Anna meille meidän yhteiset vaivamme II

... jatkoa edelliseen postaukseen

-          Ei kiitos, en todellakaan tarvitse apua. Otan vain tämän salvan, jota tulin hakemaan. Kiitos.

Otan hyllystä pitkulaisen pahvikotelon, jossa rasva on. Käännyn oikealle, sillä vasemmalla on esteenä valkoinen poiju. Suunnistan kohti kassaa, mutta tuo ihminen on ottanut oikoreitin ja on jälleen tielläni.

-          Tiesitkö, että tämä tuote on tarkoitettu palovammojen ja vaikeasti parantuvien limakalvohaavojen hoitoon?

Miten tuosta ihmisestä yhtäkkiä lähtee noin läpitunkeva ääni, apteekin asiakkaista meitä lähimmät käännähtävät tai ainakin höristävät korviaan vastaustani odottaen.

-          Teidän kyllä, mihin tätä käytetään, minulla on ollut samaa tuotetta ennenkin ja olen hyvin perillä sen käyttöominaisuuksista, haittavaikutuksista ja käyttötarkoituksesta.

Luultavasti koulutukseen on nykyään lisätty kurssi, joka opettaa vänkäämään asiakkaiden kanssa ja pitämään huolen siitä, että meistä jokainen tietää, mihin ostamaansa tavaraa käyttää. Onko tuotteiden riskit sellaiset, että virheellisestä käytöstä pelätään meidän tavallisten salvanlevittäjien haastavan lääketehtaan oikeuteen, ameriikan malliin?

Koetan jatkaa kohti kassaa, mutta tämä jatkaa.

-          Kyllä minun nyt on tiedettävä, mihin vaivaan te tätä olette ostamassa.

Herran pieksut, mitä sillä on väliä, jos vaikka sivelisin vahingossa peräpukamavoidetta kuiviin kyynärpäihini?

- Meidän on nykyään oltava vakuuttuneita siitä, että asiakas todella saa tarvitsemansa tuotteen

Pidämme kumpikin kiinni salvapaketista kuin viestikapulasta, joka alkaa muistuttaa kiistakapulaa.

Apteekissa on hiljaista, sinne kun ei lähdetä useinkaan tuttujen kanssa jutustelemaan, pelkästään kassakoneen ratina ja radion vaimea ääni kuuluvat hiljaa taustalla hurisevan ilmastointilaitteen äänen yli. Mutta nyt tämän innokkaan ja minun salvanostajan välinen keskustelu on herättänyt viimeisenkin reseptinodottajan mielenkiinnon.

- Minulla on toisessa sieraimessani, sen limakalvolla, haava, joka ei tahdo parantua. Ei, se ei ole allergiaa vaan satuin kaivamaan nenääni autossa liikennevaloissa, kun jalkani lipsahti kytkimeltä, koska naputin tahtia iskelmäradion tahdissa, jolloin auto nytkähti eteenpäin, kaivavan käteni käsivarsi osui rattiin ja tökkäsin kynnelläni itseäni nenään. Happy now?

Mitä opimme tästä: ensi kerralla leikkaan kynteni lyhyeksi ennen autonrattiin lähtemistä. Nenänkaivuusta en luovu.