Lainasanojen hallinta ei aina ole
helppoa. Parhaimmillaan sanan täsmällinen käyttö edesauttaa viestintää, kun
sekä termin käyttäjä että viestin vastaanottaja tietävät tarkalleen, mistä on
kyse. Joskus terminologian käyttämisessä meistä itse kukin hairahtuu epätarkkuuksiin
eikä kömmähdyksiltä voida välttyä. Useimmiten nämä pienet lapsukset menevät
niin puhujalta kuin kuulijaltakin ohi ja viestintä jatkuu kitkattomasti. Joskus
sanoja tulee käytettyä vähän sinnepäin, jolloin tilanteeseen tulee aimo annos
viihdyttävyyttä, kuten Putous-hahmo, joka improvisoinnin sijaan halusi vähän
väliä antaa näytteitä inspiroinnista.
Kaikissa tilanteissa en voi
purskahtaa nauramaan ja naaman peruslukemilla pitäminen vaatii vuosien
harjoittelua, kuten kerran, kun kuuntelin oppilaani esitelmää, jonka hän
aloitti kertomalla haastatelleensa isäänsä, joka oli talousanalisti.
Kun erään kerran harjoitutin
lainasanoja opiskelijoitteni kanssa, kuulin syrjäkorvalla seuraavan keskustelun:
1: Jos naistentautien lääkäri on
gynekologi, niin mikä on miesten vastaava?
2: No se on toi…ihan kielen
päässä…urologi!
1: Eikä ole, eikös se tutki
päätä?
2: Pöljä, se on neurologi
1: No, sehän tietty riippuu ihan siitä,
mitä päässä on…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti