Vanhemmat

Heinäkuun iltapäivän tunteina katu tyhjenee. Viimeisinkin kauppa sulkee ovensa ja lomailijat ovat olleet tiessään jo ajat. Silti isä ja äiti ovat hermostuneita, kun leikin kadulla. Kuulen äidin äänen jostain takaviistosta ja käännyn katsomaan. Kumpikin tuijottaa minua herkeämättä. Isä kävelee hermostuneesti edestakaisin. Hän komentaa joka toisella kierroksella minua varomaan autoja. Äiti ei malta lainkaan, vaan pajattaa irrottamatta katsettaan.

Jatkan kotikadun tutkimista. Sen asfaltti on lämmin ja kun siristää silmiään ja kääntelee päätään, sen pinta kimmeltää kauniisti. Lätäkön reunassa lilluu kastemato ja nostan sen varovasti vedestä. Se ei liiku vaan roikkuu velttona

Siskot ja veljet eivät uskalla mukaan vaan tottelevat isää ja äitiä. Näen veljen pään jostain korkealta, kun se kurottaa kaulaansa nähdäkseen minut paremmin.

Vasen oikea, vasen oikea. Asfaltti tuntuu lämpimältä jalkojen alla. Parkkiruutujen etuosasta, pitkien valkoisten jälkien keskeltä löytyy tummia läiskiä. Ne ovat tahmeita. Ne haisevat pistävälle eikä tunnut kivalta, kun jalkoihin tarttuu mönjää. Mönjään tarttuu pieniä kiviä ja joka askel rahisee jännästi alustaan.

Jostain kuuluu kovempaa rahinaa. Äiti huutaa taas kuin ei olisi parempaa tekemistä. Osaan minä varoa. Rahina kovenee ja kolme nopeaa, isoa sujahtaa ohi. Kovempi rahahdus kun ne pysähtyvät samalla kääntyen. Ne tulevat takaisin. Ne ovat tässä. Äiti huutaa, isä karjuu.

Jalanpohjat tarttuvat alustaan. Vasen oikea. Hyppy hyppy, en pääse nopeampaa. Huudan äitiä, isää auttamaan. Isot, pyöreät, metallit, vilistävät tikut, ympäri, ympäri.

En ymmärrä huutoja, ota se kiinni, älä päästä karkuun.

Koetan tehdä itseni isoksi, levitän joka suuntaan, isken sinne, tänne. Ei ne usko. Hypähtävät taaksepäin kun yritän purra.

Kolahdus, kilahdus, kalahdus. Jostain lentää kivi. Toinen. Äiti huutaa, isä kiljuu. Väistä, juokse. En näe enää veljen päätä kurottamassa katonreunan yli. Isä yrittää tulla auttamaan, mutta jää kaartelemaan yläpuolelle.

Se osui leukaan. Suu jää auki vaikka ääni on muuttunut korinaksi. En saa leukoja vastakkain, sattuu. Jotain lämmintä valuu. Olen kuin kastemato hukkuneena lammikkoon. Rento.

Tuuli pörryyttää päälaen ohutta nukkaa. Silmät melkein ummessa ja katse alkaa kuivahtaa. Pään alla asfaltti tahmea punaisesta nesteestä, joka tummuu auringossa.

Oliko kivaa, äiti kysyy kuullessaan oven kalahtavan takanani. Onko nälkä?

En vastaa, vaikka on. Koko päivän kolmestaan, pyörällä kesäloman tylsää päivää kuluttamassa. Ei mitään tekemistä.

Äiti kattaa lasin maitoa ja voileivät keittiön pöytään, käskee pesemään kädet ja istumaan. Hän pörröttää hikistä tukkaa päälaellani. Mitä teitte, keksittekö jotain kivaa?

Maidosta heijastuu silmä, kun nostan lasin juodakseni. Näkkileipä rahisee kuin sora pyöränkumien alla ja juustosta muovautuu pallo, iso kuin kivi, eikä tahdo mennä alas.

Avoimesta ikkunasta kuuluu katolla pesivien lokkien ääni.