Puhelimessa VIII

-          haloo, mitä asia koskee?

-          niin, täällä paikalliselta sähköntoimittajalta soitellaan, iltaa

-          iltaa..

-          haluaisin esittää kysymyksiä, jos rouvalla olisi hieman aikaa

-          no, ei oikeastaan, mutta jos tämän kerran (kun kerran omasta sähkölaitoksesta soitetaan, ehkäpä saamme jotain alennusta, ajattelin toivekkaana)

-          kuinka isossa asunnossa asutte, kuinka monta asukasta tällä hetkellä kotona asuu, montako kertaa viikossa pesette pyykkiä, entäpä astianpesukone, pyykinkuivausrumpu, onko sähkökiuas…

-          siis eikö nämä ole siellä teidän tiedoissa?

-          ei rouva hyvä, kun ajattelimme, että antaisitte meidän kilpailuttaa nykyisen sopimuksenne puolestanne ja vaihtaisitte sitten sähköntoimittajaa

-          häh? (nyt mun pää räjähtää, tämä on kuin paluu tulevaisuuteen, yhtä sekavaa)

-          niin ja meillä on uusille asiakkalle vielä vaihtotarjouksena 10 prosentin alennus ensimmäisen vuoden laskuihin

-          oi kiva, tämähän koskee varmaan myös meitä vanhoja asiakkaita, kun kerran meille soitetaan?

-          e-ei (änkytystä) vaan ..siis me soitamme vain sellaisille, jotka eivät ole meidän asiakkaitamme

-          ei taida vasen käsi tietää mitä oikea tekee, hyvää päivänjatkoa

tuuttuuttuut

Kuinka voi olla mahdollista, että energian toimittaminen on annettu yritykselle, jolla ei ole hajuakaan, kenelle he sitä johtoa pitkin syöttävät? En ole aikaisemmin ajatellut vaihtavani yhtiötä, mutta nyt se kyllä juolahti mieleen…etenkin jos jostain muualta saisi uutena asiakkaana vähän alennusta.

Rahani ovat turvassa

Satuimme muuttamaan, koko perhe, lapsinemme lampainemme kaupungin yhdeltä laidalta toiselle. Välimatkaa kertyi, ei nyt ihan hirmuisesti, mutta kuitenkin niin, etten enää toimittanut asioitani samoissa paikoissa kuin aikaisemmin.

Uuden pankkikonttorin kanssa tein tuttavuutta, kun jokin aika muutostamme olin aikeissa nostaa tilitä rahaa. Lapsen rahaa, lapsen tililtä, johon ei ollut verkkopankkitunnuksia eikä pankkikorttiakaan.

Ojensin kortin, jossa tilinumero oli, tiskin yli virkailijalle. Viisikymmentä, kiitos. Selitin nostopyyntöni jatkeeksi, että pojalle olisi määrä ostaa oma kännykkä. Hän oli säästänyt sitä varten. Virkailija katsahti vieressäni seisovaan reiluun metrinmittaan, joka oli odottanut uutta puhelinta iät ajat.

-          Saisinko henkilökortin?

-          Ei pojalla sellaista ole, hänhän on vasta kymmenen. Tässä on ajokorttini.

Nainen tuskin vilkaisi siihen.

-          onko teillä oikeus käyttää poikanne tiliä?

-          olen hänen äitinsä, sopersin hämmentyneenä.

-          niin ehkä olette, mutta onko teillä tilin käyttöoikeus?

-          Poika on tässä, kysykää häneltä saanko käyttää hänen tiliään…

-          Rouva hyvä, poikahan ei voi todistaa olevansa teidän poikanne, hänellähän ei ollut henkilötodistusta

Tämä on nyt varmaan se kerta elämässä, kun pääsen piilokameraan. Tämän täytyy olla pilaa.

-          Siis minä olen rouva FF, tässä on ajokorttini, ja hän on poikani, jonka tilitä nostamme 50 euroa. Edellisen konttorin kanssa ei koskaan ollut ongelmaa.

-          Niin, koneelta näkyy, että tili on avattu kaupungin toisessa konttorissa.

-          Kyllä minulla on oikeus tiliin…

-          Silloin se on täytynyt kirjata tilinaukaisuehtoihin, mutta siitä olisi pitänyt laittaa merkintä myös tietokantaan. Nyt minun täytyy tarkistaa tämä teidän omasta konttoristanne.

-          Omasta?

-          Niin, se on teidän konttorinne, jonne tämä tili on. Asiapaperit ovat siellä.

-          Me olemme muuttaneet ja tämä on nyt meitä lähinnä oleva saman pankin konttori, eli uusi pankkimme.

Koetin hymyillä ja jatkoin

-          Voisiko sen nyt tarkistaa, vaikka soittamalla.

-          Teidän pitää mennä sinne konttoriin ja pyytää heitä siirtämään asiapaperit meille sekä tekemään merkinnän käyttöoikeudesta.

-          En minä voi lähteä kaupungin toiselle laidalle, haluan vain nostaa rahan.

-          No, soitetaan sitten, vaikkei se lainkaan kuuluu toimenkuvaani….

…teidän konttoristanne sanottiin, että tilisopimuksessa on merkitty käyttöoikeuden haltijoiksi pojan, tilinomistajan molemmat vanhemmat.

-          Loistavaa, voin siis nostaa rahat.

-          Koneella ei käyttöoikeus kuitenkaan näy, joten tarvitsemme alkuperäiset paperit.

-          Voisiko ne pyytää ihan samalla, vaikkapa puhelimitse, ehdotin.

-          Se ei onnistu sitten alkuunkaan, koska asiapaperin siirto tehdään omasta pankistanne. Teidän täytyy käydä siellä….älkääkä unohtako ottaa toista käyttöoikeuden haltijaa mukaanne.

-          Täytyykö miehenikin olla paikalla?

-          Niin, kyllä teidän molempien pitää käydä siellä.

-          Jos minä sitten käyn hakemassa ne paperit, sanoin alistuneesti

-          Ei rouva, te käytte siellä vain pyytämässä papereiden siirtoa, sitten ne lähetetään tänne meille, suoraan pankista pankkiin, eihän niitä papereita voi antaa kuljeskelemaan ihan missä vain.

-          Missä vain? Nehän ovat minun tilini asiakirjoja---

Kyllä tämä sähköisessä yhteiskunnassa asiointi on sitten näppärää…

Puhelimessa XII

-  haloo?

-          mediatalosta Irma tässä hei, ja olitko ihan itse puhelimessa, no sepä hyvä kun semmosella asialla lähdin tässä tavoittelemaan, että olit vastannut verkossa kyselyymme, jossa voi voittaa lahjakortin.

-          ai olinko, en muista, mutta kiva kun voitin…

-          niin, eihän sitä kaikkea voi muistaa, soitan kuitenkin esittääkseni vielä pari lisäkysymystä: mikä seuraavista aihepiireistä kiinnostaa eniten, a: koti, b: matkustaminen, c: ajankohtaiset aiheet, d:..

-          öö, siis, mitä minä saan, kun olen vastannut lisäkysymyksiin?

-          minä kerron ihan kohta, kun olet vastannut. Mikä aihealue kiinnostaa eniten, a: koti, b: matkustaminen, c: ajan….

-          ei kun vastaa sinä ensiksi, mitä minä saan kun olen vastannut kysymyksiisi?

-          kerron sen ihan heti, kun olet vastannut, esitän vain neljä kysymystä. Ensimmäinen: mikä aihealue kiinnostaa eniten, a: koti, b: matkustaminen….

-          minä siis en saa tietää, mitä tulen saamaan vai saanko mitään ennen kuin olen vastannut kysymyksiin?

-          kuten sanoin, saat tietää ihan pian, kun vain valitset, mikä aihealue…

tuuttuuttuut….

Piristävää…tulinko keksineeksi ikiliikkujan vai luoneeni uuden filosofisen ongelman, johon ei ole vastausta, kysymyksen joka toistaa itseään, itseään, itseään, itseään….

ps: tunnin kuluttua soitti mediatalosta Sampo, joka kertoi minun ehkä voittaneen lahjakortin, jonka voisin saada, mikäli vastaisin pariin lisäkysymykseen. Päivän päästä soitti mediatalosta Merja. Vastasin puhelimeen kohteliaasti: Ei jumalauta voi olla totta….ja lopetin puhelun.

Ainoa kysymys, johon todellakin haluaisin vastauksen on:

a. eikö kukaan päivitä järjestelmään, että minulle on jo soitettu VAI

b. valikoituuko puhelinmyyjiksi vain erittäin sinnikkäitä tyyppejä VAI

c. ihan syntymävittuilijoita

Puhelimessa XI

-          haloo…

-          ja se on Teittisenpoika kun soittaa täältä kirjamyyntitalosta ja mitenkäs se päivä on lähtenyt käyntiin siellä teilläpäin?

-          anteeksi kuinka?

-          Onko ilmoja pidellyt, taisi teilläkin olla aika tavalla pakkasta tänäaamuna…

-          siis nyt en ymmärrä…

-          Lukeeko rouva kirjoja?

-          Luen…mutta en ulkona pakkasessa, joten mitä sillä väliä, kuinka kylmä täällä juuri nyt on.

-          Meillä olisi nyt tarjolla uskomattomaan hintaan koko maailmankirjallisuuden klassikot, seitsemäntoistaosainen hieno erikoispainos, upea lisä sisustukseenne, sillä yhtenevät kirjanselkämykset luovat näyttävän kokonaisuuden ja toimivat katseenvangitsijana hyllyssänne ja loistavina keskustelunavauksina eri tilaisuuksissa…

-          Ensimmäiseen kysymykseesi: päiväni alku oli kiitos ihan hyvä, kunnes soititte ja toiseen kysymykseen: jos haluat tietää, minkälainen ilma täällä on, katso ulos ikkunasta tai ilmatieteen laitoksen sivuilta, kiitos soitosta…

-          jokaisessa osassa on hienoin neliväripainatuksin kuvitetut versiot maailmankirjallisuuden suurista teoksista…

-          minulla on kyllä ne kirjat, joita haluan lukea…

-          rouva hyvä, nämä ovatkin superteoksia, sillä jokaisessa osassa on vähintään neljä klassikkoa!

-          kyllä mahtaa olla paksuja niteitä nuo teidän osanne jos niihin mahtuu niin paljon?

-          ei suinkaan, sillä jokainen kirja on tiivistetty ja lyhennetty selkokielinen versio, joka näin nopeuttaa ja helpottaa kirjan lukemista. Pikavauhtia sivitykseen ja olette ennen kuin huomaattekaan täysin lukenut ja virtuoosi maailmankirjallisuuden suurista teoksista keskusteltaessa, häikäisette tiedollanne koko ystäväpiirinne!

tuuttuuttuut....

Vai että lyhennetyt ja selkeät versiot maailmankirjallisuuden klassikoista, lähettäkää nyt vielä kaupan päälle kaikki Sibeliuksen sinfoniat yhdellä levyllä, jokaisesta vain alkusoitto ja finaaliin viisi viimeistä tahtia, nokkahuilulla soitettuna yksinkertaisena versiona.

Puhelimessa X

-        Haloo

-         Lehtitalosta iltaa, olisikohan isäntä tavattavissa?

-         ei ole isäntää

-         anteeksi, siis tietojeni mukaan tämä numero olisi isännän käytössä

-         no kun ei ole

-         siis olette hiljattain eronnut?

-         en kyllä tietojeni mukaan, ellei sitten tänään aamun jälkeen ole tapahtunut jotain sillä rintamalla…eikä ole maatilaakaan

-         tuota…en ymmärrä

-         Pyysit puhelimeen isäntää, jollaista täällä ei ole, kun ei ole maataloakaan. Täällä asuu vain minä ja mieheni.

Kuulemiin.

Vai että isäntä, olenko minä sitten se emäntä? En ole koskaan tuntenut vetoa maatilan pyörittämiseen tai viljelyn harjoittamiseen.

Istuu kuin hanska

Syksyn alkaessa ilmoittaa tulostaan tulee tarve lisätä vaatetusta. Pieni mutta tärkeä asuste ovat hansikkaat, lapaset tai sormikkaat, sillä sormet palelevat yllättävän pian ja mikäs paukkupakkasilla sen mukavampaa, kuin mukavan pehmeät, mieluiten kotikutoiset, kunnon lapaset.

Pässinpökkimät tumput eivät kuitenkaan aina ole se parhain valinta käsien suojaksi, vaan jokaisella pitää olla myös esimerkiksi siisti nahkakäsineet. Ainakin autoillessa nahkainen käsine on turvallisempi, villatumpuilla kun ei saa pitävää otetta ratista.

Käsineissä on se vika, että useimmiten niitä on vain yksi, kun toinen on jäänyt jonnekin tai pudonnut taskusta. Koska minullakin kotona on useampi yksinäinen, piti suunnata käsinekauppaan ilmojen viilennyttyä.

Astuin pieneen kauppaan, joka oli erikoistunut päähineisiin, laukkuihin ja käsineisiin. Valikoimassa oli myös jokunen vyö ja sateenvarjo, eli kyse oli perinteisestä asustekaupasta. Myyjä tiedusteli, tarvitsisinko apua ja sanoin tarvitsevani mustat nahkakäsineet, ihan vuorittomat vaan.

Hän toi minulle sovitettavaksi parin, jonka hän sanoi, että pitäisi istua napakasti, kuin hansikkaan, hän hymähteli omalle ontuvalle vertauskuvalleen.

Käsine ei millään tahtonut soljahtaa käteeni kiskomisesta huolimatta. Myyjä vakuutti, että nahkahansikkaan tuli olla juuri sellainen ja että kyse oli oikeasta koosta. Hän ohjeisti minua seuraavin sanoin:

-         Vedä käteen pari kertaa, kyllä se siitä löystyy…

Joka kerta tämän jälkeen hansikkaita pukiessani minua jostain syytä hymyilyttää….

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Ymmärrän hyvin, että pitkät, jokapäiväiseen arkeemme kuuluvat sanat muovautuvat lyhyemmiksi, helpommin suuhun sopivammiksi. Vähän niin kuin lempinimet. Luemme matematiikan sijasta matikkaa, joudumme rehtorin sijasta reksin puheille ja käymme iltaisin harkoissa tai treeneissä.

Joskus käytännöllisyyden sijaan muutamme sanoja antaaksemme niille kotoisamman sävyn, eikä sana aina välttämättä edes lyhene, Simosta tulee Simppa.

Pitkään kielessämme olleet muunnokset mahtuvat minunkin suuhuni, mutta suurinta osaa karsastan ja joitakin kohtaan tunnen inhoa ja myötähäpeää.

Kymmenvuotiaiden naskaleiden puheessa voi hyvin vilistellä valkku ja mitsku, mutta minä keski-ikäisenä juttelen lapseni valmentajalle ja ihailen heidän saamaansa mitalia.

Jotkin sanat ovat korvissani kuin kynsien raapimisääni liitutauluun ja minun tekisi mielen juosta kirkuen karkuun ne kuullessani. Inhokkilistani ylimpinä ovat pölläri, drinksu, sidukka ja piksut (teille onnellisille, jotka eivät näitä ole kuulleet kerrottakoon, että kyse on auton pölykapselista, drinkistä, siideristä ja bikineistä).

Luulin jo kuulleeni kaiken, kunnes istuuduin uuden kampaajatuttavuuden tuoliin. Ennen leikkaamisen aloittamista hän kampaili tukkaani, mittaili silmillään mallia ja kysäisi korvieni kohdalla, leikataanko näkyviin ja jätetäänkö pienet pulsarit.

Selvisin hengissä kuvittelemalla itseni juoksemassa kirkuen karkuun kappa ympärilläni lepattaen.

Puhelimessa VI

-          haloo, meillä kotona!

-          Keikkusen poika lehtihuone Lehdestä, iltaa vaan sinnekin, mitenkäs se ilta siellä teilläpäin on lähtenyt käyntiin, soitinkin jo aikaisemmin ja nyt huomasin, että teillä on jäänyt tarjous käyttämättä, joten otan asian esille näin uudemman kerran, ihan vaan sen takia kun rouva viimeksi ei ehtinyt puhua, uskolliselle tilaajalle on nyt paljon hyvää tiedossa, ja annamme kaupanpäälle paljon etuja, ja eikä tässä vielä kaikki ja sitten pelkästään postimaksulla saa lehden kotiin, kolme kuukautta ihan ilmaiseksi…

-          No jos minä sitten se kolme kuukautta

-          ja tilaus jatkuu automaattisesti tämän jälkeen vuodeksi eteenpäin mutta maksatte vain yhdeksästä kuukaudesta

-          eikös pitänyt saada kolme kuukautta ilmaiseksi?

-          Juuri niin, vuoden tilaus vain yhdeksän kuukauden hinnalla ja vanhalle asiakkaallemme…

Tuuttuuttuutt

Itse oot vanha...

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa

Lastemme ollessa pieniä tavanomainen kauppareissumme piti sisällään kaksi ostoskärryä täynnä tavaraa, kummassakin kärryssä istuva lapsi ja kärryn molemmilla puolilla kävelevät talvihaalareissaan hikoilevat tenavat.

Vaikka välillä kassalla jonottaminen kävi itse kunkin hermoille, en muista, että olisin koskaan ajatellut tapahtumia kovin työläinä. Valitettavan usein muiden jonottajien ilmeet paljastivat, etteivät he arvostaneet meidän kuormallistamme tavaraa eivätkä kärryjen ympärillä pyöriviä lapsia. Kun yksi tenava avusti tavaran lappamisessa hihnalle, toinen oli toisessa päässä auttamassa pakkaamisessa. Pari pienintä istui kärryissä ja keskimmäinen heilui milloin missäkin. Kerran eräs iäkkäämpi herra puki kaikkien ajatukset sanoiksi ja kysyi, oliko meillä jokin uskonnollinen vakaumus, kun lapsia oli kertynyt melkein puoli tusinaa. Hämmennyin tuosta yllättävästä kysymyksestä, enkä osannut keksiä mitään nasevaa vastausta. Kiistettyäni asian näin olevan hän mutisi itsekseen päätään pyöritellen, ettei voi ymmärtää mitään muuta syytä noin monen lapsen hankintaan, vapaaehtoisesti.

Seuraavan kerran oli paljon valmistautuneempi yllätyshyökkäykseen. Eräs jonossa takan oleva mies oli seurannut touhujamme tovin, ja kun seisoimme rinnatusten pakkaamassa kassejamme hän tokaisi:

-          eikö sitä edes kauppaan mennessä voisi jättää edes osan lapsista hoitoon vaikka mummolaan?

-          anteeksi?

-          siis että pakkoko sitä kaikkia lapsia ottaa kauppareissulle mukaan, osanhan voisi jättää vaikka hoitoon, hän jatkoi ja mulkoili viittä tenavaamme.

-          niinhän minä teinkin…

Olisin maksanut siitä ilosta, että olisin nähnyt sekä hänen että kanssajonottajien ilmeet, kun poistuimme kaupasta.

Ei soinut soitin ei kumissut basso, osa II

Kahteen viikkoon ei mitään uutta soitinrintamalta. Puhelimessa vakuutetaan, että kyllä se sieltä huollosta tulee, kestää vain kauemmin. Sieltä ei ole tullut kuin yksi EuropaX-mallinen, jota kukaan ei kaipaa.

Salaliittoteoria nostaa päätään. Olen aivan varma, että joku on laittanut minun AmerikaX:ni kaverinsa autoon ja lähettänyt tämän EuropaX:n takaisin, aivan kuin en naisena huomaisi, mikä soitin autossani on. Meilaan teoriani liikkeen pomolle ja vaadin saada soittimeni, tai uuden vastaavan tilalle.

Tunnin päästä puhelimeni soi.

-          Niin rouva, vaikuttaa siltä, että joku sekaannus on tapahtunut, puhelimessa sanotaan – korvaukseksi kärsivällisestä odottamisesta annamme teille uuden soittimen, paremman kuin se edellinen. Voitte tulla milloin vain niin asennamme sen paikoilleen.

Käyn liikkeessä heti seuraavana päivänä ja maltan tuskin jännitykseltäni odottaa, miten hienon soittimen tulen saamaankaan, olihan AmerikaX jo luksusta. Poika ajaa autoni hallista, nousee ratin takaa ja antaa minulle tietä. Ennen lähtöäni hän haluaa varmistaa, että osaan käyttää uutta soitintani.

Tuijotan paneelissa olevaa AmerikaX:ää.

-          Tuota, minunhan piti saada joku vähän parempi vaivan palkaksi…

-          Niin, AmerikaX ON parempi soitin kuin EuropaX, jota teille tarjosimme.

Tyhjän saa pyytämättäkin.

Ei soinut soitin ei kumissut basso, osa I

Sattuipa päivänä kauniina, että ostin auton. Ja siihen soittimen. Ajelin autolla, ikkuna avoinna, hiusten hulmutessa tuulessa, soittimessa levy, jonka kappaleiden siivittämänä pitkäkin matka taittuisi tuossa tuokiossa.

Mutta kun ei taittunut. Soitin ei soittanut, ei siis millään.

-          Pannaan nyt rouvalle kerrankin kunnon soitin, myyjä sanoi kauppoja tehdessämme.

Olisin tyytynyt ihan perusmalliin, EuropaX, mutta kun sitä ei juuri sattunutkaan olemaan varastossa, kietoi lipokielinen myyjä minut sormensa ympärille lupaavansa samaan perushintaan astetta jämerämmän soittimen, AmerikaX:n.

Tyytyväisyydestä hymyillen astuin autokaupasta sopimus kädessäni. Tulipa tehtyä hyvät kaupat, ja soitin ihan viimeisen päälle, samaan hintaan.

Paitsi että se ei toiminut kuin viikon.

Palasin autokauppaan, tällä kertaa asioin ensimmäistä kertaa huoltopuolen poikien kanssa, kuten myyjä heitä autoa ostaessani nimitti. Varaat sitten ajan ensimmäisen huoltoon noilta huoltopuolen pojilta paremman radion minulle luvannut myyjä oli sanonut.

-          Niin, tämä uusi soittimeni ei soita.

-          No, eipä siinä mitään, ajetaan auto halliin ja soitin huoltoon.

Palasin kotiini soittimen paikka tyhjänä, paneelin aukosta roikkui vain kasa johtoja.

Ajaminen ei tuntunut miltään, sillä kilometrejäni siivitti vain renkaiden ujellus asvalttiin. Kolmen viikon päästä olin jo tuskastunut kesäautoiluuni, halusin musiikkini takaisin. Kun olin joka tapauksessa ensimmäisessä huollossa, päätin kysyä soittimestanikin.

-          On tossa tullut huollosta tollainen soitin, jota kukaan ei ole kaivannut, huoltopuolen poika sanoo.

-          Miten niin kaivannut, olen odottanut soitintani jo viikkoja.

-          Niin, ei meillä ollut mitään lappua, joten ajattelimme, että kait sitä joku joskus kaipaa.

-          Vai ei lappua.

Tunsin kiukun kohisevan korvissani.

-          No, tässä tämä nyt sitten on, törkätään se samalla paikoilleen.

Katson soitinta ja pieni epäilys orastaa mielessäni.

-          tarkistaisitko myyntisopimuksesta, millainen soitin autooni alun perin laitettiin, tuo vaikuttaa erilaiselta.

-          Rouva on oikeassa, tämä on EuropaX-mallinen, teillä näyttää olevan AmerikaX. Mutta sellaista ei huollosta ole saapunut. Eikö tämä kelpaisi.

Katson äimistyneenä poikaa, vai että pannaan ihan mikä tahansa soitin. Jonkun muun soitin, joka on pitänyt sisällään ties mitä levyjä, joilla on ollut ties mitä paskamusiikkia.

-          Jos nyt kuitenkin odotetaan sitä minun soitintani, sanon korostuneen rauhallisesti.

jatkuu huomenna…

Puhelimesssa IV

-          Haloo?

-          Onko Ritva puhelimessa?

-          Kyllä olen

-          No hyvä, Ritva, että sain sut kiinni, sillä mulla on sulle, Ritva, tässä ihan uskomaton tarjous. Kiitokseksi sulle, Ritva, uskollisuudesta, saat Ritva nyt valita tilaajalahjan. Eikä siinä, Ritva, vielä kaikkea, sillä haluamme palkita sinut, Ritva, nyt puolen vuoden ilmaisella tilauksella. Että miltä tämä, Ritva, kuulostaisi? Että pannaanko tulemaan sulle, Ritva, tästä lehti ja lahja.

Tuuttuuttuutt…

En usko, että edes 25 avioliittovuoden aikana mieheni on sanonut ääneen nimeäni noin monta kertaa…

Anna meille meidän yhteiset vaivamme II

... jatkoa edelliseen postaukseen

-          Ei kiitos, en todellakaan tarvitse apua. Otan vain tämän salvan, jota tulin hakemaan. Kiitos.

Otan hyllystä pitkulaisen pahvikotelon, jossa rasva on. Käännyn oikealle, sillä vasemmalla on esteenä valkoinen poiju. Suunnistan kohti kassaa, mutta tuo ihminen on ottanut oikoreitin ja on jälleen tielläni.

-          Tiesitkö, että tämä tuote on tarkoitettu palovammojen ja vaikeasti parantuvien limakalvohaavojen hoitoon?

Miten tuosta ihmisestä yhtäkkiä lähtee noin läpitunkeva ääni, apteekin asiakkaista meitä lähimmät käännähtävät tai ainakin höristävät korviaan vastaustani odottaen.

-          Teidän kyllä, mihin tätä käytetään, minulla on ollut samaa tuotetta ennenkin ja olen hyvin perillä sen käyttöominaisuuksista, haittavaikutuksista ja käyttötarkoituksesta.

Luultavasti koulutukseen on nykyään lisätty kurssi, joka opettaa vänkäämään asiakkaiden kanssa ja pitämään huolen siitä, että meistä jokainen tietää, mihin ostamaansa tavaraa käyttää. Onko tuotteiden riskit sellaiset, että virheellisestä käytöstä pelätään meidän tavallisten salvanlevittäjien haastavan lääketehtaan oikeuteen, ameriikan malliin?

Koetan jatkaa kohti kassaa, mutta tämä jatkaa.

-          Kyllä minun nyt on tiedettävä, mihin vaivaan te tätä olette ostamassa.

Herran pieksut, mitä sillä on väliä, jos vaikka sivelisin vahingossa peräpukamavoidetta kuiviin kyynärpäihini?

- Meidän on nykyään oltava vakuuttuneita siitä, että asiakas todella saa tarvitsemansa tuotteen

Pidämme kumpikin kiinni salvapaketista kuin viestikapulasta, joka alkaa muistuttaa kiistakapulaa.

Apteekissa on hiljaista, sinne kun ei lähdetä useinkaan tuttujen kanssa jutustelemaan, pelkästään kassakoneen ratina ja radion vaimea ääni kuuluvat hiljaa taustalla hurisevan ilmastointilaitteen äänen yli. Mutta nyt tämän innokkaan ja minun salvanostajan välinen keskustelu on herättänyt viimeisenkin reseptinodottajan mielenkiinnon.

- Minulla on toisessa sieraimessani, sen limakalvolla, haava, joka ei tahdo parantua. Ei, se ei ole allergiaa vaan satuin kaivamaan nenääni autossa liikennevaloissa, kun jalkani lipsahti kytkimeltä, koska naputin tahtia iskelmäradion tahdissa, jolloin auto nytkähti eteenpäin, kaivavan käteni käsivarsi osui rattiin ja tökkäsin kynnelläni itseäni nenään. Happy now?

Mitä opimme tästä: ensi kerralla leikkaan kynteni lyhyeksi ennen autonrattiin lähtemistä. Nenänkaivuusta en luovu.

Anna meille meidän yhteiset vaivamme I

Apteekissa on jono, väkeä tungokseen saakka. Ohikulkeva saattaisi luulla, että tarjolla on vähintään ilmaista kahvia, eihän koko kansa voi kerralla sairastaa. Kahvia ei näy missään, joten oletettavasti on se aika kuusta, jolloin kaikkien on haettava säännöllisesti käyttämänsä lääkkeet lähiapteekista.

Onneksi jonotuslappujen vieressä on kyltti, joka kertoo, että lappua ei tarvitse, jos tekee ostoksensa käsikauppapuolella. Reseptitön voi olla piittaamatta penkillä rivissä lääkkeitään odottavista ja omassa rauhassa omaan tahtiin valita sen, mitä tarvitsee.

Hyllyjen yllä on selkeät otsikot, tästä ihonhoitoon ja tästä matoihin, vatsavaivaan ja muuhun. Tunnen itseni vähän tärkeäksikin otsa rypyssä tavaillessani eri tuotteiden nimiä ja vertaillessani hintoja. Onko halvin sittenkään paras?

Vaikka minulla ei olekaan kiire, en tällä kertaa jää tekemään heräteostoksia, vaan suunnistan suoraan hyllyn luo, josta tiedän löytäväni sen, mitä olen hakemassa.

-          Voinko auttaa?

Käännän päätäni olan yli, huolimattomasti, enhän minä apua tarvitse, ääni taitaa tiedustella joltakulta muulta avun tarvetta. Nopea vilkaisu paljastaa, että kummallakaan puolella saatikka sitten takanani ei ole muita asiakkaita, muikeasti hymyilevä farmaseutti vain.

- Ei kiitos, en tarvitse apua, löydän kyllä itsekin. Käännähdän takaisin hyllyä päin ja jatkan tuotteiden tarkastelua.

-          Mitä etsit?

Vilkaisen ärtyneenä vasemmalle, mistä ääni tulee. Valkotakkinen on hivuttautunut nyt sivulleni selkäni takaa. Sinnikkäästi tämä oletettavasti juuri tutkinnon saanut olento seisoo vieressäni melkein maata viistävässä takissaan tomerasti lääketehtaan viimeisimmän esittelijän käynnin yhteydessä saamansa mainoskynä kädessään. Naps, niks, naps, niks. Luulin, että vain automyyjät ja vakuutuksia ovelta ovelle kaupittelevat amerikkalaiset napsuttelevat kynää tuolla tavoin.

jatkuu seuraavassa postauksessa....