä viimemainittu monelta ohjeen laatijalta kuitenkin puuttuu, kun seuraa maailmaa ympärillään.

Tässä päivänä eräänä radiosta kuulutettiin koko kansalle, kuinka poliisi suorittaa nopeuden valvomista. Millä tavoin yksinkertaisemmalta olisi tuo tekstin laatia vaikuttanut, jos olisi sanonut vain, että poliisi valvoo nopeuksia?

Jos meitä naurattaa, kun meidän esi-isämme lankesivat hienostelun ja keikaroinnin kiroihin ja puhuivat kriisikryyneistä, kun koettivat tehdä vaikutuksen, emme huomaa malkaa silmässämme, kun maanalaisen pysäköintihallin puomin luona oleva lipukeautomaatin näytöltä voi lukea ”suoritetaan lipun tulostamista”. Eihän siinä tehdä muuta kuin tulostetaan lippua, perkele.

Näin itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa on jaettava erään opiskelijan taannoin kirkastama ajatus siitä, mikä merkitys metsällä on meille suomalaisille. Pitkän muun muassa paperi- ja puuteollisuutta käsittelevän esseen sijaan hän vastasi yhdellä virkkeellä: Me selvisimme sodasta, koska pystyimme piiloutumaan puunrunkojen taakse venäläisiltä.

Plug and play

Tapahtui joitakin vuosia sitten:

Päätin vihdoinkin päivittää laitteistoani ja ostaa Mp3-soittimen, lenkillä käydessäni kun korvalappustereoissa cd-levy ei oikein pidä töyssyistä ja tärinästä.

Pyörittelin kädessäni edullista muistitikun kokoista ja näköistä soitinta, kun viereen ilmestynyt myyjä ilmaisi selkein ilmein, että olen tekemässä virheen, suuren virheen. Hän nappasi hyllystä kaksi kertaa niin kalliin laitteen, paksuhkon pötkylän, ja tuikkasi sen minun käteeni. Kun mainitsin tuplasta hinnasta, hän palautti pallon sanomalla, että niin oli tuplasti muistiakin. En halunnut tuplasti muistia, halusin soittimen tallentavan kerrallaan pari levyllistä, sitten voisin tyhjentää sen ja ladata sinne uutta.

Rouva hyvä, tehän voitte ladata netistä tähän laitteeseen tuhansia kappaleita, myyjä ojensi minua.

Jätin kertomatta, että minulla on levyjä hyllyssä. Kokonaisia albumeita. Levyjä, jotka on tarkoitettu kuunneltaviksi kokonaisuudestaan. Joka kappaleella on paikkansa järjestyksessä. Halusin omistaa musiikkini konkreettisesti, en ykkösten ja nollien jonoja.

Avattuani pakkauksen, mikä sinänsä oli jo suoritus, sillä kovamuovinen kuori ei tahtonut antaa periksi edes fiskarsin kalanperkaussaksilla uhaten, päätin uhkarohkeasti koettaa käyttää soitintani heti. Myyjä oli ohjeistanut, että lapsikin osaisi käyttää soitinta, sen kun kytkee sen koneeseen ja seuraa ohjeita ruudulta.

Olen jo jonkun aikaa ollut sitä mieltä, että ilmaus ’lapsikin osaa’ tulisi muuttaa ’aikuinenkin osaa’ tokaisuksi, silloin se tarkoittaisi sitä, mitä se alun perin on tarkoittanut.

Nappasin soittimen päästä pienen suojuksen, jonka alta paljastui tietokoneeseen työnnettäväksi tarkoitettu uloke. Todellakin tarkoitettu. Kaksinkertaisen hintainen ja muistinen mötikkä oli myös tuplasti sen paksuinen, kuin se tikku, jonka olisin ostanut ihan omavalintaisesti. Se tikku olisi mennyt koneeseeni. Tämä ei. Koneeni usb-portti oli pienessä syvennyksessä (hieno design-yksityiskohta, oli tietokonetta kaupannut myyjä huomauttanut), jolloin paksuhko soittimeni ei mahtunut painumaan aivan pohjaan saakka, sen pää kosketti portin suuaukkoa juuri ja juuri.

Nappasin soittimen ja kuitin ja palasin siltä istumalta kauppaan. Kiitos. Palautan tämän ja vaihdan sen tuohon.

Myyjä ei ottanut kuuleviin korviinsa. Ongelma ratkeaisi kuulemma helposti, voisin ostaa pienen lisäkappaleen, 20 euroa, jonka toimisi koneeni ja soittimeni välikaapelina.

Soittimeni arvo oli siis noussut jo neljänneksen. Mutta kaapelin avulla se todellakin kytkeytyi tietokoneeseeni. Kytke ja käytä ominaisuudesta laite oli siis lisämaksusta lunastanut puolet. Jälkimmäistä se ei lunastanut.

Soitto kodinkoneliikkeeseen. Niin, teidän olisi pitänyt asentaa laitteen tukiohjelma, joka on pakkauksen mukana seuranneella levykkeellä.

Kiva kun kerroitte. Laitetta ostaessani minua evästettiin, että työnnä laite tietokoneesi usb-porttiin ja siinä kaikki. Loppu hoituu kuin itsestään.

Latasin apuohjelman ja liitin koneeseeni laitteen, joka roikkui typerän pikkuisen liitinpiuhan jatkeena. Sininen valo vilkahti lupaavasti. Se on hengissä. Tai oli. Valo vilkahti kerran ja sammui. Ajattelin antaa sen latautua rauhassa.

Kolme päivää, kolme yötä soitin roikkui koneestani. Ei vilkkunut valo, ei soittanut soitin.

Palasin kauppaan ja vaadin saada rahojani takaisin. Olihan laitteella vuoden takuu.

- On toki, rouva. Mutta laite on palautettava ehjässä alkuperäispakkauksessa kaikkine lisälaitteineen, ohjekirjoineen, levykkeineen ja muineen.

- Minä heitin pakkauksen roskikseen samana iltana kun avasin laitteen.

- Siinä tapauksessa emme voi antaa teille rahojanne takaisin.

- Tarkoitatte siis, että takuun voimassa olemiseksi minun tulisi säilyttää kaikki laitteiden pakkaukset koko takuuajan? Siis miettikää, miten paljon säilytystilaa kuluisi, jos säästäisi kaikkien pakkaukset, eikä tuosta ollut mitään mainintaa missään ohjekirjassa.

- Ei niin, mutta kun laite on latautunut ja otatte sen käyttöön, tulee teidän ensimmäiseksi rekisteröityä käyttäjäksi netin välityksellä laitevalmistajan omilla sivuilla. Tuolloin teidän tulee hyväksyä käyttö- ja takuuehdot, joissa lukee, että mahdolliset palautukset ainoastaan alkuperäispakkauksessa.

- Mutta kun laite ei latautunut, jolloin en voinut ottaa sitä käyttöön puhumattakaan siitä, että olisin rekisteröitynyt, mitä en kyllä ikimaailmassa tekisi. Haluan vain kuunnella musiikkia laitteen avulla.

- Teidän täytyy rekisteröityä, muuten laitteenne ei hae kolmen kuukauden välein valmistajan ilmaiseksi tarjoamia päivityksiä ja se lakkaa toimimasta.

- Eli minun täytyy huoltaa laite neljä kertaa vuodessa, sehän on useammin kuin autoni…

- niin, mutta rekisteröinnin jälkeen laite muistuttaa asiasta automaattisesti. Joten käyttö on helppoa. Plug and play.

Voi tuhruvalhakka

Näin ajan hermolla olevana henkilönä on paikallaan jakaa kanssanne pari sanaa sienistä. Sienikirjat jaottelevat sienet syötäviin ja syötäväksi kelpaamattomiin, eli käytännössä myrkyllisiin. Syötävät sienet arvostellaan tähdin niiden herkullisuuden perusteella, eli niitä on hyviä ja mitättömän makuisia. Yksinkertaisinta olisi varmaan jaotella ne herkullisiin ja pahoihin.

Vaikka sieniä ei tuntisikaan kovinkaan monta eikä halua käydä metsässä, jossa ilmatilasta kilpailevat muun muassa hirvikärpäset, voi sienikirjaa selailla ihan viihtymismielessä.

Arvuutella sopii, mitä sieniä niiden nimeämisestä vastaava ryhmä on nauttinut, kun he kokoontuvat nimeämään uusia lajikkeita. Onko parempaa viihdettä, kuin makustella nimiä, kuten outorisakas, röllirusokas, tarhakupponen tai loispiponen. Ulkonäöstä tai muista aistein havaittavista ominaisuuksista kertovat nimet kuten limanuljaska, haisunahikas, tihkutympönen, ryppynahakka tai ryhäpahkalakki. Mutta mitäpä on nimilautakunnan mielessä käväissyt, kun he ovat keksineet nimet kuten koiranpökkösieni, nuhrumyyränlakki tai himmihiippo?

Ja kokeilepa käyttää näitä voimasanojen sijaan, olen varma, että kuulijat hämmentyvät, kun varpaasi osuu kaapin jalkaan, etkä päräytäkään tavanomaista perkelettä, vaan päräytät voi turjantatti.

Sieniä ei kuitenkaan poimita nimen perusteella, vaan siihen vaikuttavat ihan muut seikat. Helppo nyrkkisääntö on muistaa, että kaikki sienet ovat syötäviä, ainakin kerran.

ps. En kuitenkaan kehoita ketään noudattamaan yksinkertaista sääntöäni, vaan muista, että jos olet epävarma, jätä sienet metsään ja mene vaikka kirjastoon.

Rahani ovat turvassa

Satuimme muuttamaan, koko perhe, lapsinemme lampainemme kaupungin yhdeltä laidalta toiselle. Välimatkaa kertyi, ei nyt ihan hirmuisesti, mutta kuitenkin niin, etten enää toimittanut asioitani samoissa paikoissa kuin aikaisemmin.

Uuden pankkikonttorin kanssa tein tuttavuutta, kun jokin aika muutostamme olin aikeissa nostaa tilitä rahaa. Lapsen rahaa, lapsen tililtä, johon ei ollut verkkopankkitunnuksia eikä pankkikorttiakaan.

Ojensin kortin, jossa tilinumero oli, tiskin yli virkailijalle. Viisikymmentä, kiitos. Selitin nostopyyntöni jatkeeksi, että pojalle olisi määrä ostaa oma kännykkä. Hän oli säästänyt sitä varten. Virkailija katsahti vieressäni seisovaan reiluun metrinmittaan, joka oli odottanut uutta puhelinta iät ajat.

-          Saisinko henkilökortin?

-          Ei pojalla sellaista ole, hänhän on vasta kymmenen. Tässä on ajokorttini.

Nainen tuskin vilkaisi siihen.

-          onko teillä oikeus käyttää poikanne tiliä?

-          olen hänen äitinsä, sopersin hämmentyneenä.

-          niin ehkä olette, mutta onko teillä tilin käyttöoikeus?

-          Poika on tässä, kysykää häneltä saanko käyttää hänen tiliään…

-          Rouva hyvä, poikahan ei voi todistaa olevansa teidän poikanne, hänellähän ei ollut henkilötodistusta

Tämä on nyt varmaan se kerta elämässä, kun pääsen piilokameraan. Tämän täytyy olla pilaa.

-          Siis minä olen rouva FF, tässä on ajokorttini, ja hän on poikani, jonka tilitä nostamme 50 euroa. Edellisen konttorin kanssa ei koskaan ollut ongelmaa.

-          Niin, koneelta näkyy, että tili on avattu kaupungin toisessa konttorissa.

-          Kyllä minulla on oikeus tiliin…

-          Silloin se on täytynyt kirjata tilinaukaisuehtoihin, mutta siitä olisi pitänyt laittaa merkintä myös tietokantaan. Nyt minun täytyy tarkistaa tämä teidän omasta konttoristanne.

-          Omasta?

-          Niin, se on teidän konttorinne, jonne tämä tili on. Asiapaperit ovat siellä.

-          Me olemme muuttaneet ja tämä on nyt meitä lähinnä oleva saman pankin konttori, eli uusi pankkimme.

Koetin hymyillä ja jatkoin

-          Voisiko sen nyt tarkistaa, vaikka soittamalla.

-          Teidän pitää mennä sinne konttoriin ja pyytää heitä siirtämään asiapaperit meille sekä tekemään merkinnän käyttöoikeudesta.

-          En minä voi lähteä kaupungin toiselle laidalle, haluan vain nostaa rahan.

-          No, soitetaan sitten, vaikkei se lainkaan kuuluu toimenkuvaani….

…teidän konttoristanne sanottiin, että tilisopimuksessa on merkitty käyttöoikeuden haltijoiksi pojan, tilinomistajan molemmat vanhemmat.

-          Loistavaa, voin siis nostaa rahat.

-          Koneella ei käyttöoikeus kuitenkaan näy, joten tarvitsemme alkuperäiset paperit.

-          Voisiko ne pyytää ihan samalla, vaikkapa puhelimitse, ehdotin.

-          Se ei onnistu sitten alkuunkaan, koska asiapaperin siirto tehdään omasta pankistanne. Teidän täytyy käydä siellä….älkääkä unohtako ottaa toista käyttöoikeuden haltijaa mukaanne.

-          Täytyykö miehenikin olla paikalla?

-          Niin, kyllä teidän molempien pitää käydä siellä.

-          Jos minä sitten käyn hakemassa ne paperit, sanoin alistuneesti

-          Ei rouva, te käytte siellä vain pyytämässä papereiden siirtoa, sitten ne lähetetään tänne meille, suoraan pankista pankkiin, eihän niitä papereita voi antaa kuljeskelemaan ihan missä vain.

-          Missä vain? Nehän ovat minun tilini asiakirjoja---

Kyllä tämä sähköisessä yhteiskunnassa asiointi on sitten näppärää…

Vasenkätinen

Ostin taannoin melken kaiken tarvitsemani pienestä lähikaupasta, jonka selkeä etulyöntiasema oli eritoten sen pullopalautusautomaatti, jolle harvemmin oli jonoa. Iästään huolimatta automaatti on puhdas ja siisti ja, kas-kas, siinä on syöttöaukon luona sellainen nuppi, johon kassin saa toisesta kahvastaan mukavasti roikkumaan. Ihana kauppa, ihana automaatti: ei jonoja ja automaatissa tuo nuppi kassinkahvaa varten.

Niinpä kerran ajattelin palauttaa pulloja juuri kyseiseen kauppaan. Kävelin tyhjälle automaatille, ripustn kassin toisesta korvastaan siihen nuppuun. Asetan automaatin suuaukolle ensimäisen pullon, joka häviää koneen sisuksiin.

Hälyhälyhälyhäly!

Ujellus täyttää koko kaupan eteisen ja katselen hämmentyneenä ympärilleni. Takahuoneesta tulee nuorukainen, joka aukaisee avaimellaan automaatin etuseinän, painaa kuittausnappia ja sanoo, että pulloni oli mennyt poikittain ja aiheuttanut hälytyksen. Soperran hämilläni kiitokseni avusta ja jatkan seuraavan kanssa, paremmalla onnella.

Hälyhälyhäly!

Pullohuoneen ovi aukeaa, ja samainen nuorimies tulee automaatille. Samat liikkeet, auki, kuittaus ja kiinni.

-         Siellä oli taas pullo poikittain.

Sanottuaan tämän hän kääntyy ympäri ja huomaan hänen vaihtavan paljonpuhuvan silmäyksen kassalla istuvan tytön kanssa.

Laitan varovasti seuraavan pullon automaattiin.

Hälytys!

Huomaan pojan jättäneen oven perässään auki, ja tiedän hänen odottavan sen lähettyvillä. Tällä kertaa hän ei jätä mitään sattuman varaan, montako pulloa, hän kysyy, kirjoittaa niistä kuitin, ottaa muovipussini ja alkaa syöttää niitä koneeseen. Lähden kärryjä kohti, mutta en voi olla hidastelematta ja vaivihkaa katsomatta, kuinka hän onnistuu tehtävässään. Niinpä tietysti, selvisihän se, riennän takaisin automaatille, tunsin, että minun on saatava selittää, saatava osakseni ymmärrystä, vika ei todellakaan ole minussa.

Olen yleensä palauttanut pulloni automaattiin, johon ne syötetään joko pystyasennossa tai makuulla automaattiin, jonka suuaukolta liukuhihna sieppaa ne mukaansa. Tämän automaatin suuaukko on viistosti oikealle. Kun asetat oikealla kädelläsi pullon seisomaan suuaukolle, pyörähtää siinä käyntiin pyörivä pohja, joka vastapäivään pyöriessään siirtää pullo eteenpäin liukuhihnalle, joka sitten vie ne ties minne.

- Anteeksi, napautan poikaa olkaan, vika ei todellakaan ole minussa, vaan teidän koneessanne. Hän katsahtaa minuun kysyvästi, - niin, jatkan, koneessanne, tai siis lähinnä sen syöttöaukossa ja tuossa vastapäivään pyörivässä alustassa. Minä näet olen vasenkätinen.

- Anteeksi?

- Olen vasenkätinen!!

- So what, poika tuhahtaa, luulee minun olevan kajahtanut.

Hän pyöräyttää silmämuniaan niin että valkuaiset näkyvät ja kassan tyttö hihittää avoimesti.

- Siis vika on koko tässä maailmassa, ääneni kiristyy, siinä, että automaattiin on syötettävä pullot oikealla kädellä, jotta ne eivät tukkisi sitä. Vika on siinä, huudan, että en saa korkkiruuvilla auki viinipulloa, koska olen vasenkätinen, minun on aukaistava säilykepurkkini peruuttamalla avaajalla, imuroidessani en voi käyttää suulakkeen jalkapainikkeita vaihtamatta ensin imurin letkua toiseen käteeni, sitten takaisin ja sitten voin jatkaa töitäni, ääneni kantautuu kaupan joka kolkkaan, - musiikkitunnilla jouduin soittamaan triangelia muiden saadessa koettaa kitaraa, käsitöissä punoin helmiä opettajan ollessa kykenemätön opastamaan neulomisessa!

Kävin samassa myymälässä vasta puolen vuoden kuluttua. Automaatin vieressä oli lappu, pulloja ei saa syöttää vasemmalla kädellä.

Tiedoksenne, vasemmasta kädestä löytyy myös keskisormi. 

Puhelimessa XIII

-          haloo?

-          lehtitalosta soitellaan hyvää iltaa

-          iltaa…

-          Näin uuden vuoden alkajaisiksi meillä on tarjous, joka annetaan vain kaikista uskollisimmille ja hyville asiakkaillemme…

-          hyville asiakkaille?

-          …lahjalehteä vain 0 euroa, lisäksi tilaajalahjana..

-          niin minähän en ole pettänyt miestäni, joten sillä mittarilla minua voi kutsua uskolliseksi …mutta minua ihmetyttää vain se seikka, miten tällainen tieto voi kantautua teidän korviinne?

-          E-ee, tuota tämä siis on ihan myyntipuhe, jonka me esitämme kaikille asiakasrekisterissä oleville hyville asiakkaillemme.

-          No, siitä hyvyydestä voidaan olla monta mieltä, sillä lopetan tämän puhelun töykeästi katkaisemalla sen nyt.

….tuuttuuttuut….

Vai että hyvälle asiakkalle, mikä helvetin hyvä asiakas? Sellainen, joka muistaa kastella kukkansa etteivät ne kuole, sellainen, joka harjaa hampaansa ja maksaa veronsa, sellainen, joka ei pysäköi inva-paikalle luvatta, sellainen joka ei lyö lapsiaan, sellainen joka ei vittuile liikenteessä…. 

Pelottavinta tässä on se, että millaista asiakasrekisteriä lehtimyyjät oikein ylläpitävät ja miten he tietonsa sinne onkivat. Vai onko kyse pelkästä sattumanvaraisesta uhkarohkeasta teosta soittaa ventovieraille ja väittää näiden olevan yhtä sun toista sen kummemmin taustoja tarkistamatta?

Onneksi kissa vei kielen

Tyttäreni istui linja-autossa, kun siihen nousi perhe: isä edeltä, hänen perässään neljä punaposkista ja iloa uhkuvaa tenavaa ja äiti viimeisenä, tarkistamassa, ettei kukaan jäänyt kyydistä. He istuutuivat bussin peräosaan, josta kantautui lasten äänet, kun he innoissaan juttelivat kaupunkiretkestään ja kyselivät kaikkea, mitä sattuivat linja-auton suurista sivuikkunoista näkemään.

Auton keskivaiheilla istuva tyttäreni terästi korviaan, kun hänen takanaan istuva keski-ikäinen pariskunta aloitti keskinäisen paheksunnan jo perheen noustessa autoon kauppatorin päätepysäkiltä. Vaimo ilmaisi pelkonsa siitä, että nuo istuutuvat heidän taakseen mekastamaan ja mies täydensi, että tietenkin ne istuvat vielä päätepysäkille asti, jolloin edes loppumatkasta ei saa rauhaa.

Tytär oli perheen noustessa autoon tuntenut lämpimän läikähdyksen sisällään, kun mieleen tulvahtivat kaikki ne muistot, kun hän itse isosiskona oli luotsannut nuorempia sisaruksiaan ja kuinka mukavia sinänsä yksinkertaisetkin retket olivat perheen kanssa olleet.

Nyt hän ei ollut uskoa korviaan, mutta tyytyi mulkaisemaan olkansa yli, kuin ilmaistakseen mielipiteensä siitä, millä tavoin nuo muutamat sanat olivat pilanneet tuon pienen hetken, joka oli valaissut kuin kevätaurinko hänen lauantaisen aamupäivänsä.

Autosta noustessaan tyttäreni harmitteli, että ei keksinyt mitään sanottavaa ja että oli liian hyväkäytöksinen mitään sanoakseen.

Miltäpä olisi kuulostanut, jossa hän olisi sanonut takanaan istuvalle pariskunnalle, että nämä veivät sanat hänen suustaan. Pariskunnan noustessa autoon hän oli ajatellut, että toivottavasti nämä eivät istuudu hänen taakseen eivätkä ainakaan matkustaisi yhtä pitkälle kuin hän.

Mutta onneksi kissa vei hänen kielensä, jolloin ainoa, joka linja-autossa ei osannut käyttäytyä, oli tuo keski-ikäinen pariskunta.

Lähellä sydäntäni

Lapsuudessani herkut, kuten ilmakuivattu kinkku, aurinkokuivatut tomaatit ja niin edelleen olivat asioita, joista ainakaan minulla ei ollut mitään käsitystä. Nyt näitä ja paljon muuta saa jokaisen kaupan hyllystä, monta eri merkkiä. Jo pelkkä vilkaisu vaikkapa oliivisäilykehyllyyn antaa mainion kuvan siitä, että kaukaiset herkut eivät tunnut kovin kaukaisia tai millään tapaa eksoottisia. Valinnan varaa on metritolkulla. Vihreitä, mustia, ruskeita, kivellisiä, kivettömiä, suolavedessä, öljyssä, luomuna, siivuina, säilykepurkissa, lasipurkissa, täytteellä tai ilman. Täytevahitoehtojakin on lukuisia manteleista sitruunaan, paprikasta anjovikseen.

Uutena trendinä on jo jonkin aikaa ollut lähiruoka, jota ympäristöstä huolta kantava kuluttaja on tietoisesti ryhtynyt ostamaan.  Minun lapsuudessani käsitys lähiruoasta olisi tuntunut huvittavalta, sillä kaikki oli lähellä tuotettua. Mikäli matkaili koto-Suomessa, oli yksi matkan hienouksista se, että sai tutustua sikäläisiin herkkuihin ja maistella vaikkapa paikallisen leipomon leipää, joka maistui ihan erilaiselta kuin se, johon kotona oli tottunut. Vielä 90-luvulla muistan tuoneeni tuliaisina Savoon suunnatulta matkalta Olvin panimotuotteita, joita ei kotipaikkakunnallani saanut kuin harvoista ja valituista erikoisliikkeistä. Osa hohdosta on jäi sinne jonnekin hamaan menneisyyteen, kun nykyään kaikkea saa kaikkialta.

Onneksi tämä kehitys on kääntynyt päinvastaiseen suuntaan, kun lähituotteissa kuluttajaa puhuttavat ekologisuus, trenditietoisuus ja ainutlaatuisuus. Laadusta nauttiva kuluttaja pitää huolen siitä, että hänen ruokapöydässään komeilevat lähileipomon leivät, naapuripitäjässä kasvatettujen kanojen munat, parinkymmenen kilometrin säteellä tuotettu sianliha.

Minusta tässä ei ole mitään uutta, ihmeellistä taikka edes haastetta, sillä olen jo vuosia toteuttanut ostokäyttäytymisessäni lähiajattelua: ostan kahvini, banaanit ja ananakset kulman takan olevasta lähikaupasta, polttoaineen autooni korttelin päässä olevalta huoltoasemalta ja makeannälän iskiessä kotimaista suklaata viereiseltä kioskilta. Kuka sanoi, että eettinen kuluttaminen olisi vaikeaa?

Hankkisinko hevosen?

Ala-asteen viimeisimmillä luokilla mielenkiinto kaikkeen tuhmaan heräsi. Kaksimielisyyksiin viittaaville sanoille hihiteltiin, mutta ei niitä kukaan oikein ääneen uskaltanut lausua. Englannin opiskelun aloittaminen ajoittui tuohon samaan ajankohtaan. Yksi huvittelumuoto oli kirjoittaa paperille englanniksi tokaisu, jonka sitten pyysi pahaa-aavistamattoman uhrin lukemaan ääneen. Tai kääntämään suomesta englanniksi, tähän tapaan: Mikä on merisäilyke englanniksi? Sea tin.

Sana kuulosti ainakin meidän alapääviritteisiin korviimme selkeästi siittimeltä. Vähemmän tuhma oli ”Jättäkää se, pojat!” , jota vastasi kohdekielellä ”Leave it, boys!”, mikä tietenkään ei monenkaan kohdalla ollut ajankohtainen juttu, kun rintaliivejä ei kymmenkesäinen vielä tarvinnut.

Huumorintaju kehittyi ja hienostui yläasteelle siirryttäessä. Tällöin suorat alapääviittaukset eivät enää olleet ainoita nauruhermoja kutkuttavia juttuja. Nyt repertoaariin tuli myös älyä haastavat kielileikit:

·         How many boys? = Koira meni pois

·         How many windows? = Koira meni ikkunasta.

Musiikkitietämystä hyödynnettiin kääntämällä laulujen nimiä seuraavasti:

·         I’m Getting Sentimental Over You = Saan sentin kettinkiä ylitseni

·         House of the Rising Sun = Riisitautisen pojan housut

Sitten lopulta lukiossa älyn leikki ja kielellinen tietämys tiivistyivät kristallinkirkkaaksi, viiltäväksi huumoriksi, jonka koimme avautuvan vain harvoille ja valituille, olihan se meidän kaikkitietävien, elämänsä huippuhetkiä elävien aivojemme tuotos.

-          Jos hankkisin ravihevosen, arvaa mikä sen nimeksi tulisi?

-          No?

-          Mastur Boy

uomesta englanniksi, tähän tapaan: Mikä on merisäilyke englanniksi? Sea tin.

Sana kuulosti ainakin meidän alapääviritteisiin korviimme selkeästi siittimeltä. Vähemmän tuhma oli ”Jättäkää se, pojat!” , jota vastasi kohdekielellä ”Leave it, boys!”, mikä tietenkään ei monenkaan kohdalla ollut ajankohtainen juttu, kun rintaliivejä ei kymmenkesäinen vielä tarvinnut.

Huumorintaju kehittyi ja hienostui yläasteelle siirryttäessä. Tällöin suorat alapääviittaukset eivät enää olleet ainoita nauruhermoja kutkuttavia juttuja. Nyt repertoaariin tuli myös älyä haastavat kielileikit:

·         How many boys? = Koira meni pois

·         How many windows? = Koira meni ikkunasta.

Musiikkitietämystä hyödynnettiin kääntämällä laulujen nimiä seuraavasti:

·         I’m Getting Sentimental Over You = Saan sentin kettinkiä ylitseni

·         House of the Rising Sun = Riisitautisen pojan housut

Sitten lopulta lukiossa älyn leikki ja kielellinen tietämys tiivistyivät kristallinkirkkaaksi, viiltäväksi huumoriksi, jonka koimme avautuvan vain harvoille ja valituille, olihan se meidän kaikkitietävien, elämänsä huippuhetkiä elävien aivojemme tuotos.

-          Jos hankkisin ravihevosen, arvaa mikä sen nimeksi tulisi?

-          No?

-          Mastur Boy

Puhelimessa XII

-  haloo?

-          mediatalosta Irma tässä hei, ja olitko ihan itse puhelimessa, no sepä hyvä kun semmosella asialla lähdin tässä tavoittelemaan, että olit vastannut verkossa kyselyymme, jossa voi voittaa lahjakortin.

-          ai olinko, en muista, mutta kiva kun voitin…

-          niin, eihän sitä kaikkea voi muistaa, soitan kuitenkin esittääkseni vielä pari lisäkysymystä: mikä seuraavista aihepiireistä kiinnostaa eniten, a: koti, b: matkustaminen, c: ajankohtaiset aiheet, d:..

-          öö, siis, mitä minä saan, kun olen vastannut lisäkysymyksiin?

-          minä kerron ihan kohta, kun olet vastannut. Mikä aihealue kiinnostaa eniten, a: koti, b: matkustaminen, c: ajan….

-          ei kun vastaa sinä ensiksi, mitä minä saan kun olen vastannut kysymyksiisi?

-          kerron sen ihan heti, kun olet vastannut, esitän vain neljä kysymystä. Ensimmäinen: mikä aihealue kiinnostaa eniten, a: koti, b: matkustaminen….

-          minä siis en saa tietää, mitä tulen saamaan vai saanko mitään ennen kuin olen vastannut kysymyksiin?

-          kuten sanoin, saat tietää ihan pian, kun vain valitset, mikä aihealue…

tuuttuuttuut….

Piristävää…tulinko keksineeksi ikiliikkujan vai luoneeni uuden filosofisen ongelman, johon ei ole vastausta, kysymyksen joka toistaa itseään, itseään, itseään, itseään….

ps: tunnin kuluttua soitti mediatalosta Sampo, joka kertoi minun ehkä voittaneen lahjakortin, jonka voisin saada, mikäli vastaisin pariin lisäkysymykseen. Päivän päästä soitti mediatalosta Merja. Vastasin puhelimeen kohteliaasti: Ei jumalauta voi olla totta….ja lopetin puhelun.

Ainoa kysymys, johon todellakin haluaisin vastauksen on:

a. eikö kukaan päivitä järjestelmään, että minulle on jo soitettu VAI

b. valikoituuko puhelinmyyjiksi vain erittäin sinnikkäitä tyyppejä VAI

c. ihan syntymävittuilijoita

Puhelimessa XI

-          haloo…

-          ja se on Teittisenpoika kun soittaa täältä kirjamyyntitalosta ja mitenkäs se päivä on lähtenyt käyntiin siellä teilläpäin?

-          anteeksi kuinka?

-          Onko ilmoja pidellyt, taisi teilläkin olla aika tavalla pakkasta tänäaamuna…

-          siis nyt en ymmärrä…

-          Lukeeko rouva kirjoja?

-          Luen…mutta en ulkona pakkasessa, joten mitä sillä väliä, kuinka kylmä täällä juuri nyt on.

-          Meillä olisi nyt tarjolla uskomattomaan hintaan koko maailmankirjallisuuden klassikot, seitsemäntoistaosainen hieno erikoispainos, upea lisä sisustukseenne, sillä yhtenevät kirjanselkämykset luovat näyttävän kokonaisuuden ja toimivat katseenvangitsijana hyllyssänne ja loistavina keskustelunavauksina eri tilaisuuksissa…

-          Ensimmäiseen kysymykseesi: päiväni alku oli kiitos ihan hyvä, kunnes soititte ja toiseen kysymykseen: jos haluat tietää, minkälainen ilma täällä on, katso ulos ikkunasta tai ilmatieteen laitoksen sivuilta, kiitos soitosta…

-          jokaisessa osassa on hienoin neliväripainatuksin kuvitetut versiot maailmankirjallisuuden suurista teoksista…

-          minulla on kyllä ne kirjat, joita haluan lukea…

-          rouva hyvä, nämä ovatkin superteoksia, sillä jokaisessa osassa on vähintään neljä klassikkoa!

-          kyllä mahtaa olla paksuja niteitä nuo teidän osanne jos niihin mahtuu niin paljon?

-          ei suinkaan, sillä jokainen kirja on tiivistetty ja lyhennetty selkokielinen versio, joka näin nopeuttaa ja helpottaa kirjan lukemista. Pikavauhtia sivitykseen ja olette ennen kuin huomaattekaan täysin lukenut ja virtuoosi maailmankirjallisuuden suurista teoksista keskusteltaessa, häikäisette tiedollanne koko ystäväpiirinne!

tuuttuuttuut....

Vai että lyhennetyt ja selkeät versiot maailmankirjallisuuden klassikoista, lähettäkää nyt vielä kaupan päälle kaikki Sibeliuksen sinfoniat yhdellä levyllä, jokaisesta vain alkusoitto ja finaaliin viisi viimeistä tahtia, nokkahuilulla soitettuna yksinkertaisena versiona.

Puhelimessa X

-        Haloo

-         Lehtitalosta iltaa, olisikohan isäntä tavattavissa?

-         ei ole isäntää

-         anteeksi, siis tietojeni mukaan tämä numero olisi isännän käytössä

-         no kun ei ole

-         siis olette hiljattain eronnut?

-         en kyllä tietojeni mukaan, ellei sitten tänään aamun jälkeen ole tapahtunut jotain sillä rintamalla…eikä ole maatilaakaan

-         tuota…en ymmärrä

-         Pyysit puhelimeen isäntää, jollaista täällä ei ole, kun ei ole maataloakaan. Täällä asuu vain minä ja mieheni.

Kuulemiin.

Vai että isäntä, olenko minä sitten se emäntä? En ole koskaan tuntenut vetoa maatilan pyörittämiseen tai viljelyn harjoittamiseen.