Plug and play

Tapahtui joitakin vuosia sitten:

Päätin vihdoinkin päivittää laitteistoani ja ostaa Mp3-soittimen, lenkillä käydessäni kun korvalappustereoissa cd-levy ei oikein pidä töyssyistä ja tärinästä.

Pyörittelin kädessäni edullista muistitikun kokoista ja näköistä soitinta, kun viereen ilmestynyt myyjä ilmaisi selkein ilmein, että olen tekemässä virheen, suuren virheen. Hän nappasi hyllystä kaksi kertaa niin kalliin laitteen, paksuhkon pötkylän, ja tuikkasi sen minun käteeni. Kun mainitsin tuplasta hinnasta, hän palautti pallon sanomalla, että niin oli tuplasti muistiakin. En halunnut tuplasti muistia, halusin soittimen tallentavan kerrallaan pari levyllistä, sitten voisin tyhjentää sen ja ladata sinne uutta.

Rouva hyvä, tehän voitte ladata netistä tähän laitteeseen tuhansia kappaleita, myyjä ojensi minua.

Jätin kertomatta, että minulla on levyjä hyllyssä. Kokonaisia albumeita. Levyjä, jotka on tarkoitettu kuunneltaviksi kokonaisuudestaan. Joka kappaleella on paikkansa järjestyksessä. Halusin omistaa musiikkini konkreettisesti, en ykkösten ja nollien jonoja.

Avattuani pakkauksen, mikä sinänsä oli jo suoritus, sillä kovamuovinen kuori ei tahtonut antaa periksi edes fiskarsin kalanperkaussaksilla uhaten, päätin uhkarohkeasti koettaa käyttää soitintani heti. Myyjä oli ohjeistanut, että lapsikin osaisi käyttää soitinta, sen kun kytkee sen koneeseen ja seuraa ohjeita ruudulta.

Olen jo jonkun aikaa ollut sitä mieltä, että ilmaus ’lapsikin osaa’ tulisi muuttaa ’aikuinenkin osaa’ tokaisuksi, silloin se tarkoittaisi sitä, mitä se alun perin on tarkoittanut.

Nappasin soittimen päästä pienen suojuksen, jonka alta paljastui tietokoneeseen työnnettäväksi tarkoitettu uloke. Todellakin tarkoitettu. Kaksinkertaisen hintainen ja muistinen mötikkä oli myös tuplasti sen paksuinen, kuin se tikku, jonka olisin ostanut ihan omavalintaisesti. Se tikku olisi mennyt koneeseeni. Tämä ei. Koneeni usb-portti oli pienessä syvennyksessä (hieno design-yksityiskohta, oli tietokonetta kaupannut myyjä huomauttanut), jolloin paksuhko soittimeni ei mahtunut painumaan aivan pohjaan saakka, sen pää kosketti portin suuaukkoa juuri ja juuri.

Nappasin soittimen ja kuitin ja palasin siltä istumalta kauppaan. Kiitos. Palautan tämän ja vaihdan sen tuohon.

Myyjä ei ottanut kuuleviin korviinsa. Ongelma ratkeaisi kuulemma helposti, voisin ostaa pienen lisäkappaleen, 20 euroa, jonka toimisi koneeni ja soittimeni välikaapelina.

Soittimeni arvo oli siis noussut jo neljänneksen. Mutta kaapelin avulla se todellakin kytkeytyi tietokoneeseeni. Kytke ja käytä ominaisuudesta laite oli siis lisämaksusta lunastanut puolet. Jälkimmäistä se ei lunastanut.

Soitto kodinkoneliikkeeseen. Niin, teidän olisi pitänyt asentaa laitteen tukiohjelma, joka on pakkauksen mukana seuranneella levykkeellä.

Kiva kun kerroitte. Laitetta ostaessani minua evästettiin, että työnnä laite tietokoneesi usb-porttiin ja siinä kaikki. Loppu hoituu kuin itsestään.

Latasin apuohjelman ja liitin koneeseeni laitteen, joka roikkui typerän pikkuisen liitinpiuhan jatkeena. Sininen valo vilkahti lupaavasti. Se on hengissä. Tai oli. Valo vilkahti kerran ja sammui. Ajattelin antaa sen latautua rauhassa.

Kolme päivää, kolme yötä soitin roikkui koneestani. Ei vilkkunut valo, ei soittanut soitin.

Palasin kauppaan ja vaadin saada rahojani takaisin. Olihan laitteella vuoden takuu.

- On toki, rouva. Mutta laite on palautettava ehjässä alkuperäispakkauksessa kaikkine lisälaitteineen, ohjekirjoineen, levykkeineen ja muineen.

- Minä heitin pakkauksen roskikseen samana iltana kun avasin laitteen.

- Siinä tapauksessa emme voi antaa teille rahojanne takaisin.

- Tarkoitatte siis, että takuun voimassa olemiseksi minun tulisi säilyttää kaikki laitteiden pakkaukset koko takuuajan? Siis miettikää, miten paljon säilytystilaa kuluisi, jos säästäisi kaikkien pakkaukset, eikä tuosta ollut mitään mainintaa missään ohjekirjassa.

- Ei niin, mutta kun laite on latautunut ja otatte sen käyttöön, tulee teidän ensimmäiseksi rekisteröityä käyttäjäksi netin välityksellä laitevalmistajan omilla sivuilla. Tuolloin teidän tulee hyväksyä käyttö- ja takuuehdot, joissa lukee, että mahdolliset palautukset ainoastaan alkuperäispakkauksessa.

- Mutta kun laite ei latautunut, jolloin en voinut ottaa sitä käyttöön puhumattakaan siitä, että olisin rekisteröitynyt, mitä en kyllä ikimaailmassa tekisi. Haluan vain kuunnella musiikkia laitteen avulla.

- Teidän täytyy rekisteröityä, muuten laitteenne ei hae kolmen kuukauden välein valmistajan ilmaiseksi tarjoamia päivityksiä ja se lakkaa toimimasta.

- Eli minun täytyy huoltaa laite neljä kertaa vuodessa, sehän on useammin kuin autoni…

- niin, mutta rekisteröinnin jälkeen laite muistuttaa asiasta automaattisesti. Joten käyttö on helppoa. Plug and play.

Voi tuhruvalhakka

Näin ajan hermolla olevana henkilönä on paikallaan jakaa kanssanne pari sanaa sienistä. Sienikirjat jaottelevat sienet syötäviin ja syötäväksi kelpaamattomiin, eli käytännössä myrkyllisiin. Syötävät sienet arvostellaan tähdin niiden herkullisuuden perusteella, eli niitä on hyviä ja mitättömän makuisia. Yksinkertaisinta olisi varmaan jaotella ne herkullisiin ja pahoihin.

Vaikka sieniä ei tuntisikaan kovinkaan monta eikä halua käydä metsässä, jossa ilmatilasta kilpailevat muun muassa hirvikärpäset, voi sienikirjaa selailla ihan viihtymismielessä.

Arvuutella sopii, mitä sieniä niiden nimeämisestä vastaava ryhmä on nauttinut, kun he kokoontuvat nimeämään uusia lajikkeita. Onko parempaa viihdettä, kuin makustella nimiä, kuten outorisakas, röllirusokas, tarhakupponen tai loispiponen. Ulkonäöstä tai muista aistein havaittavista ominaisuuksista kertovat nimet kuten limanuljaska, haisunahikas, tihkutympönen, ryppynahakka tai ryhäpahkalakki. Mutta mitäpä on nimilautakunnan mielessä käväissyt, kun he ovat keksineet nimet kuten koiranpökkösieni, nuhrumyyränlakki tai himmihiippo?

Ja kokeilepa käyttää näitä voimasanojen sijaan, olen varma, että kuulijat hämmentyvät, kun varpaasi osuu kaapin jalkaan, etkä päräytäkään tavanomaista perkelettä, vaan päräytät voi turjantatti.

Sieniä ei kuitenkaan poimita nimen perusteella, vaan siihen vaikuttavat ihan muut seikat. Helppo nyrkkisääntö on muistaa, että kaikki sienet ovat syötäviä, ainakin kerran.

ps. En kuitenkaan kehoita ketään noudattamaan yksinkertaista sääntöäni, vaan muista, että jos olet epävarma, jätä sienet metsään ja mene vaikka kirjastoon.