Ekotekojen sietämätön dilemma

Yksi keskeisiä teemoja monissa keskusteluissa opiskelijoiden kanssa on kestävä kulutus, eettisyys ostopäätöksissä ja ekologiset päätökset. Eli kiteyttäen se, miten tämä maapallo kestäisi meitä ihmisiä. Riittävätkö ehtyvät luonnonvaramme, miten maapallomme ilmasto muuttuu ihmisen toiminnan seurauksena ja miten ekosysteemimme kestää kaiken sen jätteen, jota tuotamme.

Tapanani on kysyä, mistä kukin olisi valmis luopumaan kantaakseen kortensa kekoon. Pieniä ekotekoja pohtiessamme moni sanoo alkaneensa harkita muun muassa pienien muovipussien käyttämistä tai niiden käyttämättä jättämistä. Ekovinkkeinä moni mainitsee, että esimerkiksi banaaneja on aivan älytöntä laittaa kaupan vihannesosastolla mihinkään pussiin, onhan niillä suojanaan paksut kuoret ja punnituslapun saa näppärästi liimattua siihen kylkeen.

Isompia asioita pohtiessamme kysäisen ryhmältä, että jos leikittäisiin ajatuksella, mistä olisit valmis luopumaan kokonaan, sähköstä, yksityisautoilusta, lentomatkailusta? Tämä herättää jo paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Olen monesti kuullut sanottavan, että testosteroni vähentäisi sosiaalista sinisilmäisyyttä, mutta aika veikeällä tavalla ajattelee se nuorukainen, joka sanoi voivansa luopua telkkarista. Kun kysyin, miten hän tähän päätyi, hän vastasi, että sitä voi katsoa tietokoneelta. Nythän sinä et tee muuta kuin korvaat yhden laitteen toisella, totesin hänelle ja kehotin miettimään vähän ankarammin.

Toinen sanoi voivansa luopua kokonaan lihan syönnistä. Tämä oli oiva ehdotus etenkin kun kyse oli henkilöstä, joka ei ollut vegaani tai edes kasvissyöjä.

Tämän ehdotuksen kuultuaan toinen opiskelija näytti pohtivan hetken, minkä jälkeen tytön ilme kertoi hänen oivaltaneen jotain ja hän viittasi:

-        Mutta jos kaikki luopuisivat lihan syönnistä siitä syntyisi uusi ongelma, hän todisti ilmeisen tyytyväisenä oivallukseensa

-       mikä se olisi, kysäisin hämmentyneenä ja odottavaisena, sillä en ollut tullut ajatelleeksi mitään ongelmaa, joka tästä voisi syntyä

Tyttö jatkoi:

-        niin, mitä me sitten tehtäisi kaikille niille eläimille?

Löin ajatuksissani kämmenelläni otsaani….

Lähellä sydäntäni

Lapsuudessani herkut, kuten ilmakuivattu kinkku, aurinkokuivatut tomaatit ja niin edelleen olivat asioita, joista ainakaan minulla ei ollut mitään käsitystä. Nyt näitä ja paljon muuta saa jokaisen kaupan hyllystä, monta eri merkkiä. Jo pelkkä vilkaisu vaikkapa oliivisäilykehyllyyn antaa mainion kuvan siitä, että kaukaiset herkut eivät tunnut kovin kaukaisia tai millään tapaa eksoottisia. Valinnan varaa on metritolkulla. Vihreitä, mustia, ruskeita, kivellisiä, kivettömiä, suolavedessä, öljyssä, luomuna, siivuina, säilykepurkissa, lasipurkissa, täytteellä tai ilman. Täytevahitoehtojakin on lukuisia manteleista sitruunaan, paprikasta anjovikseen.

Uutena trendinä on jo jonkin aikaa ollut lähiruoka, jota ympäristöstä huolta kantava kuluttaja on tietoisesti ryhtynyt ostamaan.  Minun lapsuudessani käsitys lähiruoasta olisi tuntunut huvittavalta, sillä kaikki oli lähellä tuotettua. Mikäli matkaili koto-Suomessa, oli yksi matkan hienouksista se, että sai tutustua sikäläisiin herkkuihin ja maistella vaikkapa paikallisen leipomon leipää, joka maistui ihan erilaiselta kuin se, johon kotona oli tottunut. Vielä 90-luvulla muistan tuoneeni tuliaisina Savoon suunnatulta matkalta Olvin panimotuotteita, joita ei kotipaikkakunnallani saanut kuin harvoista ja valituista erikoisliikkeistä. Osa hohdosta on jäi sinne jonnekin hamaan menneisyyteen, kun nykyään kaikkea saa kaikkialta.

Onneksi tämä kehitys on kääntynyt päinvastaiseen suuntaan, kun lähituotteissa kuluttajaa puhuttavat ekologisuus, trenditietoisuus ja ainutlaatuisuus. Laadusta nauttiva kuluttaja pitää huolen siitä, että hänen ruokapöydässään komeilevat lähileipomon leivät, naapuripitäjässä kasvatettujen kanojen munat, parinkymmenen kilometrin säteellä tuotettu sianliha.

Minusta tässä ei ole mitään uutta, ihmeellistä taikka edes haastetta, sillä olen jo vuosia toteuttanut ostokäyttäytymisessäni lähiajattelua: ostan kahvini, banaanit ja ananakset kulman takan olevasta lähikaupasta, polttoaineen autooni korttelin päässä olevalta huoltoasemalta ja makeannälän iskiessä kotimaista suklaata viereiseltä kioskilta. Kuka sanoi, että eettinen kuluttaminen olisi vaikeaa?